Posted on

Antaisin ääneni lapselle

Kuntavaalien ennakkoäänestys alkoi tänään. Koin yllätyksen, kun aiemmin keväällä postiluukusta kolahti ilmoitus äänioikeudesta. En ollut ajatellut, että voisin äänestää näissä vaaleissa, mutta taisin asua oikeaan aikaan yhä Helsingissä. Harmillisesti lähin äänestyspaikka on Lontoossa. Alun perin suunnittelimme äänestysmatkaa pääkaupunkiin, mutta olimme siellä hieman yli viikko sitten tapaamassa ystäviä, eikä uuteen reissuun tunnu vielä olevan energiaa.

Esikoisen koulussa ja koulumatkoissa on tällä hetkellä tarpeeksi ohjelmaa. Jos kuitenkin suuntaisin vaaliuurnalle, tukisin lapsi- ja perhejärjestöjen Anna ääni lapselle -kampanjaa. Kannatan hyviä peruspalveluja mahdollisimman lähellä. Ne tekevät autottoman lapsiperheen arjesta helpompaa.

Autottomana toivon kuntiin myös hyviä pyöräilymahdollisuuksia ympäri vuoden sekä sujuvaa julkista liikennettä.

Ja mikä tärkeintä, haluan kuntani olevan sellainen, joka turvaa elinmahdollisuutemme tällä planeetalla mahdollisimman pitkään. Sekin on ääni lapsillemme ja heitä seuraaville sukupolville. Siksi äänestäisin ehdokasta ja puoletta, joka on sitoutunut luonnonsuojeluun sekä ilmastonmuutoksen torjuntaan. Sopiva ehdokas voisi löytyä vaikka Hiilivapaa Suomi -kampanjan sivuilta.

Valitkaa te ehdokkaanne hyvin – lapsia ja heidän tulevaisuuttaan ajatellen. Jos jostain saan yllättävän energiabuustin ja lähdenkin Lontooseen, itselläni on onneksi useampikin sopiva ehdokas mielessä.

Valokuvat ovat Uotin koulumatkan varrelta. Puolet matkasta saamme pyöräillä vehreää puronvartta pitkin.

Posted on

Koululainen

Kun muutto Birminghamiin varmistui, selvittelin, millainen koulu- ja päivähoitojärjestelmä täällä oikein on. Jo silloin valkeni, että Uoti menisi suoraan kouluun kesken lukuvuoden. Kun saimme kodin, aloin etsiä hänelle koulupaikkaa. Kovin täyttä tuntui olevan kaikissa lähikouluissa. Lukuisten puhelinsoittojen, sähköpostiviestien sekä kaupungin virkailijoilta saadun avun jälkeen tärppäsi, ja Uoti oli eilen ensimmäistä päivää koulussa. Koulu on reilun kilometrin päässä, mistä me autottomat olemme kovin kiitollisia. Matka sujuu hyvin pyörällä tai kävellen.

Vasta, kun koulupaikka varmistui, aloin jännittää. Viisivuotiaani menee lähes ummikkona yht’äkkiä kouluun! Eilen, ja yhä tänäänkin, minulla on ollut perhosia vatsassa. Hieman samalta tuntui, kun Uoti aloitti päiväkodissa vajaa kaksivuotiaana. Silloin hän itse tosin ei jännittänyt niin paljoa kuin nyt. Ensimmäisenä aamuna tunteet olivat ristiriitaiset kuten kuvista näkyy:

Lyylin kanssa haimme Uotin ensimmäisen koulupäivän jälkeen. Päivä oli opettajan mukaan sujunut ihan hyvin. Uotin mielestä päivä oli ollut liian pitkä ja äitiä oli tullut ikävä:

Palkintona poljimme lähikaupalle syömään jäätelöt:

Tänä aamuna Uoti ei olisi halunnut lähteä kouluun. Toivottavasti pian helpottaa.

Posted on

Metsää ja pokemoneja etsimässä

Täällä on viime aikoina ollut todella keväistä. Sisäinen kelloni on ymmällään, kun ihan hiljattain lähdimme Suomen tammikuusta ja nyt olemme päätyneet ilmastoon, jossa jo maaliskuussa tuntuu toukokuulta. Kaipaan keväthankia, mutta samalla olen tästä lämmöstä ja vihertymisestä onnellinen.

Viime viikolla laitoin yhtenä aurinkoisena iltapäivänä Lyylin kantoreppuun päiväunille ja annoin Uotin pelata kännykällä Pokémonia. Unen ja peli-innostuksen voimalla pääsimme helposti hieman kauempaan puistoon, josta löytyy myös metsäisiä osia. Osa puista ja pensaista oli jo hiirenkorvalla, lapset olisivat heitelleet kiviä puroon tuntitolkulla, eväät maistuivat puunrungolla ja mieleni lepäsi metsäisessä ympäristössä.

Posted on

Sukuni naisten ruokakulttuuri

Lapsen Maailman bloggaajien kesken ideoimme yhteisiä teemoja. Adoäidin elämää kirjoittava Tuula ehdotti aiheeksi sukupolvien jatkumoa. Aiheesta minulle tuli välittömästi mieleen ruuat ja ruokatavat, jotka ovat siirtyneet mummoltani omalle äidilleni ja äidiltäni edelleen minulle ja lapsilleni. Monet tavat ovat toki sellaisia, jotka kuuluvat yleisemminkin suomalaiseen ruokakulttuuriin, mutta silti mieltäni lämmittää, jos ajattelen niiden periytyvän meidän ruokapöytäämme ennen kaikkea mummolastani.

Mummo keitti aamupuuron navettatöiden jälkeen. Puuro oli kaurapuuroa tai ruisvelliä. Jälkimmäistä meillä on äärimmäisen harvoin, mutta kaurapuuroa syömme melkein joka aamu. Lisukkeet ovat toisinaan hieman eksoottisempia kuin mummollani aikanaan.

Suvussani tyypillisesti ruokaa syödään vähän kerralaan, mutta usein. Meidän perheessä Lyylillä on aina ensimmäisenä nälkä. Aamupäivälläkin syömme välipalaa noin kello 10. Ruokarytmi onkin hyvin vastaava kuin mummollani, joka keitti papalle kymmenkahvit.

Soppaa eli marjakiisseliä mummoni teki jälkiruuaksi. Meidänkin perheessä soppa menee kuin kuumille kiville, joskin syömme sitä tyypillisesti aamu-, väli- tai iltapalana.

Ruisleipä ja peruna olivat mummoni ruokavaliossa keskeisellä sijalla. Listaan kuului myös piimä, mutta sen juonti ei ole siirtynyt lapsilleni, ja itsekin juon piimää äärimmäisen harvoin. Mummoni söi perunaa etenkin keitettynä. Itse valmistan perunaa monin eri tavoin, enkä tiedä, olisiko mummoni pitänyt soijapyöryköistä.