Suomikoululaisten juhannus

Täällä Englannissa ei yleisesti vietetä juhannusta. En meinannutkaan päästä juhannustunnelmaan. Juhannusaattona puoliso oli ihan normaalisti töissä ja esikoinen koulussa. Birminghamin Suomi-koulun juhannusjuhla korjasti tilanteen. Juhlaa vietettiin juhannuspäivänä erään perheen kotona. Heidän puutarhassaan auringon paistaessa, grillin kuumetessa, lasten leikkiessä ja lasillinen proseccoa kädessä tuntui viimein juhannukselta.

Suomi-koulun toiminta on muutenkin ollut meille tärkeää. Lapset nauttivat, kun muutkin lapset ymmärtävät Suomea, ja itse olen saanut monia hyviä neuvoja ja tukea asioiden järjestelyyn. Yksi asia, joka minua taas ilahdutti lauantaina, oli se, kuinka eri-ikäiset lapset leikkivät keskenään – teini-ikäisetkin meidän 2- ja 5-vuotiaiden kanssa. Sydäntä lämmittää.

Ps. Hoksasin, että tämä on jo meidän perheen neljäs juhannus, jota voi “seurata” blogista. Aiemmista juhannuksista kuvia seuraavien linkkien takana: 2016, 2015 ja 2014.

Ikioma piha

Yksi uuden kodin parhaista puolista on ikioma puutarha. Se on suojaisa takapiha, jonne on näkymä suoraan keittiön ikkunasta. Lapset voivat mennä sinne leikkimään keskenään, kun laitan ruokaa tai tiskaan. Ja vähän kipeänäkin, kun emme voi lähteä tartuttamaan muita lapsia puistoon, leikit onnistuvat omassa pihassa.

Satsaisin puutarhanhoitoon enemmän, ellei kyseessä olisi väliaikainen asuminen vuokralla. En ole alkanut raivata puolta pihaa kasvimaaksi, vaan olen tyytynyt kylvämään yrttejä, salaattia ja muuta vastaavaa kukkalaatikoihin sekä istuttanut vajan taakse raparperia. Leikkaan myös kiltisti nurmikkoa. Omaa ruohonleikkuria meidän ei onneksi ole tarvinnut ostaa, sillä naapurin setä lainaa meille ystävällisesti omaansa.

Pihan takanurkkaan voi kiinnittää riippumaton. Siinä lapset saavat hyvät vauhdit, tai minä voin katsella tammen lehtiä ja niiden takana siintävää taivasta.

Viime aikoina täällä on ollut hellettä. Emme ole ainakaan toistaiseksi hankkineet minkäänlaista uima-allasta, mutta varsin hyvät vesileikit ovat syntyneet myös erinäisten ämpäreiden ja vatien avulla. Puutarhassa oli valmiiksi hieman ruostunut, mutta yhä käyttökelpoinen grilli. Muutaman kerran olemme tehneet sillä jonkun viikonlopun ateriosta. Viime sunnuntaina keksin lämmittää sillä lounaaksi edellisen päivän jämiä.

Harjoittelemme yhä elämää oman pihan kanssa eli saa nähdä, mihin puutarhaelämä vielä kehkeytyy. Ja vaikka nautin puutarhasta valtavasti, kaipaan myös vanhan kerrostalon yhteistä pihaa, jossa tutustui muihin ja seuraa löytyi niin lapsille kuin aikuisillekin. Lähinaapureita lukuun ottamatta täällä on yllättävän vaikea tutustua naapuruston ihmisiin, mutta siitä ehkä enemmän joku toinen kerta.

Huvipuistossa

Muistan omasta lapsuudestani sen kuplivan tunteen, kun Suomen Tivoli saapui toukokuussa Seinäjoen raviradalle. Aikuisena aloin pitää huvipuistoja melko turhina energiasyöppöinä, mutta omien lasten myötä olen taipunut siihen, että voihan tivolissa käydä huvittelemassa vaikkapa kerran kesässä. Viime viikolla paikallinen pikkuhuvipuisto saapui ihan meidän lähipuistoomme. Siitä asti, kun laitteita alettiin kasata, lapset odottivat, koska huvipuistoon oikein pääsee. Eilen kävimme ihmettelemässä huvipuiston meininkiä. Pari ajelua, pomppulinna ja hattara riittivät hyvin tämän ikäisille, eikä pieni kämäsyys häirinnyt heitä.

Mites se tasa-arvo meillä?

Tasaisin väliajoin tulee mietittyä, hoidammeko lapsia, kotitöitä ja muita yhteisiä juttuja tasapuolisesti. Itselläni teema nousi hiljattain pinnalle, kun Kiikkuva kirjapylly -blogin Maija kyseli, miten tasa-arvo muissa perheissä toteutuu. Sekä minä että puolisoni vastasimme heti, että meillä asiat eivät jakaudu tasa-arvoisesti. Puoliso on kyllä pitänyt kolmen viikon isyyslomansa, ottanut vauvamme ihokontaktiin aina tilaisuuden tullen, pissattanut ja kakattanut, kylvettänyt, tanssittanut masuvaivaisia ja ollut täysillä mukana lasten elämässä alkumetreistä lähtien.

Isäkuukaudet kuitenkin jäivät haaveeksi, koska kummallakin kerralla havaihduimme asiaan liian myöhään. Hoitovapaan jakamisesta olemme välillä puhuneet, mutta loppupeleissä hoitovapaalla olen ollut vain minä. Ratkaisu tuntui meistä luontevalta, koska ensimmäisen lapsen kohdalla puolisolla oli väitöskirjan teko loppuvaiheessa ja toisen lapsen synnyttyä projektiluontoinen työ kesken. Minä taas olen freelanceri enkä siis tavallaan mistään työstä poissa. Tämä epätasa-arvoinen ratkaisu on ollut molempien yhteinen, ja vaikka teoriassa haluaisimme muutta yhteiskunnan vinoumaa tässä(kin) asiassa, emme ole sitä kuitenkaan käytännössä tehneet.

Vielä yhden lapsen kohdalla onnistuimme jakamaan kotityöt ja lapsen hoidon varsin tasaisesti. Kun lapsia tuli kaksi, minun kontolleni alkoi hiljalleen luiskahtaa enemmän vastuuta. Vaikka lapsia oli enemmän, vauva-arki oli tutumpaa eikä vienyt enää kaikkea energiaani. Ajattelin ja ajattelen, että kun olen kotona, voin tehdä enemmän. Koen, että se on myös minulle parempi. Sen ansiosta ehdimme iltaisin ja viikonloppuisin puuhailla muutakin kuin käydä kaupassa, siivota ja laittaa ruokaa. Puolison ollessa vapaalla pyrimme tekemään asiat tasan. Ruokaa laitamme yleensä yhdessä ja viime aikoina olemme alkaneet nukuttaa lapsia vuoroilloin. Joskus vapaaehtoisesti teen puolison vapaa-ajallakin enemmän tiskaus- ja siivoushommia, jos saan tehdä hommat rauhassa, ihan yksin. Isä ja lapset saavat sillä välin vaikkapa pelailla, katsoa ohjelmia ja sylitellä sohvalla.

Nykyiseen elämäntilanteeseemme nämä ratkaisut sopivat. Tiedostan kuitenkin sen, että kotitöiden pääpaino ei voi olla minulla enää sitten, kun olemme molemmat töissä. Pitää aikanaan muistaa sopia, miten tämä pakka jaetaan uudelleen. Siinä minua lohduttaa One gass of milk, please -blogin Annuskan pohdinta vanhemmuuden kompromisseista. Joskus myöhemmin saattaa koittaa aika, jolloin toisen vuoro on tehdä enemmän.

ps. Lapsen Maailma -lehden blogeista Lapselliset miehet pureutuu vanhemmuuteen miesten näkökulmasta.