Valokuvablogi lapsiperheen elämästä ja ehkä vähän muustakin
Olimme ystäväperheiden kanssa Rosalassa Hiittisten saaristossa mökkeilemässä. Lomamatkaan kuului muun muassa uimista, saunomista, leikkimistä sekä saaren nähtävyyksiin tutustumista. Palasimme kotiin keskiviikkona, ja kysyin lapsilta, mikä oli parasta reissussa. Kuopus vastasi heti: “Vauva!” Siksi ette saakaan nähtäväksi kuvia saaristosta vaan ystäväperheen vauvan hoitamisesta.
Molemmat lapset olivat eilisaamuna vähän nuhaisia, emmekä uskaltaneet lähettää heitä kouluun ja päiväkotiin. Itsellä onneksi alkaa olla tämän lukuvuoden hommat paketissa, niin pystyin viettämään aikaa lasten kanssa. Lähdimmekin Kivinokkaan katsastamaan, joko Maijan kahvilasta saa tuoreita munkkeja ja jätskiä. Koska en halunnut päästää nuhaneniä uimaan, niin suuntasimme herkuttelun jälkeen uimarannan sijaan Kivinokan “nokkaan” hengailemaan.
Tästä Kivinokan reissusta taisi alkaa kesä… kuten monta kertaa ennenkin.
Viime vuosi jäi välistä muuttokiireiden takia, mutta muuten olen ottanut lapsista säännöllisin väliajoin mahdollisimman simppelin henkilökuvan. Nyt kotona vietetyn rauhallisen pääsiäisen ansiosta sain napattua noista tyypeistä 5- ja 8-vuotiskuvat.
Ulkona saa onneksi vapaasti liikkua koronaviruksen aiheuttamasta hämmingistä huolimatta. Aamupäivällä tankkasimme valoa ja raitista ilmaa läheisessä skuuttipuistossa. Kuopus oli jo pidempään toivonut pääsevänsä sinne testaamaan Englannista aikanaan ostettuja rullaluistimia.
Ihana kevätaurinko paistaa suoraan keittiöön. Pakko kuvata, vaikka ruokailu häiriintyy.
Vaikka hetkellisesti vilu hiipiikin jäseniin, se kannattaa. Nam nam! Ja sitten taas liikkeelle.
Nyt olen jo tottunut, että monessa paikassa virvotaan palmusunnuntaina eikä lankalauantaina kuten Etelä-Pohjanmaalla. Lapsille virpomispäivä on yksi vuoden kohokohdista. Oli siis aivan selvää, että he olivat eilen liikenteessä.
Ja olihan viime kerrasta jo kolme vuotta.
Kotipihalla hämärän laskeutuessa.
ps. Aloitin joulukalenterin, jotta saisin päivitettyä pitkästä aikaa vähän tiuhemmin blogia. Minun arkirealismini takia luukut eivät avaudu ihan joka päivä. Tämän myötä iloa joulun odotukseen!
Vajaa nelivuotias ei tiedä parkouringista, mutta tekee sitä jatkuvasti ihan luonnostaan. Ihailen! Tässä eilinen taidonnäyte Siilitien metroasemalta:
ps. Aloitin joulukalenterin, jotta saisin päivitettyä pitkästä aikaa vähän tiuhemmin blogia. Minun arkirealismini takia luukut eivät avaudu ihan joka päivä. Tämän myötä iloa joulun odotukseen!