Syyslomaretkellä

Välillä mietin, kuvaanko ja kirjoitanko liikaakin retkistä. Minulle vain ne – sekä pienet että isot retket – ovat elämän suola. Yksi niistä asioista, jotka auttavat jaksamaan arjessa. Eilenkin heti, kun astuin autotieltä metsäpolulle, hengitys kulki vapaammin.

Olimme päiväretkellä naapurikunnassa täkäläisen lintuyhdistyksen RSPB:n retkeilyalueella Sandwell Valley Country Parkissa. Seurana meillä oli toinen suomalaisäiti perheineen. Täällä on meneillään koulujen lomaviikko, ja monet tahot tarjoavat perheille syyslomaohjelmaa. Retkeilyalueella pääsimme mukaan lintuyhdistyksen järjestämään Wild Wednesday -tapahtumaan, jossa tehtäväpolun ja askartelujen lisäksi lapset pääsivät paistamaan vaahtokarkkeja ja tikkusämpylöitä. Meillä oli aikaa myös alueen vapaaseen tutkailuun muun muassa piilokojusta käsin.

Heti poislähtiessä lapset kysyivät, milloin tullaan uudestaan. Kävisinkin alueella mielelläni usein, mutta puolentoistatunnin matka (yhteen suuntaan) julkisilla ei innosta kovin tiuhaan vierailuun. Joskus kuitenkin vielä uudestaan!

Arkista luonnon tarkkailua

Tarkkailemme lasten kanssa lajeja ja luonnonilmitä ohimennen arjen keskellä. Toivon, että luonnontuntemus (vaikkapa oravan touhujen seuraaminen) tarjoaa lapsille elämyksiä ja opettaa heitä kunnioittamaan sekä suojelemaan luontoa. Aina en tiedä valmiita vastauksia lasten kysymyksiin, mutta ne ovat hyvä syy opetella itsekin lisää.

Viime aikoina olemme seuranneet ruskaa. Kyllä: täällä Englannissakin osa puista muuttuu kauniin keltaisiksi tai punaisiksi.

Koulumatkoilla ja kotipihassa olemme bongailleet hämähäkinseittejä. Etenkin viileinä ja kosteina aamuina verkot kimmeltävät upeasti vastavalossa.

Kotipihassa lapset etsivät selkärangattomia eläimiä ja ottavat niitä tutkittaviksi kuppeihin, joissa on suurennuslasi. Tutkimisen jälkeen eläimet vapautetaan takaisin luontoon. Suuria siruetanoita tarkkailemme muutenkin, sillä lähes aina sateen jälkeen niitä mönkii pihallemme. Lyyli haluaa säännöllisesti tarkastella niitä myös lähemmin.

Keittiön ikkunasta on helppo tarkkailla pihassa vierailevia sepelkyyhkyjä, harakoita, tilhiä ja muita lintuja. Myös harmaaoravia näemme päivittäin. Uoti sai oravan kiikariin, mutta ennen kuvan ottamista se tietenkin livisti pois.

Seuraavana suunnitelmissamme on rakentaa siilille pesä ja linnuille talveksi ruokintapaikka.