5/52: Arkiruokaa pellillä

Yksi meidän pesueen arkiruokasuosikki on viime aikoina ollut uunikasvikset tofun ja pähkinöiden kera. Vegaanista, helppoa ja sopii suurelta osin myös ketodieetillä olevalle puolisolle.

Tässäpä ohje:

  • kasviksia
  • kylmäsavutofua
  • pähkinöitä
  • öljyä
  • suolaa
  • mausteita maun mukaan

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori ja paloittele kasvikset. Laita ne suureen kulhoon, lourauta sekaan öljyä ja ripottele vielä päälle suolaa sekä valitsemasi mausteet. Sekoita. Laita kasvikset pellille ja pelti uuniin 15 minuutiksi. Kuutioi sillä välin tofu valmiiksi. Laita 15 min jälkeen pellille myös tofu ja pähkinät ja kääntele halutessasi kasviksia. Kypsennä vielä 15 min (yhteensä siis 30 min), ja valmista on! Lisukkeeksi sopii vaikkapa salsa, hummus, sinappi tai ketsuppi.

Osallistuimme tammikuussa vegaanihaasteeseen. Muutenkin syömme vegaanipainotteisesti, mutta sain haasteesta taas joitain uusia ideoita. Tuli kokeiltua muun muassa:

Ja jemmaan jäi lukuisia reseptejä tulevaisuuden varalle. Seuraavana kokeilulistalla on:

Realiteetteja osa 2: Viiden päivän ruokalista

Yritämme syödä kaksi kunnon ruokaa päivässä. Välillä on kuitenkin vaikea keksiä lounas ja päivällinen jokaiselle päivälle. Kerran eräs äitikaveri kertoi, että heillä on joka viikko kutakuinkin samat ruuat. Se jotenkin helpotti. Toki vaihtelu virkistää ja uusia ruokia on kiva kokeilla aina silloin tällöin, mutta sen ei tarvitse olla itsetarkoitus – etenkin, jos aikaa ja energiaa on niukasti ja ne samat pastat, keitot sun muut perheelle maistuvat.

Ruuanlaittorumbaan hieman helpostusta tuo se, että teen yleensä päivällistä niin ison satsin, että sitä voi lämmittää seuraavana päivänä lounaaksi. Arkisin teen pääasiassa ruokia, jotka valmistuvat alle puolessa tunnissa. Viikonloppuisin sitten saatamme puolison kanssa yhdessä kokkailla susheja, pitsoja, lasagneja ja muita työläämpiä ruokalajeja.

Listasin viime viikolla kaikki lounaat ja päivälliset maananaista perjantaihin. En suunnitellut niitä erityisesti etukäteen. Sen jälkeen, kun osallistuin maaliskuussa vegaanihaasteeseen, olemme syöneet entistä vegaanisemmin. Nämäkin ruuat ovat koululounasta lukuun ottamatta täysin vegaanisia.

MAANANTAI 15.10.

Lounas: Edelliseltä päivältä tähteeksi jääneet tortillat kikhernekastikkeella ja salaatilla höystettynä. Unohdin ottaa annoksesta kuvan.

Päivällinen: Viikonloppuna tehtyä pastaa soijabolognese-kastikkeella, kreikkalaistyylistä tofusalaattia ja ruisleipää.

TIISTAI 16.10.

Lounas: Esikoisen luokan vanhemmat oli kutsuttu koululounaalle. Tarjolla oli perinteinen “roast dinner“. Porkkanoiden, paahdettujen perunoiden ja Yorkshire puddingin lisäksi kasvisversioon kuului soijaleike. Jälkiruuaksi oli kakkua.

Päivällinen: Edellisen päivän salaattia, tuoreita papupyöryköitä ja sämpylöitä.

KESKIVIIKKO 17.10.

Lounas: Sämpylät papupyörykkä- ja tofutäytteellä.

Päivällinen: Soijanakkikeittoa.

TORSTAI 18.10.

Lounas: Eilistä soijanakkikeittoa lämmitettynä.

Päivällinen: Tofu-kasviswokkia ja nuudeleita.

PERJANTAI 19.10.

Lounas: Spagettia ja tiistailta yli jääneitä papupyöryköitä ketsupin kera sekä tuorepaloja.

Päivällinen: Spagettia tofu-tomaattikastikkeella ja salaattia. Perjantain kunniaksi ruokajuomana aikuisille lasilliset viiniä ja lapsille tuoremehua.

Millaista arkiruokaa teillä syödään?

Käsittelen tässä juttusarjassa arjen realiteetteja.

Juttusarjan aiemmat osat:
Realiteetteja osa 1: Talous