Olen ollut hieman yli viisi vuotta äiti. Yöheräilyjen ja kerääntyneen univajeen seurauksena aamuisin peilistä tuntuu katsovan enemmän kuin viisi vuotta vanhentunut minä. Tämä tunne on nimenomaan aamuisin. Ja yhä nykyään, vaikka kuopuskaan ei enää heräile joka yö. Pitäisi malttaa mennä aiemmin nukkumaan.
Kun muutimme Birminghamiin ja asuimme hotellissa, aloin spontaanisti kuvata itseäni aamuisin. Jatkoin kuvaamista omassa kodissa. Viimeisen kuvan otin eilisaamuna.
Jonain aamuna päässäni alkoi soida viidentoista vuoden takainen Zen Cafén biisi Aamuisin. Silloin 2000-luvun alussa pidin sitä hieman ärsyttävänä, mutta nykyisessä elämäntilanteessa tunnistan hyvin ilmiön, jota kappale ironisoi. Seison väkevästi sänkyni edessä, aamuisin.
Kappaleen sanat löytyvät täältä.