Kotiäidin urakriiseilyä

En olisi aikanaan uskonut, että olen kotona siihen asti, että lapsi täyttää kolme vuotta. Jos emme olisi muuttaneet ulkomaille, olisin varmasti palannut työelämään aiemmin. Uusissa ympyröissä siitä on ollut kuitenkin hyötyä, että olen kotona. Kesällä aloin jo hieman katsella työpaikkoja, mutta en vielä hakenut töitä, koska kuopuksen hoito olisi maksanut lähes saman verran kuin monen työn palkka. Kuopus täyttää marraskuussa kolme, ja joulun jälkeen hän voi saada päiväkodissa vähintään 15 ilmaista hoitotuntia joka viikko. Se tekee huonopalkkaisenkin työn teosta mielekkäämpää.

Tässä on pähkäiltävänä vielä se, millaista työtä oikein haen. Enkä tiedä vielä sitäkään, kuinka helposti haluamaani työtä voin täältä Englannnista saada. Suomessa molemmat tutkintoni ovat melko huonosti työllistäviä. Viimeisimpänä, jonkin verran myös hoitovapaan aikana, olen tehnyt freelance-kuvaajan töitä. Koska koko työelämäni on ollut silppuinen, kaipaisin vaihteeksi työpaikkaa, jonne voin mennä, jossa minun ei tarvitse jatkuvasti markkinoida itseäni ja josta saan joka kuukausi saman palkan tilille.

Kotiäitiydessä on omat haasteensa ja omat ihanat puolensa. Huomaan, että olen turhautunut tiettyyn elämänpiirin kapeuteen, mutta toisaalta tykästynyt muun muassa vapauteen ulkoilla tai käydä kahvilassa mihin aikaan päivästä huvittaa. Keskellä päivää soijalattea juodessani huomaan kuitenkin myös menettäneeni itsevarmuutta. Nuorempana uskoin, että pystyn mihin vain, jos tarpeeksi haluan. Haluanko enää tarpeeksi? Olenko tottunut liian helppoon elämään? Millaiseen työhön minusta oikein on? Ja kuinka selviän kunnon ruuhkavuosimeiningistä? Nytkin aamut tuntuvat välillä raskailta, vaikka päivän säntäily yleensä loppuu siihen, kun esikoinen on saateltu kouluun.

Vaikka kriiseilenkin työllistymistä, uskon, että asiat järjestyvät, kun vain otan itseäni kunnolla niskasta kiinni. Ja aion myös nauttia näistä keskipäivän kiireettömistä kahvitteluhetkistä niin kauan kuin mahdollista. Hyvää kahvia ja kakkuja (myös vegaanisia) saa esimerkiksi New Streetin aseman kupeessa olevasta Faculty Coffeesta. Siellä nautiskelimme Lyylin kanssa eilen.

Puuhaa tympeisiin päiviin

Vielä hetki sitten hehkutin, kuinka on kesää jäljellä. Eipä mennyt kauaa, kun päivittäiset sadekuurot, kylmät yöt ja viileät tuulet saapuivat tänne. Kun keljuttaa eikä huvita pukea kuravaatteita päälle, kannattaa keksiä kivoja sisäpuuhia. Ensimmäisenä pitää unohtaa se seikka, että lähes kaikesta hauskasta tulee yleensä sotkua. Tulkoon! Siivotaan sitten jälkeenpäin.

Tässä joitain ideoita. Monet näistä käyvät myös sairastelupäivien viihteeksi.

1 – Rakentakaa maja.

2 – Maalatkaa tai askarrelkaa.

3 – Tehkää kasvomaalauksia.

4 – Menkää piknikille. Onnistuu sisätiloissakin. Ottakaa mukaan pehmonallet, nuket, lempiautot, yms.

5 – Leipokaa jotain. Me teimme superhelppoa vegaanista omenapiirakkaa soveltaen tätä ohjetta.

6 – Pitäkää disko.

7 – Leikkikää vesileikkejä (jopa kylvyssä, jos semmoinen löytyy). Emilian pesueen poikasille riittää usein pelkkä pesuallas ja muutama lelu.

8 – Järjestäkää elokuvanäytös popcorneineen päivineen.

9 – Kaivakaa vauva-ajan valokuvat esiin ja katsokaa niitä yhdessä.

10 – Jos kaipaatte lisää tekemistä, englannin kielellä rutkasti ideoita löytyy vaikkapa Lulastic and the hippyshake -blogin postauksesta. Törmäsin juttuun hiljattain ja sain siitä inspiraatiota.

Telttailua Irlanninmeren rannalla

Siitä asti, kun muutimme Birminghamiin, haaveilin pääseväni Walesiin meren rannalle telttailemaan. Viime viikolla vihdoin sain suunniteltua reissun, ja hyppäsimme perjantaina junaan. Määränpäänä oli Tywyn Walesin länsirannikolla. Koska täällä ei ole vastaavia jokamiehenoikeuksia kuin Suomessa, olin varannut meille telttapaikan leirintäalueelta. Alue oli aivan meren rannalla paikallisen maatilan mailla. Lampaat määkivät. Meri kohisi ja tuoksui levälle ja suolalle. Leirintäalueella oli paljon muitakin telttoja sekä matkailuautoja, mutta tilaa – varsinkin rantaaviivaa – oli niin paljon, että omaa rauhaa riitti.

Pääosan ajasta vietimme meren rannassa, mutta teimme myös pienen kävelyretken Walesin rannikkoreittiä pitkin.

Tällä kerralla ehdimme telttailla vain kaksi yötä. Paluuta helpotti hieman se, että sunnuntaina satoi lähes kaatamalla. Muuten ainakaan minä en ehtinyt saada kylläkseni telttaöistä, rantojen tutkimisesta ja aaltojen tuijottelusta.