

Tapaninpäivänä otettujen kuvien innoittajana toimi tämä samassa paikassa joulukuussa 2013 napattu otos:

Valokuvablogi lapsiperheen elämästä ja ehkä vähän muustakin
Tapaninpäivänä otettujen kuvien innoittajana toimi tämä samassa paikassa joulukuussa 2013 napattu otos:
Palasimme juuri pyöräretkeltä, jonka pääkohteena oli Porvoon Emäsalossa sijaitseva Varlaxudden. Aurinkoisena, mutta tuulisena iltana nappasimme itselaukaisimella perhekuvan rantakallioilla. Kirjoitan reissusta lähiaikoina lisää Pesueen retkiin.
Mitkä ihanat ilmat ja ihanat merenrannat! Olemme viettäneet ison osan päivistä veden äärellä. Eilen vuorossa oli Pihlajasaari yhdessä ystävien kanssa.
… eilen aamupäivällä. Paikalla oli aika moni muukin, mutta hyvin ainakin vielä mahtui mukaan kahvittelemaan ja uiskentelemaan.
Molemmat lapset olivat eilisaamuna vähän nuhaisia, emmekä uskaltaneet lähettää heitä kouluun ja päiväkotiin. Itsellä onneksi alkaa olla tämän lukuvuoden hommat paketissa, niin pystyin viettämään aikaa lasten kanssa. Lähdimmekin Kivinokkaan katsastamaan, joko Maijan kahvilasta saa tuoreita munkkeja ja jätskiä. Koska en halunnut päästää nuhaneniä uimaan, niin suuntasimme herkuttelun jälkeen uimarannan sijaan Kivinokan “nokkaan” hengailemaan.
Tästä Kivinokan reissusta taisi alkaa kesä… kuten monta kertaa ennenkin.
Kesän aikana useampi kaveri hehkutti Helsingin kaupungin omistamaa Kaunissaarta. Halusimme vielä kerran telttailla tälle kesää. Viime viikonloppu kuluikin meren, kalliorantojen ja metsien huomassa. Oli siellä aika monta muutakin telttailijaa, mutta saari on sen verran iso, että omaa tilaa riitti jokaiselle.
Vajaa kaksi viikkoa sitten olin kuvaamassa Katea ja Eeroa sekä kahta 80-luvun alun kilpapyöräkaunotarta. Kaikki olivat valmiina Wauhtiajot 2014 -pyöräilytapahtumaan, joka kokosi yhteen vintage-pyöräilyn ystäviä (ks. Helsingin Uutiset 18.8.2014).
Pääsiäinen Nötössä keskellä Saaristomerta oli todellinen irtiotto arjesta. Tukikohtanamme oli idyllinen majatalo Backaro. Lampaat laidunsivat aivan naapurissa, ja läheltä löytyivät myös kivien heittelyyn, maisemien ihailuun ja kiipeilyyn sopivat merenrannat sekä kaunis kylämaisema. Kävelyretket johdattivat kalliometsiin soivan kiven luo sekä simpukankuoria pursuaville rannoille. Oi saariston kevättä!
Orastava kevät ja tuleva kesä alkavat olla jo mielessä. Samalla, kun suunnittelee uutta, tulee myös muisteltua mennyttä. Viime heinäkuussa olimme lapsuudenystävieni ja heidän perheidensä kanssa lomailemassa Taalintehtaan edustalla Biskopsössä. Majapaikkanamme oli metsäystävien kautta tutuksi tullut Gästgiveri Andrea. Mainio paikka rantoineen, metsineen, kanoineen, vattupensaineen ja hulppeine tiloineen! Sekä lapset että aikuiset viihtyivät.