Posted on

Joulunajan päiväkirja

22.-23.12.2018

Rakas päiväkirja. Koko perhe on joululomalla. Teemme joulukoristeita sekä leivomme ja koristelemme pipareita. Lapset leikkivät keskenään ihmeen sopuisasti. Aatonaattoiltana käymme pimeän tultua lähipöpelikössä taskulamppuseikkailulla. Minä viihtyisin kauemminkin, mutta lapsia alkaa pelottaa.

24.12.2018

Rakas päiväkirja. Nyt on vihdoin se lasten kauan odottama joulu. Syömme riisipuuroa lounaaksi, suklaakakkua sekä joulupipareita välipalaksi ja meille tärkeimpiä jouluruokia päivälliseksi. Jouluruokailun jälkeen meille ilmestyy pikkuruinen joulupukki, joka jakaa muutaman paketin minukuusen alta. Illalla jätämme kuusen alle herkkulautasen oikeaa joulupukkia varten, sillä kuten kuopus sanoo: “Real Santa comes in the night.”

25.12.2018

Rakas päiväkirja. Esikoinen saa lahjaksi oman kännykän. Ei sillä voi vielä soittaa, mutta YouTube, sähköposti, pelit ja kamera toimivat. Kun iltapäivällä menemme lähipuistoon, saa esikoinen ottaa puhelimellaan valokuvia. Hänelle siis kiitokset kuvasta, jossa minä ja kuopus kävelemme lätäkössä. Sisällä kynttilöiden palaessa ja glögiä siemaillessa mieli virittäytyy joulutunnelmaan, mutta ulkona ei tunnu lainkaan talviselta.

26.12.2018

Rakas päiväkirja. Lapsilla ei enää leikit luista. Koko ajan tulee riitaa. Onneksi olemme sopineet toisen suomalaisen perheen kanssa lounastreffit pubiin. Mieliala kohenee heti, kun bussi nytkähtää matkaan. Pubi on kodikkaasti sisustettu: takkoja, nojatuoleja ja joulukuusia. Ruokailun jälkeen jatkamme vielä yhdessä puistoon ja ystäväperheen luo kyläilemään.

27.-28.12.2018

Rakas päiväkirja. Lasten kaveri on tulossa yökylään. Aamuyhdeksästä asti he laskevat, kuinka kauan on vielä siihen, kun ystävä saapuu. Siivoamme kotia, huollamme pyöriä ja keksimme mahdollisimman paljon touhua, että lapset jaksaisivat odottaa yökyläilyä. Voi sitä riemun määrää, kun ystävä saapuu! Illalla uni ei meinaa millään tulla, kun lapset ovat yliväsyneitä ja kierroksilla pyjamabileiden jäljiltä. Onneksi aamulla uni maistuu normaalia pidempään ja leikit jatkuvat siitä, mihin ne jäivät.

Posted on

Joulupitsaa ja kiitollisuutta

Syysuupumus iski minuun onneksi vasta nyt joulunalusviikolla. Lapset olivat levottomia. En saanut nukuttua tarpeeksi. Illat olivat pimeitä ja märkiä.

Ja sitten se alkoi hellittää yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Eilen nimittäin, kun joululoma alkoi.

Tein illaksi pitsaa. Herkuttelimme kynttilänvalossa ilman kiirettä ja kippistimme joululoman kunniaksi.

Ruokailun loppuvaiheessa suoritimme myös yhden tehtävän Ihanien yhteisten juttujen joulukalenterista. Teimme kiitollisia lappuja eli kirjoitimme ja piirsimme hyviä asioita meidän elämästä:

  • perhe
  • äiti
  • viikonloppuretket puistoon
  • opettajat
  • Woodgate Primary School
  • kaksinpelit
  • ystävien tapaaminen
  • Linux
  • sateenkaari
  • tanssitunnit

Näistä ajatuksista ja tunnelmista on hyvä alkaa virittäytyä joulun viettoon. Ihanaa joulun aikaa kaikille!

Posted on

Parasta ja pahinta 4- ja 7-vuotiaassa

Vietimme kuopuksen nelivuotissynttäreitä marraskuussa ja esikoisen seitsenvuotispäivää sunnuntaina. Aina, kun syntymäpäivät on saatu juhlittua, oloni on helpottunut. Lapsilla – etenkin vanhemmalla – on jo niin paljon odotuksia juhliin liittyen, että saan hieman stressiä toiveiden toteutumisesta. Olemme yhä pitäytyneet simppeleissä kotisynttäreissä, ja jälleen kerran totesin sen olevan toimiva konsepti. Etenkin täällä Englannissa suurin osa järjestää juhlat joko sisäleikkipaikassa tai vuokratussa tilassa, jonne on tilattu pomppulinna, taikuri tai muu viihdyke. Kotiin ei voi toki kutsua niin monta kaveria, mutta lapset ehtivät kunnolla leikkiä keskenään. Nytkin esikoisen synttäreillä pienten ohjelmanumeroiden alkaessa vieraat kyselivät: “Ehditäänhän me leikkiä vielä tämän jälkeen?”

Lasten syntymäpäivien myötä rupesin miettimään, mikä nykyisessä ikävaiheessa on kummallakin parasta ja pahinta. Osittain pohdinta lähti käyntiin myös siitä, kun neljä vuotta täytettyään kuopus alkoi saada raivareita lähes päivittäin. Luulin, että uhmaikä olisi jo taakse jäänyttä elämää, mutta ei ainakaan meillä. Onneksi vastapainona neljän vuoden ikään liittyy paljon kaikkea ihanaa.

Parasta 4-vuotiaassa:

  • Hän näyttää tunteet täysillä – niin hyvät kuin pahat. Tuloksena parhaimmillaan ihania hellyyspuuskia.
  • Hän ei välitä toisten mielipiteistä. Jos vaikkapa diskoillaan, hän tanssii varauksetta omalla tyylillään.
  • Hän jaksaa touhuta loputtomasti: leikkiä, maalata, liimata tarroja, tiskata, kiipeillä,…
  • Hän oppii valtavalla vauhdilla uutta. Kesällä onnistui nimen ensimmäinen kirjain, mutta nyt hän jo osaa kirjoittaa koko nimensä.
  • Hän on yhä melko pieni, minkä vuoksi kantaminen ja sylittely on vielä helppoa.

Pahinta 4-vuotiaassa:

  • Raivarit.
  • Ehdottomuus. Auta armias, jos lempimekko on pesussa, kun hän haluaisi käyttää sitä.
  • Jakamisen vaikeus (ainakin oman sisaruksen kanssa).
  • Pomottaminen (ainakin omassa perheessä).

Parasta 7-vuotiaassa:

  • Kiinnostavat keskustelut.
  • Keskittymiskyky. Hän jaksaa jo odottaa ja tehdä pitkäjänteisyyttä vaativia tehtäviä.
  • Luotettavuus. Jos sovimme jostain tärkeästä säännöstä, hän noudattaa sitä. Esimerkiksi kotona yksin ollessaan hän ei avaa ovea tai käytä kuumaliimapyssyä.
  • Lapsenmielisyys on yhä tallella eli leikkejä syntyy pikkusiskon ja kavereiden kanssa.

Pahinta 7-vuotiaassa:

  • Hän on jo niin iso, että haluaisi tehdä ja päättää kaiken itse. Konflikteja syntyy, jos (ja kun) minä tai puoliso rajoitamme hänen tekemisiään.
  • On paljon omissa maailmoissaan eikä kuuntele. Hänen itsensä kannalta tämä voi olla hyvä puoli, mutta se ajaa välillä muut perheenjäsenet raivon partaalle.
  • Ilmaisee negatiivisia tunteitaan herkästi huutamalla. Jos hän vaikkapa kokee, että häntä on kohdeltu epäreilusti, se kyllä kuuluu.

Valokuvissa lapset koristelevat tämän vuoden synttärikakkujaan.

Posted on

Loppusyksyn tunnelmia

Täällä ne taas ovat. Englannin sumuiset talvipäivät nimittäin. Ainakin suomalaisesta tämä tuntuu yhä syksyltä. Kuopus viilettää vetistä asfalttia pitkin uudella potkulaudallaan päiväkodista esikoisen koululle. Tammet eivät millään meinaa luopua lehdistään. Aamulla sataa, välillä paistaa aurinko ja sitten taas sataa. Haravoimme lehtiä syksyn viimeiseen puutarhajätteiden keräykseen. Toivon, että ne kompostoidaan. Kuopus kastelee ja kylmettää lehtikasassa itsensä. Kuume nousee illalla. Hän sairastaa, puoliso sairastaa, esikoinen sairastaa, minun hermojani kiristää. Astun ovesta kosteaan syysilmaan. Heti on helmpompi hengittää. Tänä aamuna on kuuraa maassa ja viimeisenkin potilaan kuume laskenut.

Posted on

Vinkkejä aineettomaan joulun odotukseen

Pidän monista jouluun liittyvistä jutuista kuten kynttilöistä, glögistä, piparkakuista, tortuista ja joulumusiikista. Oikeastaan ainut juttu, joka joulussa herättää ahdistusta, on siihen liittyvä kulutuksen ja tavaran määrä. Myönnän, että en itsekään osaa täysin olla antamatta lahjoja, mutta olen vähentänyt lahjottavien määrää ja heille yritän antaa jotain tarpeellista tai aineetonta. Eräänä vuonna annoin monelle lahjaksi yhteisen retken, ja yhtenä jouluna sain itse puolisolta lahjakortin, jolla sain kymmenen hartiahierontaa häneltä. Vinkkejä aineettomiin lahjoihin olen löytänyt HSY:n Annajotainmuuta.fi-sivustolta sekä Älä osta mitään -päivän nettisivuilta. Joskus olen antanut lahjaksi myös metsiensuojelua, palan ikimetsää tai Toisenlaisen Lahjan.

Tänä vuonna ilahduin, kun sattumalta törmäsin Ipanaisen nettisivuilla aineettomaan Ihanien yhteisten juttujen joulukalenteriin. Päätin heti, että kokeilemme sitä tänä jouluna. Aineettomaksi joulukalenteriksi voin tämän sijaan tai lisäksi suositella myös Tuutikki Tolosen ja Liisa Kallion kirjaa Joulusatuja, jossa on lyhyt satu joulukuun jokaiselle päivälle.

Täällä Englannissa joulukoristeet sun muut tuntuvat vyöryvän kauppoihin vielä aiemmin kuin Suomessa. Heti Halloweenin mentyä tai jo lokakuun puolella hyllyt ovat yht’äkkiä pullollaan joulutavaraa. Ihmiset valmistautuvat jouluun myös hyvissä ajoin – osa hyvinkin näyttävästi. Itse pyörittelen silmiä mahtipontisille ulkovaloille ja -koristeille, mutta lapset bongaavat niitä katukuvasta mielellään. Onneksi he eivät ole alkaneet vaatia meille vastaavia vaan tyytyvät lumihiutaleisiin, tontturivistöihin ja muihin vastaaviin itse tehtyihin koristeisiin.

Hyvää joulun odotusta kaikille! Ostamista vähemmän, läsnäoloa enemmän – jookosta?!

 

Posted on

Hyviä hetkiä

Tuntuu, että olen viime aikoina valittanut liikaa – milloin vanhenemisesta, milloin liian tylsästä arjesta. Oikeasti minulla ja koko pesueella on pääasiassa kivaa. Siksi päätin poimia reilun viikon ajalta muutamia hyviä hetkiä.

Iltapalaksi jätskiä kynttilän valossa kuopuksen syntymäpäivän iltana. Tämänhän voisi toteuttaa myös jonain ihan tavallisena päivänä, jos kaipaa hemmottelua:

Rauhallista muovailua sunnuntaiaamupäivänä:

Viikonloppuna ulkoilua lähipuistossa kirpeässä, mutta ihanan aurinkoisessa säässä:

Koko muu perhe saateltu töihin, kouluun ja päiväkotiin. Oma kahvi- ja lukuhetki ennen päivän töihin ryhtymistä:

Vaikka aamun lähtö olisi vaikea tai takana olisi huonosti nukuttu yö, niin oma mielialani paranee joka kerta, kun pääsemme esikoisen koulumatkalla autoteiden varsilta niityn ja pusikoiden läpi kulkevalle polulle:

Kylpy keskellä päivää:

Tämän myötä hyvää marraskuun ja viikon loppua! Otan jatkossakin lääkkeeksi pimeyteen näitä samoja juttuja: ulkoilua valoisaan aikaan, kun siihen vain on mahdollisuus, kynttilän valoa iltaisin sekä pientä hemmottelua. Ehkä passais sullekin?!

 

Posted on

38-vuotiaana

Olen ollut vähän yli viikon 38-vuotias. Viime vuosina olen potenut urakriisiä ja jonkin verran myös neljänkympin kriisiä. Omien vanhempien sukupolvi ikääntyy, itse vanhenen enkä tunne moneltakaan osin täyttäväni oletuksia tämänikäisen elämästä. Missä on vaikkapa omistusasunto tai vahva asema työelämässä?!

Kuitenkin sitä mukaa, kun neljäkymmentä on entistä lähempänä, kriiseily tuntuu laantuvan. Miksi minun pitäisi täyttää – viime kädessä kai omat – oletukset? Kuten vanhemmat ja viisaammat ovat kannustaneet: uran ei tarvitse olla mikään suora nousujohdanne yhdellä saralla vaan se voi olla sarja erilaisia vaiheita ja projekteja.

Vaikka peilistä katsoo aamuisin yhä se vanhentunut naama, en välitä vaan nautin siitä, mikä 38-vuotiaana on kivaa. Tietyt nuoruuden kriiseilyt ovat kuitenkin (toivottavasti) taakse jäänyttä elämää. Tämänikäisenä olen armollisempi itselleni. Hyväksyn vartaloni, otan rennommin enkä juurikaan enää välitä muiden mielipiteistä ulkonäköni tai tekemisteni suhteen. Voin käydä uimahallissa sheivaamatta sääri- ja kainalokarvojani ja katsoa illalla tv:tä vailla huonoa omaatuntoa.

ps. Vertaistueksi keski-ikäistymiseen suosittelen Pauliina Vanhatalon kirjaa Toinen elämä.

Posted on

Viikonloppu Lontoossa

Lasten syyslomaviikon lopuksi reissasimme kahdeksi päiväksi Lontooseen. Olimme piipahtaneet siellä pari kertaa aiemminkin, muun muassa ihanassa Kew Gardensissa, mutta emme olleet ehtineet nähdä niin paljoa kuin halusimme. Ja pitihän Lontooseen mennä vielä nyt, kun sinne pääsee kotoa junalla! Emme me tälläkään kertaa ehtineet koluta kuin kourallisen nähtävyyksiä, mutta Regent’s Park, Buckingham Palace sekä Natural History Museum tuli sentään koettua. Lisäksi ehdimme tavata kaurismäkihenkisessä kasvispubissa ystäviä, jotka olivat myös käymässä Lontoossa, ja saunoa sekä yöpyä Lontoon merimieskirkolla. Lapsetkin pääsivät pitkästä aikaa saunaan, kun ikäraja ei ollut se perusbrittiläinen K-16. Väkeä Lontoossa oli välillä liikaakin – etenkin metrossa – eivätkä lapset jaksaneet tutkia museota niin kauaa kuin me aikuiset olisimme halunneet, mutta tällainen viikonlopun irtiotto pimenevän marraskuun aluksi teki kokonaisuudessaan meille kaikille hyvää.

Posted on

Realiteetteja osa 3: Ruutuaika

Lapsilla on syysloma. Olemme olleet aamupäivän puistossa ja syöneet sitten lounaan. Nyt lapset ovat “päivälevolla” eli katsovat vieri vieressä sohvalla lastenohjelmaa. Lomapäivinä he usein katsovat päivällä tunnin televisiota. Se on terveellinen hengähdystauko heille ja myös minulle. Tai pitäisikö sanoa: ennen kaikkea minulle. Nytkin saan ilman häiriöitä näpytellä tätä tekstiä koneelle.

Meillä lapset saavat myös pelata jonkin verran tietokonepelejä. Nykyään usein pienempi käyttää tablettia, ja isompi pelaa peliohjaimella Minecraftia. Välillä puoliso pelaa lasten kanssa sellaisia pelejä, joissa on kerrallaan vähintään kaksi pelaajaa. Peliaika voi siis olla myös yhdessäoloa.

Arkipäivisin en juuri murehdi ruutuajasta, koska sitä ei päiväkodin, koulun, leikin, harrastusten ja läksyjen lisäksi kovin paljoa mahdu ohjelmaan. Joskus kuitenkin lomapäivinä unohdun itse tietokoneelle ja huomaan myös lasten ruutuajan venähtäneen. Koska päivät meillä koostuvat pääasiassa leikkimisestä, ulkoilusta, askartelusta ja muuta vastaavasta, en jaksaa stressata ruutuajan pituudesta. Vielä vähemmän sen jälkeen, kun nappasin paikallisesta kirjastosta Digital Parenting -lehden. Sen artikkelissa asiantuntijat kommentoivat, että kelloa ei tarvitse tuijottaa, jos lapsi nukkuu ja syö riittävästi, hänellä on sosiaalisia kontakteja, hän jaksaa huolehtia läksyt sekä touhuta tai harrastaa.

Joskus muuten ruutuaikakin voi olla vaikkapa liikuntaa. Meillä ei ole Just Dance -peliä, mutta lapset ovat innostuneet tanssimaan YouTubeen ladattuja kappaleita. Hakekaa hakusanalla “Just Dance” tai kokeilkaa vaikkapa minun, esikoisen ja kuopuksen suosikkeja:

Käsittelen tässä juttusarjassa arjen realiteetteja.

Juttusarjan aiemmat osat:
Realiteetteja osa 1: Talous
Realiteetteja osa 2: Viiden päivän ruokalista

Posted on

Realiteetteja osa 2: Viiden päivän ruokalista

Yritämme syödä kaksi kunnon ruokaa päivässä. Välillä on kuitenkin vaikea keksiä lounas ja päivällinen jokaiselle päivälle. Kerran eräs äitikaveri kertoi, että heillä on joka viikko kutakuinkin samat ruuat. Se jotenkin helpotti. Toki vaihtelu virkistää ja uusia ruokia on kiva kokeilla aina silloin tällöin, mutta sen ei tarvitse olla itsetarkoitus – etenkin, jos aikaa ja energiaa on niukasti ja ne samat pastat, keitot sun muut perheelle maistuvat.

Ruuanlaittorumbaan hieman helpostusta tuo se, että teen yleensä päivällistä niin ison satsin, että sitä voi lämmittää seuraavana päivänä lounaaksi. Arkisin teen pääasiassa ruokia, jotka valmistuvat alle puolessa tunnissa. Viikonloppuisin sitten saatamme puolison kanssa yhdessä kokkailla susheja, pitsoja, lasagneja ja muita työläämpiä ruokalajeja.

Listasin viime viikolla kaikki lounaat ja päivälliset maananaista perjantaihin. En suunnitellut niitä erityisesti etukäteen. Sen jälkeen, kun osallistuin maaliskuussa vegaanihaasteeseen, olemme syöneet entistä vegaanisemmin. Nämäkin ruuat ovat koululounasta lukuun ottamatta täysin vegaanisia.

MAANANTAI 15.10.

Lounas: Edelliseltä päivältä tähteeksi jääneet tortillat kikhernekastikkeella ja salaatilla höystettynä. Unohdin ottaa annoksesta kuvan.

Päivällinen: Viikonloppuna tehtyä pastaa soijabolognese-kastikkeella, kreikkalaistyylistä tofusalaattia ja ruisleipää.

TIISTAI 16.10.

Lounas: Esikoisen luokan vanhemmat oli kutsuttu koululounaalle. Tarjolla oli perinteinen “roast dinner“. Porkkanoiden, paahdettujen perunoiden ja Yorkshire puddingin lisäksi kasvisversioon kuului soijaleike. Jälkiruuaksi oli kakkua.

Päivällinen: Edellisen päivän salaattia, tuoreita papupyöryköitä ja sämpylöitä.

KESKIVIIKKO 17.10.

Lounas: Sämpylät papupyörykkä- ja tofutäytteellä.

Päivällinen: Soijanakkikeittoa.

TORSTAI 18.10.

Lounas: Eilistä soijanakkikeittoa lämmitettynä.

Päivällinen: Tofu-kasviswokkia ja nuudeleita.

PERJANTAI 19.10.

Lounas: Spagettia ja tiistailta yli jääneitä papupyöryköitä ketsupin kera sekä tuorepaloja.

Päivällinen: Spagettia tofu-tomaattikastikkeella ja salaattia. Perjantain kunniaksi ruokajuomana aikuisille lasilliset viiniä ja lapsille tuoremehua.

Millaista arkiruokaa teillä syödään?

Käsittelen tässä juttusarjassa arjen realiteetteja.

Juttusarjan aiemmat osat:
Realiteetteja osa 1: Talous