32/52: Taiteen kotitalo

Ehdin jo väittää, että tämän kesäloman reissut oli reissattu. Minä ja lapset kävimme kuitenkin tänään vielä Keravalla Taiteen kotitalossa. Puolitoista tuntia seikkailimme talon viidessä kerroksessa ja sen lukuisissa asunnoissa. Tässä muutama poiminta “matkan” varrelta:

Taidepläjäyksen jälkeen kävelimme Keravan kartanolle sulattelemaan kokemusta ja keräämään voimia kotimatkaa varten.

26/52: Ihanat rannat

Mitkä ihanat ilmat ja ihanat merenrannat! Olemme viettäneet ison osan päivistä veden äärellä. Eilen vuorossa oli Pihlajasaari yhdessä ystävien kanssa.

25/52: Juhannusterveisiä Hakaniemestä

Puluboin ja Ponin kirjat ovat olleet viime aikoina etenkin nuoremman lapsen suosiossa. Koronaeristyksen aikaan lapset kuuntelivat ensimmäiset osat Yle Areenasta. Kun kirjastot taas avautuivat, lainasimme heti uusia osia luettavaksi. Tällä hetkellä meillä on kesken Puluboin ja Ponin tsompikirja.

Kirjojen myötä kuopus on kysellyt, missä oikein on se Puluboin tori ja Minimillan virastotalo. Nyt, kun vietämme kaupunkijuhannusta, päätimme tehdä juhannusaaton pyöräretken Hakaniemeen Puluboin kotimaisemiin. Ja huh huh – en olisi arvannut, että siellä oli niiiiiiiiiin monta muutakin. Piti kytätä jonkin aikaa ennen kuin mahduimme Kahvisiskojen telttaan syömään lullabullaa.

Kun bullat oli syöty ja juhannusostokset tehty, kävimme vielä bongaamassa Kallion virastotalon. Emme nähneet jälkeäkään Minimillasta – emmekä kyllä kestään muustakaan.

Pyöräilyn ja Hakaniemessä seikkailun jälkeen on mukava virittäytyä rauhalliseen juhannuksenviettoon kotosalla. Seuraavana vuorossa on mansikkakakun leivonta.

Hyvää juhannusta! Töttölöö! Moljentes!

Vihdoinkin Tukholma!

Uppsalan vierailun jälkeen saimme toteutettua pitkäaikaisen haaveeni viettää perheen kesken pari päivää turistina Tukholmassa. Yövyimme Långholmenin vanhassa vankilassa ja vietimme aikaa lähinnä Södermalmilla ja vanhassa kaupungissa. Nostan hattua etenkin leikkipuisto- ja kasvisravintolatarjonnalle!

***

Pålsundsparken:

Ruotsinlaivalla Tukholmaan ja Uppsalaan heinäkuussa 2014.

Parkleken Högalid:

Ruotsinlaivalla Tukholmaan ja Uppsalaan heinäkuussa 2014.

Café Blå Lotus:

Ruotsinlaivalla Tukholmaan ja Uppsalaan heinäkuussa 2014.

Katarina Bangata:

Ruotsinlaivalla Tukholmaan ja Uppsalaan heinäkuussa 2014.

Bryggartäppan:

Ruotsinlaivalla Tukholmaan ja Uppsalaan heinäkuussa 2014.

Ruotsinlaivalla Tukholmaan ja Uppsalaan heinäkuussa 2014.

Centralbron:

Ruotsinlaivalla Tukholmaan ja Uppsalaan heinäkuussa 2014.

Skeppsbrokajen, Kustaa III:n patsas:

Ruotsinlaivalla Tukholmaan ja Uppsalaan heinäkuussa 2014.

Ruotsinlaivalla Tukholmaan ja Uppsalaan heinäkuussa 2014.

Långholmen:

Ruotsinlaivalla Uppsalan vehreään heinäkuuhun

Me ja ystäväperhe Tromssasta suuntasimme heinäkuun puolivälissä vihdoin ja viimein kyläilemään Uppsalassa asuvien ystävien luona. Oli lasten riemua laivalla, kasvitieteellisen puutarhan historian havinaa ja kahvilan notkuvia pöytiä, leikkejä Pekka Töpöhäntä -puistossa, Norrhällbyn idylliä, herkuttelua, höyryjunalla matkaamista, sieppareita ruispellossa jne. Kaiken kaikkiaan kesää parhaimmillaan!
Ruotsinlaivalla Tukholmaan ja Uppsalaan heinäkuussa 2014.
Ruotsinlaivalla Tukholmaan ja Uppsalaan heinäkuussa 2014.
Ruotsinlaivalla Tukholmaan ja Uppsalaan heinäkuussa 2014.
Ruotsinlaivalla Tukholmaan ja Uppsalaan heinäkuussa 2014.
Ruotsinlaivalla Tukholmaan ja Uppsalaan heinäkuussa 2014.
Ruotsinlaivalla Tukholmaan ja Uppsalaan heinäkuussa 2014.
Ruotsinlaivalla Tukholmaan ja Uppsalaan heinäkuussa 2014.
Ruotsinlaivalla Tukholmaan ja Uppsalaan heinäkuussa 2014.
Ruotsinlaivalla Tukholmaan ja Uppsalaan heinäkuussa 2014.3