Myöhäiset esikasvatukset

Vihdoin ja viimein olemme alkaneet valmistautua tulevaan kasvukauteen. Lauantaina olimme kääntämässä kasvimaata, ja eilen kylvimme Uotin kanssa muutamia siemeniä esikasvatukseen. Vesimeloni olisi kai pitänyt kylvää aiemmin, mutta muiden kasvien suhteen taisimme olla ainakin melkein ajoissa. Maatuvat taimikasvatusruukut askartelin sanomalehdestä. Ohje löytyy mm. täältä ja täältä.
Siementen kylvö esikasvatukseen.
Siementen kylvö esikasvatukseen.
Siementen kylvö esikasvatukseen.
Siementen kylvö esikasvatukseen.

Mata-Mii

Viime vuonna kuvasin useamman session aikana muovailuvahahahmoja Sanna Pelliccionin kirjaan Sokerileipuri Mata-Mii seikkailee. Kuvasimme Sannan kotona. Ensimmäisillä kerroilla Uoti nukkui kantoliinassa, kun kuvasin. Joillain kerroilla puolestaan Sannan lapset olivat paikalla. Sanna muovaili sitä mukaa lisää, kun sain kuvattua.
Ensi viikolla kuvia kirjasta ja sen tekemisestä sekä alkuperäiset muovailuvahahahmot voi nähdä Hangon kirjastossa. Ja ovat ne siellä vielä sitä seuraavankin viikon. Tuolta lopusta löytyy Sannan tekemä kutsukin. Se on osoitettu kaikille teille, jotka rakastatte merta, seikkailua, ystäviä, kahvia ja leipomoita. Ja Hankoa. TERVETULOA!
Mata-Mii
puut_ja_vuori_02
Kuinka Mata-Mii syntyi!

Kuinka Mata-Mii syntyi!

Kuinka Mata-Mii syntyi!
Kuinka Mata-Mii syntyi!

Kuinka Mata-Mii syntyi!

Kutsu näyttelyyn.

Keijo-mato
Loppukevennyksenä animaatio Keijo-madosta. Sen tekoon innoitti The Animal Blog, jota olemme Uotin kanssa ryhtyneet seuraamaan. Ja Keijokin on siis Sannan käsialaa. Minä ainoastaan nappasin kuvat.