Sotkua

Lasten saamisen jälkeen minun on täytynyt tinkiä siisteysvaatimuksistani. Emme vain jaksa ja ehdi siivota sitä tahtia, kun sotkua syntyy. Puhtaat vaatteet kertyvät kasoiksi vierassohvalle, leikkihuoneen lattialla on aina lelut levällään ja tiskivuori tuntuu asuvan keittiössä. Se jollain tavalla lohduttaa, että monet muutkin painiskelevat sotkun kanssa. Tiedän myös, että jotkut onnistuvat pitämään siisteyttä yllä lapsiperhearjessakin. Kyse taitaa olla valinnoista. Priorisoin ulkoilua, ja nyt lämpimillä, aurinkoisilla keleillä sotkua on tavallistakin enemmän. Onneksi se ei tunnu vaikuttavan lasten onnellisuuteen.

Sotkua

Sotkua

Sotkua

Sotkua

Sotkua

Sotkua

Ristisaaressa telttaretkellä

Kaksi biologiystävääni on retkeillyt jo noin kahdenkymmenen vuoden ajan Pyhtään Ristisaaressa. Tänä keväänä meidän perheemme päätti lähteä heidän mukaansa, ja olimme sunnuntaista keskiviikkoiltaan saaressa. Ristisaari on lintuharrastajien suosima, luonnonkaunis, asuttamaton saari Kaunissaaren vieressä. Yöt vietimme teltassa ja päivät ulkona retkeillen ja arkiaskareita touhuten.

Ristisaaressa retkeilemässä

Ristisaaressa retkeilemässä

Ristisaaressa retkeilemässä

Ristisaaressa retkeilemässä

Ristisaaressa retkeilemässä

Ristisaaressa retkeilemässä

Ristisaaressa retkeilemässä

Ristisaaressa retkeilemässä

Ristisaaressa retkeilemässä

Ristisaaressa retkeilemässä

Ristisaaressa retkeilemässä

Ristisaaressa retkeilemässä

Ristisaaressa retkeilemässä

Ristisaaressa retkeilemässä

Ristisaaressa retkeilemässä

Ristisaaressa retkeilemässä

Äitienpäivä saa tulla

Meillä ei ole suuria äitienpäiväperinteitä. Joitain pieniä valmisteluita olemme kuitenkin tehneet.

Mummoille on askarreltu kortit:

Äitienpäivävalmistelut

Äitienpäivävalmistelut

Kortit on muistettu lähettää:

Äitienpäivävalmistelut

Valkovuokkoja on poimittu maljakkoon:

Äitienpäivävalmistelut

Äitienpäivävalmistelut

Äitienpäivävalmistelut

Sacherkakkupohja on leivottu valmiiksi (idean ja ohjeen sain Chocochili-blogista):

Äitienpäivävalmistelut

Äitienpäivävalmistelut

Äitienpäivävalmistelut

Nyt äitienpäivä saa tulla!

Oi vappua ja kevättä!

Vapusta alkoi ainakin täällä Etelä-Suomessa ihan kunnon kevät – tai melkein kesä. Vappupäivää juhlistimme ystäväperheen luona Nummelassa useamman perheen voimin. Lähes koko päivä kului ulkosalla. Hyvää ruokaa, munkkeja, skumppaa, simaa, kesäkanoja, lasten leikkejä ja aikuisten keskusteluja. Ihana kevät!

Vappu Nummelassa

Vappu Nummelassa

Vappu Nummelassa

Vappu Nummelassa

Vappu Nummelassa

Vappu Nummelassa

Vappu Nummelassa

Vappu Nummelassa

Vappu Nummelassa