Posted on

Helpotusta Suomi-ikävään (tai muuten vain mukavaa marttailua)

Sain vuosikausia sitten eräältä ystävältä ruisleivän juuren. Satunnaisesti leivoin limppuja, mutta en koskaan onnistunut niin hyvin, että leipomisinto olisi kestänyt kauaa. Pääasiassa juuri viihtyikin pakastimessa. Kun olimme muuttamassa Suomesta Englantiin, pakkasin viime tingassa juuren matkalaukkuun. Täällä paahtoleivän luvatussa maassa ruisleipää tulikin nopeasti ikävä. Heti, kun opin, mistä kaupasta löytyy ruisjauhoja, leivoin ensimmäiset ruislimput. Ei se ollutkaan niin työlästä kuin muistin, ja leivätkin maistuivat yllättävän hyviltä. Siitä alkaen olen leiponut ruisleipää lähes viikoittain. Olen tykästynyt niin paljon tuoreeseen leipään, että taidanpa jatkaa ruislimppujen leipomista sittenkin, kun asumme taas Suomessa.

Suosittelen kokeilemaan, jos tuore ruisleipä yhtään kiinnostaa! Juuren voi tehdä itsekin, jos saat vain käsiisi jostain palan hapankorppua. Ainakin Englannissa niitä löytää nimellä Finn Crisp… ja kulkeehan pala hapankorppua vaikka kirjekuoressa. Juuren tekoa voi kokeilla myös pelkistä ruisjauhoista ja vedestä esimerkiksi Marttojen ohjeella. Jos ensimmäisellä kerralla limput eivät onnistu täydellisesti, niin älä heti lannistu. Juuri jalostuu kerta kerralta ja myös oma tuntuma leipomiseen paranee.

Itse olen mukaillut Saara Törmän Saa vaivata -kirjan reseptiä “Paluu juurille”.

KOLME RUISLIMPPUA

Ensimmäisellä kerralla (jos teet itse juuren):

  • 3,5 dl kädenlämpöistä vettä
  • 5 g tuorehiivaa tai 1/5 pussia kuivahiivaa
  • pala hapankorppua tai ruisleipää
  • 2,5 dl ruisjauhoja

Ensimmäisellä kerralla (jos sinulla on jo juuri):

  • n. 1 dl juurta
  • 3 dl kädenlämpöistä vettä
  • 2 dl ruisjauhoja

Seuraavalla kerralla (n. 12 h päästä):

  • 3,5 dl kädenlämpöistä vettä
  • 3,5 dl ruisjauhoja

Seuraavalla kerralla (12-24 h päästä):

  • 1/4 pakettia hiivaa tai 1/2 pussia kuivahiivaa (voit jättää poiskin ja antaa taikinan kohota kauemmin)
  • 3 tl suolaa
  • 11 dl ruisjauhoja TAI 6 dl ruisjauhoja ja 5 dl vehnäjauhoja

1. Jos teet itse juuren, mittaa kulhoon hiiva ja 3,5 dl kädenlämpöistä vettä. Murenna joukkoon puolet pitkästä hapankorppupalasta tai yksi ruisleipäviipale, josta olet poistanut kuoren. Lisää 2,5 dl ruisjauhoja ja sekoita. Peitä kulho liinalla ja jätä se lämpimään paikkaan n. 12 tunniksi. Voit sekoittaa seosta pari kertaa välillä.

1. Jos sinulla on jo juuri, kaada se kulhoon ja sekoita joukkoon 3 dl kädenlämpöistä vettä ja 3,5 dl ruisjauhoja. Peitä kulho liinalla ja jätä se lämpimään n. 12 tunniksi.

2. Sekoita juureen nyt 3,5 dl kädenlämpöistä vettä ja 3,5 dl ruisjauhoja. Anna juuren hapantua lämpimässä vielä 12-24 tuntia. Mitä kauemmin juuri muhii, sitä happamampaa leipää saat.

3. Laita 1 dl juurta talteen esim. lasipurkkiin tai minigrip-pussiin seuraavaa kertaa varten. Jääkaapissa juuri säilyy ainakin viikon verran, pakastimessa vähintään puoli vuotta. Lisää lopun juuren sekaan 1/4 pakettia hiivaa tai 1/2 pussia kuivahiivaa sekä suola. Lisää jauhot parissa erässä ja sekoita välillä. Vaivaa lopuksi taikinaa, kunnes se on tasaista ja irtoaa edes hieman kulhon reunoista. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan kohota tunti.

4. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle. Muotoile siitä kolme pyöreää limppua. Leivät kannattaa aluksi tehdä ikään kuin liian korkeiksi (vähän silinterihatun mallisiksi), koska ne kohotessaan leviävät alaspäin. Nosta leivät pellille leivinpaperin päälle ja anna niiden kohota 1-2 tuntia.

5. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Laita uuninkestävään astiaan vettä ja aseta se uunin pohjalle. Paista leipiä uunin alaosassa tunti. Anna jäähtyä liinan alla tai sisässä jonkin aikaa. Sitten vain syömään!

Posted on

Mitä kannattaisi harrastaa?

Mitä isommiksi lapset kasvavat, sitä enemmän mietin harrastusvalintoja. Ihan pienten lasten kanssa olen pitänyt tärkeinpänä, että on tarpeeksi aikaa ulkoilulle ja leikille. Siinä sivussa tulee myös “harrastettua” liikuntaa.

Ei toki isompanakaan ole pakko kulkea harrastuksissa. Lapsen Maailman elokuun numerossa kerrottiin, kuinka harrastukset kuormittavat lapsiperheitä. Artikkelissa siteerataan lapsuustutkija Kirsi Pauliina Kalliota. Hänen mukaansa lapsi ei välttämättä tarvitse aikuisten järjestämää ohjattua harrastustoimintaa lainkaan vaan voi harrastaa sitä sun tätä kotona ja sen lähipiirissä.

Itse yritän tasapainoilla jossain välimaastossa. Lasten kasvaessakin haluan varmistaa, että jää tarpeeksi aikaa leikille, kavereiden tapaamiselle, perheen yhdessäololle ja levolle. Koen kuitenkin, että harrastuksen kautta lapset voivat päästä toteuttamaan jotain sellaista puolta itsestään, jota he eivät kotona pääse ainakaan suuressa määrin käyttämään ja kehittämään. Harrastuksissa pääsee myös kokeilemaan uusia juttuja, mutta jos ne jutut eivät tunnukaan kivoilta, voi harrastuksen lopettaa.

Pienempänä esikoinen innostui viulunsoitosta, mutta vuoden jälkeen into hiipui ja soittaminen on ainakin toistaiseksi tauolla. Suomessa hän kävi myös tanssitunneilla. Olen yrittänyt innostaa häntä uudestaan tunneille, koska tanssiminen on esikoisella selvästi verissä. Hän itse on kuitenkin sitä mieltä, että ainakin toistaiseksi karate kerran viikossa riittää.

Kuopus ei toistaiseksi ole käynyt ohjatuissa harrastuksissa (ellei vauvauintia lasketa), mutta ensi viikolla vien hänet kokeilemaan alle kouluikäisten jumppa-/tanssituntia. Jos kuopus innostuu siitä, on hänelläkin sitten yksi oma harrastus… tai onhan harrastuksia tavallaan kaksi. Olemme vieneet molempia vauvasta asti uimaan. Täällä Englannissa emme ole osallistuneet uimakouluihin, vaan olemme käyneet uimassa keskenään jaksamisen mukaan – välillä viikoittain, toisinaan vain kerran tai pari kuussa.

ps. Innostuin pitkästä aikaa skannaamaan filmille kuvaamiani otoksia ja hyödynsin niitä tässä postauksessa. Osa kuvista on Folkhälsanin perheuinnista Itäkeskuksen uimahallista keväältä 2015, osa puolestaan Halesowenin uimahallin pukuhuneesta ja vessasta tältä vuodelta.

Posted on

Yö ulkona

Olimme touko-kesäkuun vaihteessa telttailemassa Skotlannissa. Haaveilin tuolloin, että järjestäisin pienen telttaretken myös tälle syksylle. Interrailin jälkeen olen ollut sen verran uupunut matkajärjestelyihin, että telttaretki taitaa nyt jäädä organisoimatta. Lapset, varsinkin kuopus, ovat kuitenkin toivoneet telttailua. Kun huomasin, että Suomen Latu järjestää jälleen Nuku yö ulkona -tempauksen, päätin, että nukkuisimme yön teltassa meidän omalla takapihalla.

Puoliso auttoi minua teltan pystytyksessä, mutta yön hän sai tällä kertaa nukkua yksin sisällä. Lasten kanssa kannoimme telttaan makuualustat, makuupussit, tyynyt (kerrankin!) ja taskulamput. Iltatoimien jälkeen hipsimme takaovesta kumpparit jalassa telttaan. Kun lapset olivat hetken leikkineet taskulampuilla varjoleikkejä, he rupesivat nukkumaan. Itse luin otsalampun valossa vielä hetken kirjaa ja kuuntelin ulkoa kantautuvia ääniä. Tuntui melkein siltä kuin olisimme kauempanakin retkellä.

Posted on

Liian(ko) tylsää arkea

Olen jo parin viikon ajan herännyt kelloradion soittoon kello seitsemän, mutta jos lapset ovat olleet unessa, vain puolison on tarvinnut kömpiä sängystä ylös. Eilen piti minunkin nousta, sillä edessä oli esikoisen ensimmäinen koulupäivä loman jälkeen. Hän nousi unisena katsomaan lastenohjelmaa. Kuopus jatkoi uniaan, ja jouduin herättämään hänet, kun aamupala oli valmis.

Esikoista selvästi hermostutti edessä oleva koulupäivä, sillä moni pikkuasia oli hänen mielestään huonosti. En ollut muistanut korjata hänen lempikouluhousujaan. Hoputin kuulemma turhaan pukemisessa. Ja miksi ei saanut laittaa shortseja?! Kaikki sujui kuitenkin hyvin siitä alkaen, kun lähdimme pyöräilemään kohti koulua.

En jaksanut eiliselle suunnitella mitään erityistä ohjelmaa, ja palasimme kuopuksen kanssa koululta suoraan kotiin. Hän on lomalla maanantaihin asti. Aurinko paistoi mukavasti puutarhaan. Hain meille pientä välipalaa ulos ja kaadoin itselleni kupillisen kahvia termarista.

Kahvittelun jälkeen laitoin pyykkikoneen pyörimään, selvittelin asioita tietokoneella ja tiskasin.

Aamulla kuopus oli marissut, että haluaisi leikkiä isoveljen kanssa. Heti perään hän oli halannut veljeä tiukasti ja vaatinut: “Älä mene.” Nyt, kun esikoinen oli koulussa ja minä puuhasin muuta, hän sai yllättävän hyvin omat leikit käyntiin pihalla.

Viime aikoina olen ollut vähän puutunut arkeeni. Kotityöt ja lasten kanssa touhuaminen eivät tunnu tarjoavan tarpeeksi haastetta. Inspiraatio valokuvaamiseen ja kirjoittamiseen on myös hukassa. Tuntuu kuin olisin jo kuvannut ja sanonut lähes kaiken meidän elämästä. Ketä kiinnostaa, että pesenpä vielä toisen koneellisen pyykkiä? Tai että lapsen jalka on taas kasvanut?! En meinaa kiinnostua itsekään. Luojan kiitos luen taas kirjoja aktiivisesti. Niistä löytyy toisinaan ripaus inspiraatiota, toisinaan vertaistukea.

Olen myös päättänyt syksyn aikana tehdä edes joitain verkko-opintoja avoimessa yliopistossa. Niistäkin saan toivottavasti lisää virtaa aivotoimintaan.

Ja silti. Nyt, kun arki on alkamassa, ei se tällaisenaankaan tunnu yhtään hassummalta. Jollain tavalla myös nautin tästä pitkittyneestä kotiäitiydestä. Ei ole ihan vielä pakko tietää, mitä aion seuraavaksi, ja ehdin päivittäin olla läsnä mukavissa pienissä hetkissä lasten kanssa.

Kun esikonen pääsee koulusta, käymme ostamassa jätskit ekan koulupäivän kunniaksi. Aurinko pilkahtelee yhä puutarhaan. Lapset alkavat leikkiä yhdessä, ja vetäydyn takavasemmalle puuhaamaan omia juttujani.