Niin se vain on. Kuten monessa muussakin parisuhteessa ja perheessä niin myös meillä kotitöiden jakautuminen aiheuttaa välillä kitkaa. Aiemmin jo myönsin, ettei tasa-arvo meillä täysin toteudu. Toisaalta yritämme löytää perheen molempia vanhempia tyydyttävän tilanteen arjen kuorimituksen suhteen. Kummallekin pitää jäädä hengähdysaikaa.
Arkemme on Suomeen muuton myötä hieman muuttunut ja tulee varmasti yhä muuttumaan. Puoliso tekee töitä 100 prosenttisella työajalla kuten ennenkin, mutta nyt myös minulla on aiempaa enemmän työpäiviä. Englannissa olin pääasiassa kotona, ja silloin oli luontevaa, että tein pääosan kotitöistä.
Uudessa tilanteessa meidän pitää olla tarkkana, että puoliso ottaa enemmän kotitöitä vastuulleen. Onneksi työnjako on lähes itsestään lähtenyt oikeaan suuntaan. Puoliso muun muassa vie kuopuksen aamuisin päiväkotiin ja hoitaa joka viikko ainakin yhden kauppareissun töistä tullessaan.
Välillä silti koen, että puoliso tiskaa, pyykkää ja siivoaa liian vähän. Tällaisissa tilanteissa olen harjoitellut pyytämään apua. En siis jää mököttämään, vaan kysyn: “Voisitko ripustaa pyykit tai tyhjätä tiskikoneen?” Ja toisaalta tiedän myös sen, etten aina huomaa niitä tilanteita, kun toinen tekee kotihommia ja itse voin keskittyä johonkin muuhun. Hiljattain puoliso esimerkiksi pesi edellisten asukkaiden sotkuiseksi jättämän huoneen lattiasta kattoon.
Työnjakoon kannattaa kiinnittää säännöllisesti huomiota, sillä kuten Rupista rakkautta -blogin Tuija kirjoittaa pahimmillaan taakanjaon tyriminen voi johtaa jopa eroon.
Käsittelen tässä juttusarjassa arjen realiteetteja.
Juttusarjan aiemmat osat:
Realiteetteja osa 1: Talous
Realiteetteja osa 2: Viiden päivän ruokalista
Realiteetteja osa 3: Ruutuaika
