Vinkkejä aineettomaan joulun odotukseen

Pidän monista jouluun liittyvistä jutuista kuten kynttilöistä, glögistä, piparkakuista, tortuista ja joulumusiikista. Oikeastaan ainut juttu, joka joulussa herättää ahdistusta, on siihen liittyvä kulutuksen ja tavaran määrä. Myönnän, että en itsekään osaa täysin olla antamatta lahjoja, mutta olen vähentänyt lahjottavien määrää ja heille yritän antaa jotain tarpeellista tai aineetonta. Eräänä vuonna annoin monelle lahjaksi yhteisen retken, ja yhtenä jouluna sain itse puolisolta lahjakortin, jolla sain kymmenen hartiahierontaa häneltä. Vinkkejä aineettomiin lahjoihin olen löytänyt HSY:n Annajotainmuuta.fi-sivustolta sekä Älä osta mitään -päivän nettisivuilta. Joskus olen antanut lahjaksi myös metsiensuojelua, palan ikimetsää tai Toisenlaisen Lahjan.

Tänä vuonna ilahduin, kun sattumalta törmäsin Ipanaisen nettisivuilla aineettomaan Ihanien yhteisten juttujen joulukalenteriin. Päätin heti, että kokeilemme sitä tänä jouluna. Aineettomaksi joulukalenteriksi voin tämän sijaan tai lisäksi suositella myös Tuutikki Tolosen ja Liisa Kallion kirjaa Joulusatuja, jossa on lyhyt satu joulukuun jokaiselle päivälle.

Täällä Englannissa joulukoristeet sun muut tuntuvat vyöryvän kauppoihin vielä aiemmin kuin Suomessa. Heti Halloweenin mentyä tai jo lokakuun puolella hyllyt ovat yht’äkkiä pullollaan joulutavaraa. Ihmiset valmistautuvat jouluun myös hyvissä ajoin – osa hyvinkin näyttävästi. Itse pyörittelen silmiä mahtipontisille ulkovaloille ja -koristeille, mutta lapset bongaavat niitä katukuvasta mielellään. Onneksi he eivät ole alkaneet vaatia meille vastaavia vaan tyytyvät lumihiutaleisiin, tontturivistöihin ja muihin vastaaviin itse tehtyihin koristeisiin.

Hyvää joulun odotusta kaikille! Ostamista vähemmän, läsnäoloa enemmän – jookosta?!

 

Hyviä hetkiä

Tuntuu, että olen viime aikoina valittanut liikaa – milloin vanhenemisesta, milloin liian tylsästä arjesta. Oikeasti minulla ja koko pesueella on pääasiassa kivaa. Siksi päätin poimia reilun viikon ajalta muutamia hyviä hetkiä.

Iltapalaksi jätskiä kynttilän valossa kuopuksen syntymäpäivän iltana. Tämänhän voisi toteuttaa myös jonain ihan tavallisena päivänä, jos kaipaa hemmottelua:

Rauhallista muovailua sunnuntaiaamupäivänä:

Viikonloppuna ulkoilua lähipuistossa kirpeässä, mutta ihanan aurinkoisessa säässä:

Koko muu perhe saateltu töihin, kouluun ja päiväkotiin. Oma kahvi- ja lukuhetki ennen päivän töihin ryhtymistä:

Vaikka aamun lähtö olisi vaikea tai takana olisi huonosti nukuttu yö, niin oma mielialani paranee joka kerta, kun pääsemme esikoisen koulumatkalla autoteiden varsilta niityn ja pusikoiden läpi kulkevalle polulle:

Kylpy keskellä päivää:

Tämän myötä hyvää marraskuun ja viikon loppua! Otan jatkossakin lääkkeeksi pimeyteen näitä samoja juttuja: ulkoilua valoisaan aikaan, kun siihen vain on mahdollisuus, kynttilän valoa iltaisin sekä pientä hemmottelua. Ehkä passais sullekin?!

 

38-vuotiaana

Olen ollut vähän yli viikon 38-vuotias. Viime vuosina olen potenut urakriisiä ja jonkin verran myös neljänkympin kriisiä. Omien vanhempien sukupolvi ikääntyy, itse vanhenen enkä tunne moneltakaan osin täyttäväni oletuksia tämänikäisen elämästä. Missä on vaikkapa omistusasunto tai vahva asema työelämässä?!

Kuitenkin sitä mukaa, kun neljäkymmentä on entistä lähempänä, kriiseily tuntuu laantuvan. Miksi minun pitäisi täyttää – viime kädessä kai omat – oletukset? Kuten vanhemmat ja viisaammat ovat kannustaneet: uran ei tarvitse olla mikään suora nousujohdanne yhdellä saralla vaan se voi olla sarja erilaisia vaiheita ja projekteja.

Vaikka peilistä katsoo aamuisin yhä se vanhentunut naama, en välitä vaan nautin siitä, mikä 38-vuotiaana on kivaa. Tietyt nuoruuden kriiseilyt ovat kuitenkin (toivottavasti) taakse jäänyttä elämää. Tämänikäisenä olen armollisempi itselleni. Hyväksyn vartaloni, otan rennommin enkä juurikaan enää välitä muiden mielipiteistä ulkonäköni tai tekemisteni suhteen. Voin käydä uimahallissa sheivaamatta sääri- ja kainalokarvojani ja katsoa illalla tv:tä vailla huonoa omaatuntoa.

ps. Vertaistueksi keski-ikäistymiseen suosittelen Pauliina Vanhatalon kirjaa Toinen elämä.

Viikonloppu Lontoossa

Lasten syyslomaviikon lopuksi reissasimme kahdeksi päiväksi Lontooseen. Olimme piipahtaneet siellä pari kertaa aiemminkin, muun muassa ihanassa Kew Gardensissa, mutta emme olleet ehtineet nähdä niin paljoa kuin halusimme. Ja pitihän Lontooseen mennä vielä nyt, kun sinne pääsee kotoa junalla! Emme me tälläkään kertaa ehtineet koluta kuin kourallisen nähtävyyksiä, mutta Regent’s Park, Buckingham Palace sekä Natural History Museum tuli sentään koettua. Lisäksi ehdimme tavata kaurismäkihenkisessä kasvispubissa ystäviä, jotka olivat myös käymässä Lontoossa, ja saunoa sekä yöpyä Lontoon merimieskirkolla. Lapsetkin pääsivät pitkästä aikaa saunaan, kun ikäraja ei ollut se perusbrittiläinen K-16. Väkeä Lontoossa oli välillä liikaakin – etenkin metrossa – eivätkä lapset jaksaneet tutkia museota niin kauaa kuin me aikuiset olisimme halunneet, mutta tällainen viikonlopun irtiotto pimenevän marraskuun aluksi teki kokonaisuudessaan meille kaikille hyvää.

Realiteetteja osa 3: Ruutuaika

Lapsilla on syysloma. Olemme olleet aamupäivän puistossa ja syöneet sitten lounaan. Nyt lapset ovat “päivälevolla” eli katsovat vieri vieressä sohvalla lastenohjelmaa. Lomapäivinä he usein katsovat päivällä tunnin televisiota. Se on terveellinen hengähdystauko heille ja myös minulle. Tai pitäisikö sanoa: ennen kaikkea minulle. Nytkin saan ilman häiriöitä näpytellä tätä tekstiä koneelle.

Meillä lapset saavat myös pelata jonkin verran tietokonepelejä. Nykyään usein pienempi käyttää tablettia, ja isompi pelaa peliohjaimella Minecraftia. Välillä puoliso pelaa lasten kanssa sellaisia pelejä, joissa on kerrallaan vähintään kaksi pelaajaa. Peliaika voi siis olla myös yhdessäoloa.

Arkipäivisin en juuri murehdi ruutuajasta, koska sitä ei päiväkodin, koulun, leikin, harrastusten ja läksyjen lisäksi kovin paljoa mahdu ohjelmaan. Joskus kuitenkin lomapäivinä unohdun itse tietokoneelle ja huomaan myös lasten ruutuajan venähtäneen. Koska päivät meillä koostuvat pääasiassa leikkimisestä, ulkoilusta, askartelusta ja muuta vastaavasta, en jaksaa stressata ruutuajan pituudesta. Vielä vähemmän sen jälkeen, kun nappasin paikallisesta kirjastosta Digital Parenting -lehden. Sen artikkelissa asiantuntijat kommentoivat, että kelloa ei tarvitse tuijottaa, jos lapsi nukkuu ja syö riittävästi, hänellä on sosiaalisia kontakteja, hän jaksaa huolehtia läksyt sekä touhuta tai harrastaa.

Joskus muuten ruutuaikakin voi olla vaikkapa liikuntaa. Meillä ei ole Just Dance -peliä, mutta lapset ovat innostuneet tanssimaan YouTubeen ladattuja kappaleita. Hakekaa hakusanalla “Just Dance” tai kokeilkaa vaikkapa minun, esikoisen ja kuopuksen suosikkeja:

Käsittelen tässä juttusarjassa arjen realiteetteja.

Juttusarjan aiemmat osat:
Realiteetteja osa 1: Talous
Realiteetteja osa 2: Viiden päivän ruokalista