Posted on

Näpsykuvia viikon varrelta

Olemme saaneet suurimman osan ryöstön jälkiselvittelyistä tehtyä, ja arki on rullannut varsin normaalisti. Nyt olen saanut ystävän vanhan järkkärin käyttöön, mutta vielä menneen viikon kuvasin lasten pokkarilla. Tässä muutama näpsy viime viikolta.

Maanantaina 18.6. esikoinen on toipilaana kotosalla. Illalla hän jaksaa omaan pihaan hetkeksi leikkimään:

Tiistaina 19.6. kuopus haluaa päiväkodin jälkeen potkupyöräillä lähikahvilaan. Nykyisin hän säännöllisesti piiloutuu kuvaustilanteessa:

Torstai-iltaisin esikoinen käy kaverinsa kanssa karatetunneilla. Pikkusisko yleensä tyytyväisenä saattelee ja hakee karatekat:

Saamme juhannusviikonlopuksi ystävän Suomesta kylään. Perjantaina 22.6. syömme aamiaista yhdessä:

Lauantaina 23.6. käymme kaupungilla, ulkona syömässä ja matkaamme vielä bussilla Cadbury World:iin eli sulkaamaailmaan. Kun ei ole kiirettä ja aurinko paistaa, myöhässä olevan bussin odottelu ei haittaa:

Lauantai-illan ateria – uudet perunat kevätsipulikastikkeella – tuo ripauksen juhannustunnelmaa:

Posted on

Kun turvallisuus järkkyy

Herään torstaiaamuna herätyskelloon vähän ennen seitsemää. Olen jo aiemmin saatellut esikoisen olohuoneeseen katsomaan lastenohjelmia. Puoliso on noussut ennen minua vessaan. Hiippailen unisena keittiöön tekemään aamupalaa. Jokin ei ole kunnossa. Yht’äkkiä tajuan, että keittiön sivupöytä on tyhjentynyt. Kamera, läppäri, kännykät, lompakot ja jotain muutakin on poissa. Juoksen yläkertaan kysymään puolisolta, onko hän siirtänyt tavaroita. Palaamme molemmat alakertaan. Meidät on ryöstetty.

Puolison järki leikkaa nopeammin. Pitää soittaa poliisille. Hän kaivaa taskustaan kolikoita. Minä pengon esiin pankin yhteystiedot. Vetaisen takin yöpuvun päälle ja lähden kävelemään kohti lähintä puhelinkoppia. Täällä niitä vielä on. Soitan ensin ryöstöstä poliisille. Sitten pankkiin, että saan mitätöityä varastetut pankkikortit.

Jossain välissä kuopuskin on herännyt. Syömme aamupalan, ja valmistaudun viemään esikoisen kouluun. Puolisolla on onneksi joustava työaika. Hän jää aamupäiväksi kotiin selvittämään kanssani asioita.

Kun palaan koululta, talon ulkopuolella on poliisiauto. Poliisi listaa varastetut tavarat ja tutkii rikospaikkaa. Yhdessä kurkimme puutarhan aidan taakse, jos siellä näkyisi jälkiä varkaasta. Ihan kuin joku olisi raivannut tiensä pusikon läpi. Takaovi on luultavasti unohtunut yöksi auki, ja varas on voinut vain hipsiä keittiöön. Mukaansa hän on ottanut myös takaoven avaimen. Liekö halunnut antaa meille sinisilmäisille opetuksen tai suunnitellut jatkavansa ryöstöhommia myöhemmin.

Lukkoseppä pääsee onneksi paikalle vielä samana päivänä. Hän laittaa takaoveen vaikeasti murrettavan lukon, ja lisäksi etsimme oveen sopivan lisäpönkän. Voisin siis nukkua yöni rauhassa. Silti illalla sängyssä kuuntelen, onko takapihalla liikettä. Nousen kurkkaamaan verhon raosta, näkyykö ulkona ketään. Sama tunne on yhä aamulla. Herään aikaisin enkä enää pääse uneen, kun kuulostelen ääniä pihalta.

Nyt ryöstöstä on kulunut jo lähes viikko. Joka ilta olen vähän vähemmän epäluuloinen. En usko, että meidät ryöstetään uudelleen. Silti tietty sinisilmäisyys on kadonnut. Tarkistan illalla monta kertaa, että molemmat ovet ovat varmasti lukossa. Emme pidä laitteita niin selvästi näkyvillä. Lukitsen myös pyörät, vaikka niidenkin varastamiseksi jonkun täytyy kiivetä korkean aidan tai portin yli.

Ja kuitenkin. Ei tämä ole ollut niin vakavaa. Ylimääräistä säätöä on toki tullut, mutta olemme kaikki kunnossa. Lapset eivät säikähtäneet juuri lainkaan. Esikoinen ainoastaan innostui suunnittelemaan varkaille ansoja. Valokuvien varmuuskopiot ovat tallella. Ja eilen vakuutusyhtiöstä selvisi, että saamme ihan kelvollisen korvauksen varastetuista tavaroista. Jossain vaiheessa saatte siis katsella taas muitakin kuin lasten pokkarikameralla otettuja kuvia.

Posted on

Vieraat – mikä ihana tekosyy

Saimme tänne pitkäksi viikonlopuksi siskoni pojat kylään. Toinen saapui keskiviikkona tyttöystävänsä kanssa, toinen tuli perästä perjantaiaamuna. Vieraiden tulo on aina hyvä tekosyy siivota huusholli. Lisäksi tulee itsekin tehtyä jotain arjesta poikkeavaa hauskaa. Tällä kertaa menimme yhdessä ilmaiseen jazzkonserttiin ja kävimme perjantai-illallisella pubissa. Englannissa pidän siitä, että pubiin voi mennä syömään lasten kanssa. Tyypillisesti niissä on vieläpä lapsille oma ruokalista, värityskuvia ja joskus jopa leluja. Ehdimme myös koko porukalla hengata Birminghamin keskustassa.

Lapset olivat innoissaan, kun paikalla oli muitakin aikuisia jakamassa huomiota. Esikoinen nautti heidän seurastaan niin paljon, että suri heidän tämänpäiväistä lähtöä jo eilisiltana. Lohdutin, että ehkä jo kesälomalla nähdään ja enemmän viimeistään sitten, kun asumme taas Suomessa.

Posted on

Hyvä paha automatka Skotlantiin

Viikko sitten lauantaina olimme lähdössä Skotlantiin. Hain Birminghamin keskustasta auton vuokralle. Vasemmalla puolella ajaminen sujui hyvin ja vaihteiden vaihtaminen vasurilla onnistui, mutta auton mittasuhteiden hahmottaminen auton oikealta puolelta oli yllättävän vaikeaa. Heti matkalla perhettä ja tavaroita hakemaan onnistuin kolhimaan auton vasenta kylkeä. Onneksi tilanteessa ei ollut mitään vaarallista. Se sai vain minut hetkeksi hermoheikkoon tilaan. Kun puoliso oli apukuskina, ajaminen luonnistui kuitenkin hyvin. Selvisin niin kolmikaistaisten moottoriteiden jonoissa kuin kapeilla Skotlannin teilläkin. Ja meidän pitkiin automatkohin tottumattomat lapsemmekin istuivat autossa yllättävän kärsivällisesti. Ainakin ensimmäinen tunti tauon jälkeen sujui yleensä sopuisasti ja vasta myöhemmin alkoi kinastelu sekä kuopuksen jatkuva kysely: “Ollaanko jo siellä?”

Ensimmäiset kaksi yötä majailimme Loch Lomondin rannalla. Maisemat olivat kauniit, säät suosivat ja telttapaikka oli aivan järven rannassa. Ihan odotuksiani se ei kuitenkaan vastannut. Esikoinen oli lievässä kuumeessa, lähellä oleva tie oli vilkkaampi kuin olin ennalta kuvitellut ja moottoriveneet sekä vesiskootterit surrasivat järvellä.

Kun jatkoimme ystävien luo Ylämaille Kingussie-nimiseen kylään, esikoisen kuume oli onneksi laskenut. Lapset pääsivät purkamaan energiaansa leikkipuistoon, saunoimme, vaihdoimme kuulumisia pitkän tauon jälkeen ja valloitimme talon takana olevan vuoren.

Hieman arvoimme, jaksammeko ajaa melko pohjoisessa länsirannikolla sijaitsevaan Gairlochiin. Ystävät kuitenkin kannustivat, ja uskaltauduimme matkaan. Gairloch todella oli kaiken ajamisen arvoinen! Lampaat määkivät, kiurut liversivät, meri kohisi ja tuoksui huumaavasti. Aurinko porotti melkein liikaakin. Sands Caravan & Camping Park oli suuri, mutta kaikki teltat, matkailuvaunut, mökit sun muut olivat mukavan hajallaan pienten kumpareiden erottamina. Rauhaa ja yksityisyyttä riitti – myös rannalla!

Ainoastaan aamut olivat tahkeita. Lapset heräsivät liian aikaisin ja väsyneinä, kun teltassa alkoi olla kuumaa ja valoisaa. Kun laitoimme retkikeittimellä aamiaista, he olivat tuskissaan polttiaisista. Patistelimme heitä liikkumaan, mutta pienen kumpareen laellakin polttiaiset kuulemma kutittivat. Esikoinen huusi kilpaa kukon kanssa, ettei halua tällaista enää koskaan.

Kun aamiainen oli syöty ja pääsimme ensin leirintäalueen leikkikentälle ja sen jälkeen meren rantaan, aamun tuska oli jo unohtunut. Hiekka, aallot, simpukankuoret, kivet ja muut olivat oivallista terapiaa. Lämmennyt ilma ja pienoinen tuuli olivat hätistelleet polttiaisetkin pois. Sinne olisin halunnut jäädä pidempään!