Maanantaina saimme pitkän tauon jälkeen toimivan uunin. Heti teimme piparkakkutaikinan jääkaappiin ja eilen pääsimme vihdoin leipomaan joulupipareita. Uoti alkaa olla jo aika taitava kaulimen ja muottien kanssa, eikä Lyylikään ihan pelkkään taikinan syömiseen keskittynyt.
ps. Aloitin joulukalenterin, jotta saisin päivitettyä pitkästä aikaa vähän tiuhemmin blogia. Minun arkirealismini takia luukut eivät avaudu ihan joka päivä. Tämän myötä iloa joulun odotukseen!
Ruotsinlaivalla Uppsalan vehreään heinäkuuhun
Me ja ystäväperhe Tromssasta suuntasimme heinäkuun puolivälissä vihdoin ja viimein kyläilemään Uppsalassa asuvien ystävien luona. Oli lasten riemua laivalla, kasvitieteellisen puutarhan historian havinaa ja kahvilan notkuvia pöytiä, leikkejä Pekka Töpöhäntä -puistossa, Norrhällbyn idylliä, herkuttelua, höyryjunalla matkaamista, sieppareita ruispellossa jne. Kaiken kaikkiaan kesää parhaimmillaan!
Luovuutta sairastuvalla
Pienelle kuumepotilaalle / toipilaalle on pitänyt keksiä kaikenlaista sisätekemistä. Touhujen keskellä olen useamman kerran jäänyt ihailemaan luovia ratkaisuja, joihin ei moni kaavoihin kangistunut aikuinen enää taivu. Piirräpä kahdella kädellä yhtäaikaa. Tai töki pikkuleipiin kuoppia sormella.
Pipareita
Olen aina tykännyt leipoa. Ja aina pitänyt pipareista – tai kekseistä, niin kuin useimmat niitä kai kutsuvat. Myös leipomusten kuvaaminen on kivaa. Kuvista voi piilottaa sen harmillisen sotkun, mikä leipoessa syntyy. Tai sitten voikin kuvata sen sotkun. Näissä kuvissa on Chocochilin vegaanisia maapähkinävoi-banaanikeksejä, joita tein viime viikonloppuna viemisiksi pariin kyläpaikkaan.
