Posted on

Retkivalmistelut loppusuoralla

Lapset ovat ensi viikon lomalla koulusta ja päiväkodista, ja puolisokin on ottanut viikon vapaaksi. Lähdemme huomenna telttaretkelle Skotlantiin! Luvassa on viisi yötä teltassa ja siinä välissä yksi yö ystävien luona Ylämailla. Olen odottanut tätä kauan. Reissun organisointi kuitenkin aluksi uuvutti. Piti etsiä hyvät telttapaikat, suunnitella kulkutapa, sopia kyläilypäivä ystävien kanssa, hankkia lapsille lämpöisemmät makuupussit… ja kaikenmoista muuta. Nyt kaikki alkaa olla lähestulkoon valmista, ja on mahtavaa päästä pian matkaan.

Olen kuluneen viikon aikana pessyt sekä tuulettanut retkeilyvarusteita ja tehnyt viimeiset hankinnat reissua varten. Eilen aloitimme pakkaamisen. Tässä ei siis pitäisi tulla edes mitään viime hetken stressipattiahdistusta. Huomenaamuna haemme vuokra-auton ja ajelemme pikku hiljaa ensimmäiseen kohteeseemme Loch Lomondin ja Trossachsin kansallispuistoon. Tämä reissu on siitä poikkeuksellinen, että voimme nakata tavarat suoraan kotoa autoon ja ruokaostokset hoituvat matkan varrella. Toisaalta vasemmanpuoleisessa liikenteessä ajaminen vähän jännittää.

Viikon päästä saatte sitten nähdä ja lukea, kuinka kaikki oikein sujui.

Posted on

Viimeinkin pääjalkaisia

Olen jo pitkään odottanut, milloin kuopus alkaa piirtää jonkinlaisia ihmishahmoja. Hän on keskittynyt niin paljon liikkumiseen ja leikkimiseen, ettei hän oikein malta asettua aloilleen piirtämään. Hän on kyllä piirtänyt ja maalannut lähes vauvasta asti, mutta tyyli on pysynyt samoissa abstrakreissa ympyröissä pitkään. Lisäksi kuopus on verranut itseään isoveljeen, joka kolme vuotta vanhempana on luonnollisesti häntä piirrustustaidoissa aimo harppauksen edellä. Viime aikoina olemme kannustaneet kuopusta normaalia enemmän edes kokeilemaan jonkin esittävän piirtämistä. Korjanneet hyvän otteen kynästä. Sanoneet, että hän kyllä oppii, kun vain harjoittelee. Näyttäneet, millaisia piirroksia isoveli teki kolmevuotiaana. Ja sitten yht’äkkiä noin viikko sitten hän piirsi ensimmäiset pääjalkaiset ihmishahmot. Ja sen jälkeen niitä alkoi vain tulla lisää – varsinkin katuliiduilla, joskus jopa hameen kera.

Lopuksi taiteilija kertoo itse työstään:

 

Posted on

Millaista on olla äiti?

Äitienpäivän innoittamana aloin pohtia, miten itse koen äitiyden. Puolison kanssa olemme alusta asti pyrkineet olemaan lapsille kaksi tasaveroista vanhempaa – meidän omin sanoin kaksi emoa – vaikka tasa-arvo ei välttämättä joka käänteessä toteudukaan. Valtaosin siis kerron siitä, millaista on olla vanhempi. Minun tapauksessani pienten lasten, ja aiemmin vauvojen, vanhempi.

Synnyttää. Imettää. Vuotaa. Pitää iholla. Pitää hengissä.

Kantaa, työntää, keinuttaa, tanssittaa, hyppyyttää, kutittaa, hauskuttaa, nukuttaa, pissattaa, kakattaa.

Olla tarvittu ja rakastettu. Olla kakka-äiti. Kestää oma kakka-äitiys.

Herätä aamulla kutosella alkavaan aikaan ja viikonloppuisinkin viimeistään puoli kahdeksalta.

Huutaa nälkäväsyneenä lapsille, vaikka ei haluaisi.

Suunnitella ruokaa. Kirjoittaa kauppalistoja. Käydä kaupassa. Tehdä aamupalaa, lounasta, välipalaa, päivällistä, iltapalaa. Aargh, mitä sitä taas tänään syötäisiin?!

Antaa haleja ja pusuja. Lohduttaa ja puhaltaa. Pitää sylissä.

Luoda lapsille rutiineja. Tarjota heille virikkeitä.

Antaa vapautta leikkiä ja luoda, mutta myös rajoittaa tarvittaessa.

Rajoittaa joskus aivan turhaan, koska itse ei vain jaksa.

Sanoa asia monta kertaa. Aina silloinkaan ei kukaan kuuntele.

Viettää aikaa pihoilla, puistoissa, metsissä, kirjastoissa, sisäleikkipaikoissa, lastenaltaissa.

Laskea pulkalla. Keinua. Pyöriä karusellissa. Pelätä hurjimmissa kiipeilytelineissä.

Kantaa repussa vaihtovaatteita, vettä, eväitä, laastareita, leluja. Aiemmin myös vaippoja.

Kaivata enemmän omaa aikaa ja parisuhdeaikaa.

Olla läsnä tässä ja nyt.

ps. Puoliso otti kuvat jo aiemmin keväällä, kun olimme koko perhe läheisessä skeittipuistossa.

Posted on

Arjen sisustusratkaisuja

Tervetuloa kierrokselle meidän taloomme! Toki muutenkin huoneet ja niiden sisustusratkaisut vilahtelevat blogissa, mutta nyt kuvasin systemaattisesti koko kodin. Tämä onkin Emilian pesueen suuri sisustusnumero. Se kapinoi sisustuslehtien harmoniaa vastaan. Myönnän, että ennen näiden kuvien ottamista olimme keränneet irtotavarat pois lattioilta, sillä odotimme kavereita kylään. Älä siis masennu, jos meillä näyttää liian siistiltä. Tämä ei ole vallitseva todellisuus. Normaalimman sotkutason olen esitellyt aiemmin tässä postauksessa.

Haluan esitellä kotimme teille, koska itse olen saanut lohtua siitä, että kaikkien muidenkaan (etenkään lapsiperheiden) kotona tavarat eivät ole kauniisti paikoillaan. Meillä keittiön sivupöytä on jatkuvasti täynnä toimistotarvikkeita, lasten piirrustuksia, värityskirjoja, kyniä sun muita ja ikkunalaudalle kertyy muun muassa yrttejä, vesipulloja, purnukoita ja vesivärejä. Siellä täällä pahvilaatikot ovat jääneet muuton jäljiltä pysyviksi säilytysratkaisuiksi. Imuri on aina näkyvillä, missä on toki se hyvä puoli, että kynnys imurointiin on hieman matalampi. “Ylimääräinen” huone on jatkuvana vaate-, varasto- ja pyykinkuivaushuoneena. Menneiden juhlapäivien koristeet jäävät usein esille seuraavaan sesonkiin asti.

Nuorempana tavoittelin itsekin sisustuslehtien harmoniaa ja ihailen ihmisiä, jotka onnistuvat sellaista arkipyörityksen keskellä ylläpitämään (heitäkin on!). Olen kuitenkin sopeutunut siihen, että eläminen saa näkyä sisustuksessa. Ja jos emme jaksa tai halua hankkia lisää lipastoja tai kaappeja piilottamaan tavaramäärää, niin on helpompaa, jos sietää kamppeiden pursuilemista. Olen myös oppinut iloitsemaan kotimme muutamista esteettisemmistä yksityiskohdista kuten siististi naulakossa roikkuvista esiliinoista, alakerran pikkuvessan ikkunalaudasta, minun ja puolison pelkistetystä makuuhuoneesta sekä esikoisen askartelemasta mobilesta.

Ei siis anneta roikkuvien muovipussiroskisten, epäkäytännöllisten tai rumien säilytysratkaisujen ja tavarakaaoksen lannistaa, sillä ne ovat monelle meistä osa elämää.