Tasaisin väliajoin tulee mietittyä, hoidammeko lapsia, kotitöitä ja muita yhteisiä juttuja tasapuolisesti. Itselläni teema nousi hiljattain pinnalle, kun Kiikkuva kirjapylly -blogin Maija kyseli, miten tasa-arvo muissa perheissä toteutuu. Sekä minä että puolisoni vastasimme heti, että meillä asiat eivät jakaudu tasa-arvoisesti. Puoliso on kyllä pitänyt kolmen viikon isyyslomansa, ottanut vauvamme ihokontaktiin aina tilaisuuden tullen, pissattanut ja kakattanut, kylvettänyt, tanssittanut masuvaivaisia ja ollut täysillä mukana lasten elämässä alkumetreistä lähtien.
Isäkuukaudet kuitenkin jäivät haaveeksi, koska kummallakin kerralla havaihduimme asiaan liian myöhään. Hoitovapaan jakamisesta olemme välillä puhuneet, mutta loppupeleissä hoitovapaalla olen ollut vain minä. Ratkaisu tuntui meistä luontevalta, koska ensimmäisen lapsen kohdalla puolisolla oli väitöskirjan teko loppuvaiheessa ja toisen lapsen synnyttyä projektiluontoinen työ kesken. Minä taas olen freelanceri enkä siis tavallaan mistään työstä poissa. Tämä epätasa-arvoinen ratkaisu on ollut molempien yhteinen, ja vaikka teoriassa haluaisimme muutta yhteiskunnan vinoumaa tässä(kin) asiassa, emme ole sitä kuitenkaan käytännössä tehneet.
Vielä yhden lapsen kohdalla onnistuimme jakamaan kotityöt ja lapsen hoidon varsin tasaisesti. Kun lapsia tuli kaksi, minun kontolleni alkoi hiljalleen luiskahtaa enemmän vastuuta. Vaikka lapsia oli enemmän, vauva-arki oli tutumpaa eikä vienyt enää kaikkea energiaani. Ajattelin ja ajattelen, että kun olen kotona, voin tehdä enemmän. Koen, että se on myös minulle parempi. Sen ansiosta ehdimme iltaisin ja viikonloppuisin puuhailla muutakin kuin käydä kaupassa, siivota ja laittaa ruokaa. Puolison ollessa vapaalla pyrimme tekemään asiat tasan. Ruokaa laitamme yleensä yhdessä ja viime aikoina olemme alkaneet nukuttaa lapsia vuoroilloin. Joskus vapaaehtoisesti teen puolison vapaa-ajallakin enemmän tiskaus- ja siivoushommia, jos saan tehdä hommat rauhassa, ihan yksin. Isä ja lapset saavat sillä välin vaikkapa pelailla, katsoa ohjelmia ja sylitellä sohvalla.
Nykyiseen elämäntilanteeseemme nämä ratkaisut sopivat. Tiedostan kuitenkin sen, että kotitöiden pääpaino ei voi olla minulla enää sitten, kun olemme molemmat töissä. Pitää aikanaan muistaa sopia, miten tämä pakka jaetaan uudelleen. Siinä minua lohduttaa One gass of milk, please -blogin Annuskan pohdinta vanhemmuuden kompromisseista. Joskus myöhemmin saattaa koittaa aika, jolloin toisen vuoro on tehdä enemmän.
ps. Lapsen Maailma -lehden blogeista Lapselliset miehet pureutuu vanhemmuuteen miesten näkökulmasta.
