Vappuaattona munkkiöverit ja tänään vappupiknik Roihuvuoren vesitornin kallioilla. Pitäkäähän hauskaa, vaikka isoissa porukoissa emme voikaan vappua tänä vuonna juhlistaa!
18/52: Hauskaa wappua!
6/52: Eväsretki toimii sateellakin
Vaikka hetkellisesti vilu hiipiikin jäseniin, se kannattaa. Nam nam! Ja sitten taas liikkeelle.
Viimeinen syksy
Aamu oli kuulas, mutta viileä. Maa oli kuurassa. Aamupalat, pukemiset, aamupesut sun muut sujuivat hyvin, mutta viime hetkellä kuitenkin iski ahdistus ja kiire. Pakkasin eväitä reppuun. Olin luvannut viedä kuopuksen puistoon, kunhan isoveli olisi ensin saateltu kouluun. Patistin lapsia pukemaan ulkovaatteet päälleen. Etenkin esikoinen on jatkuvasti omissa maailmoissaan eikä kuuntele. “Laittaisitko takin kiinni, kiitos” -tyyppiset pyynnöt eivät useinkaan tehoa, vaan häntä pitää mennä hellästi ravistelemaan… tai jos oma pinna on kireällä, turvautua epäkypsään “NYT SE TAKKI KIINNI!!!!” -karjaisuun.
Jo pyörämatkalla kouluun ahdistus hellitti, ja hyvältä tuntui etenkin, kun pääsimme kuopuksen kanssa puistoon saakka. Ihana aurinkoinen syysaamu! Onneksi olin muistanut pakata reppuun myös kameran, ja sain vihdoin otettua syyskuvia. Tämä on meidän viimeinen syksymme täällä, koska tammikuussa on tarkoitus palata Suomeen. Odotan muutosta toisaalta innostuneena, toisaalta haikeana. Juuri tämänkaltaisina päivinä on ihana ottaa tästä Englannin pitkästä syksystä ja Birminghamin kauniista puistoista kaikki ilo irti.
Vapaapäivän luontoretki
Puolisolla oli maanantaina töistä ylimääräinen vapaapäivä (täkäläinen bank holiday). Olen jo kauan halunnut viedä hänet retkelle Lickey Hillsin kukkuloille ja metsiin, jotka ovat inhimillisen bussimatkan päässä meiltä. Tuttavaperhe vei minut ja lapset alueelle jo sinä keväänä, kun muutimme Birminghamiin. Ihastuin välittömästi paikkaan, mutta jotenkin emme ole päässeet sinne koko perheen voimin tätä aiemmin. Onneksi nyt tuli tehtyä eväät, selvitettyä aikataulut sekä reitit ja vääntäydyttyä bussiin.
Lähes ensimmäisen polun varressa rapisteli kontiainen. Metsästä löytyi valmiita majoja. Maistelimme karhunvatukoita ja vadelmia. Ja kun saimme kivuttua kukkulan laelle, siellä oli vastassa tuttu linnamainen näköalapaikka (Beacon Hill Toposcope) ja upeat maisemat koko kaupungin ylle.
Retken lopuksi yritimme vielä valloittaa Bilberry Hillin eli “mustikkavuoren”, mutta reitti oli kasvitauteihin vedoten suljettu ja rinteiden metsät hakattu. Takaiskusta huolimatta retkeily kuitenkin virkisti. Unohtuivat taas hetkeksi kotiäidin elämänpiiriin liittyvät – ei yhtään vakavat – murheet.
Ja nähnyt Kölnin tuomiokirkon
Matkustamme junassa EC9 Hampurista Kölniin. Olemme heränneet majapaikassa klo 5.15, että ehtisimme klo 6.46 lähtevään junaan. Eilen jo ostimme kassillisen eväitä. Asemalta vielä nappasimme mukaan aamukahvit, mehua ja korvapuusteja muistuttavat Franzbrödchenit. Kiidämme läpi Saksan maaseudun. Olemme nähneet auringon nousevan usvaisten peltojen ylle. Väsyttää ja välillä kiukuttaa. Ja jo seuraavassa hetkessä onkin leppoisaa. Kuopus nukkuu (viimein) ja puoliso piirtää esikoisen selkään kuvia.
Nyt on interrailireissumme viimeinen matkapäivä. Kölnissä vaihdamme junaa, jotta pääsemme Brysseliin ja sieltä edelleen kanaalin ali takaisin Englantiin. Vaihtoaikaa pitäisi olla sen verran, että ehdimme nähdä Kölnin mahtipontisen tuomiokirkon.
Eilen meillä oli lepopäivä Hampurissa, mutta muuten olemme taittaneet matkaa sen verran rivakkaan tahtiin, että emme ole juuri ehtineet pyöriä kaupungeissa turisteina. Lähinnä asemanseudut ovat tulleet tutuiksi.
Väsyhetkiä lukuun ottamatta matkaaminen lasten kanssa junissa on sujunut hyvin. Lapset ovat piirrelleet, tehneet puuhakirjoja, leikkineet, pitäneet leikkikoulua, evästelleet, katsoneet tabletilta ohjelmia ja pelanneet korteilla. Välillä olemme vain jutelleet, katsoneet maisemia tai keksineet vitsejä. Kuopukset bravuurit ovat seuraavankaltaisia: “Miksi porkkana kävelee? Koska hän on menossa leikkipuistoon.” Matkalle sattuneet muutamat laiva- ja lauttamatkat ovat olleet lapsille mukavaa vaihtelua – etenkin diskoilu Ville Viikingin kanssa.
Suomessa esikoinen itki, ettei hän jaksa matkustaa junalla takaisin kotiin. Reissaaminen on kuitenkin sujunut hyvin. Heti alkajaisiksi mukava yllätys esikoiselle oli, kun matkalla Luulajasta Tukholmaan hän tutustui uusiin kavereihin lepovaunussa.
Itselleni junalla matkaaminen on luontevaa. Tällä interraililla olen kuitenkin hieman turhautunut myöhästeleviin juniin. Lähes jokaisena matkapäivänä joku juna on ollut niin reilusti myöhässä, että jatkoyhteydet ovat menneet uusiksi ja olemme päässeet kohteeseen perille paria tuntia myöhemmin. Yksin tai aikuisten kesken se ei niin haittaisi, mutta lasten kanssa on uuvuttavaa suunnata majapaikkaan iltamyöhään.
Jos joskus lähdemme reilaamaan uudestaan, aion suunnitella päivämatkat lyhyemmiksi ja jättää väleihin enemmän lepopäiviä. Tänä iltana tuntuu hyvältä päästä taas lepäämään omassa kodissa.
Kesämeininkiä ja kireitä hermoja
Täällä on ollut jo pari viikkoa hellettä. Aamut ovat tavallista helpompia, kun lapset voivat lähteä hameessa ja shortseissa päiväkotiin ja kouluun. Yritämme olla paljon ulkona, vaikka lähes kolmenkymmenen asteen lämpö tuntuu toisinaan tukalalta. Reppu on raskas vesipulloista. Lisäksi kannan lähes aina eväitä mukana, sillä kuopus kysyy kuitenkin heti puistossa, onko minulla jotain syötävää.
Nautimme tästä lämmöstä. Samalla ilmassa on uupumusta. Kesälomat alkavat täällä vasta heinäkuun lopussa. Kevät- ja kesälukukausi alkavat jo painaa. Etenkin koululainen on tavallista uupuneempi. Herääminen on kouluaamuina vaikeaa, ja hän kiukustuu ja loukkaantuu helposti. Muutenkin esikoinen käy läpi jotain eskari-ikäisen uhmakautta.
Itsekin olen jo loman tarpeessa. Vaikka arkeni on varsin leppeää, hermoja on alkanut kiristää. Haluan taukoa tähän, kun olen niin paljon yksin lasten kanssa. Ja taukoa yhä jatkuvaan urakriiseilyyn. Kamppailen koko ajan sen kanssa, että en hermostuisi lapsille niin helposti. Komennan pääni sisällä itseäni: “Hengitä sisään ja ulos, sano asia uudestaan rauhallisesti, älä huuda.” Yritän myös nauttia hyvistä hetkistä tässä ja nyt ja olla murehtimatta liikaa tulevaisuutta, sillä ei ole hullumpaa vaikkapa syödä vesimelonia suuren tammen varjossa.
Silti. Tulis jo loma!
Kuinka aamupäivät kuluvat kotihoidossa?
Kun olemme vieneet esikoisen kouluun, voimme kuopuksen kanssa tehdä ihan mitä huvittaa. Se on ihanaa, kun saa ulkoilla, evästellä tai käydä vaikka kerhossa, uimassa tai kahvilassa keskellä päivää. Säännöllisesti kuitenkin myös hieman rasitun. Tuntuu, että jatkuvasti pitää miettiä, kuinka saamme kotihommat ja kaupassa käynnit hoidettua, ulkoiltua tarpeeksi ja järjestettyä kuopukselle sopivasti aktiviteetteja. Meillä on Lyylin kanssa tiettyjä viikkorutiineita, mutta pääasiassa keksimme päivän ohjelman spontaanisti samana aamuna. Kokosin tähän alle meidän tämän viikon aamupäivätouhut.
Maanantai 13.11.
Olemme jo lähdössä kirjaston loruhetkeen, mutta matkalla kuopus sanoo, että haluaa kotiin. Itsekin olen hieman uupunut edellisen päivän synttärijuhlista sekä nuhaisen katkonaisesta yöstä. Kurvaamme siis pyörällä kohti kotia. Syömme välipalaa ja leikimme synttärilahjoilla.
Tiistai 14.11.
Menemme tavalliseen tiistaiseen tapaan alle kouluikäisten playgroupiin, joka vastaa lähinnä Suomen perhekahviloita tai -kerhoja. Kuopuksella on kolmivuotispäivä, ja käymme sen kunniaksi kerhon jälkeen herkuttelemassa jätskibaarissa.
Keskiviikko 15.11.
Käymme postissa ja kaupassa. Pyräilemme sitten leikkipuistoon leikkimään ja syömään eväitä.
Torstai 16.11.
Aamu on kauniin aurinkoinen. Menemme yhteen lähileikkipuistoista. Melko pian kuopus väsähtää ja haluaa kotiin. Teemme omaan pihaan puutarhakahvilan. Yritän houkutella Lyyliä jäämään ulos, mutta kolmevuotiaan jääräpäisyydella hän vaatii lastenohjelmaa.
Perjantai 17.11.
Pyöräilemme viereiseen kaupunginosaan, jossa on perjantaisin playgroup. Käymme matkalla kaupassa. Kuopusta vaivaa nälkäkiukku. Onneksi se menee ohi, kun hän saa vähän välipalaa ennen kerhoa.
Vielä on kesää jäljellä
Esikoisella on koulusta vielä viikko lomaa jäljellä. Ilmat ovat välillä olleet jo aika syksyiset, ja olen ihmetellyt, miksi elokuu on Briteissä kesälomakuukausi. Loppuviikosta ilmat lämpenivät. Vaikka kasveista näkee jo syksyn lähestyvän, tuntuu taas kesältä. Olemme yrittäneet nauttia lämmöstä ja auringosta ulkoilemalla mahdollisimman paljon. Jounilla oli tänään ekstravapaapäivä töistä. Pakkasimme lounaseväät reppuun ja pyöräilimme lähialueen metsäisimpään puistoon – siihen samaan, josta keväällä löysimme metsää ja pokemoneja. Evästelimme ja lapset kahlailivat purossa. Kaipaan meren tai järven rantaan, mutta pikkuriikkinenkin vesistö on tyhjää parempi. Ja taas totesin sen, että eväsretkelle tulisi lähteä useammin. Pienellä vaivalla saa suuren ilon, eikä tarvitse mennä edes kauas.
Miniretki suolle
Jokin aika sitten esikoinen kyseli, millainen oikein on suo. Olemme kyllä toisinaan retkeilleet soilla, mutta viimeisestä suoretkestä oli selvästi kulunut liikaa aikaa. Täällä Tervolan mummolassa lähin suo on lyhyen kävelymatkan päässä. Aamupäivällä pakkasimmekin pienet eväät reppuun ja suuntasimme peltojen halki Kuikeroaavalle. Suon laidassa minä ja kuopus riisuimme kengät ja kuljimme suolla paljain jaloin (kannattaa kokeilla!). Oli lämmintä, mutta sen verran tuulista, että suurin osa paarmoista pysyi loitolla. Maistelimme hilloja ja poimimme muutamia mukaankin.
Ihana Kew Gardens
Suomalaiset ystävämme ovat kesälomalla Lontoossa. Eks’tempore pyysin Uotille koulusta päivän vapaata ja hyppäsin lasten kanssa junaan. Vietimme ystävien kanssa päivän Lontoon kuninkaallisessa kasvitieteellisessä puutarhassa (Royal Botanical Gardens, Kew). Rakastan kasvitieteellisiä puutarhoja! Niiden rauhaa, kauneutta ja kasvilajien kirjoa. Kew Gardens oli valtava. Vaikka vietimme puutarhassa useita tunteja, ehdimme nähdä vain pienen siivun kaikesta, mitä puutarha pitää sisällään. Lapsille olisi riittänyt pelkkä valtavien puiden siimeksessä leikkiminen ja evästely, mutta saimme houkuteltua heidät myös kävelyreitille puiden latvojen tasoon, leikkipuistoon sekä mehiläispesää esittävään taideteokseen (The Hive).
