Ja nähnyt Kölnin tuomiokirkon

Matkustamme junassa EC9 Hampurista Kölniin. Olemme heränneet majapaikassa klo 5.15, että ehtisimme klo 6.46 lähtevään junaan. Eilen jo ostimme kassillisen eväitä. Asemalta vielä nappasimme mukaan aamukahvit, mehua ja korvapuusteja muistuttavat Franzbrödchenit. Kiidämme läpi Saksan maaseudun. Olemme nähneet auringon nousevan usvaisten peltojen ylle. Väsyttää ja välillä kiukuttaa. Ja jo seuraavassa hetkessä onkin leppoisaa. Kuopus nukkuu (viimein) ja puoliso piirtää esikoisen selkään kuvia.

Nyt on interrailireissumme viimeinen matkapäivä. Kölnissä vaihdamme junaa, jotta pääsemme Brysseliin ja sieltä edelleen kanaalin ali takaisin Englantiin. Vaihtoaikaa pitäisi olla sen verran, että ehdimme nähdä Kölnin mahtipontisen tuomiokirkon.

Eilen meillä oli lepopäivä Hampurissa, mutta muuten olemme taittaneet matkaa sen verran rivakkaan tahtiin, että emme ole juuri ehtineet pyöriä kaupungeissa turisteina. Lähinnä asemanseudut ovat tulleet tutuiksi.

Väsyhetkiä lukuun ottamatta matkaaminen lasten kanssa junissa on sujunut hyvin. Lapset ovat piirrelleet, tehneet puuhakirjoja, leikkineet, pitäneet leikkikoulua, evästelleet, katsoneet tabletilta ohjelmia ja pelanneet korteilla. Välillä olemme vain jutelleet, katsoneet maisemia tai keksineet vitsejä. Kuopukset bravuurit ovat seuraavankaltaisia: “Miksi porkkana kävelee? Koska hän on menossa leikkipuistoon.” Matkalle sattuneet muutamat laiva- ja lauttamatkat ovat olleet lapsille mukavaa vaihtelua – etenkin diskoilu Ville Viikingin kanssa.

Suomessa esikoinen itki, ettei hän jaksa matkustaa junalla takaisin kotiin. Reissaaminen on kuitenkin sujunut hyvin. Heti alkajaisiksi mukava yllätys esikoiselle oli, kun matkalla Luulajasta Tukholmaan hän tutustui uusiin kavereihin lepovaunussa.

Itselleni junalla matkaaminen on luontevaa. Tällä interraililla olen kuitenkin hieman turhautunut myöhästeleviin juniin. Lähes jokaisena matkapäivänä joku juna on ollut niin reilusti myöhässä, että jatkoyhteydet ovat menneet uusiksi ja olemme päässeet kohteeseen perille paria tuntia myöhemmin. Yksin tai aikuisten kesken se ei niin haittaisi, mutta lasten kanssa on uuvuttavaa suunnata majapaikkaan iltamyöhään.

Jos joskus lähdemme reilaamaan uudestaan, aion suunnitella päivämatkat lyhyemmiksi ja jättää väleihin enemmän lepopäiviä. Tänä iltana tuntuu hyvältä päästä taas lepäämään omassa kodissa.

Perheen kanssa reilaamaan

Tein noin kaksikymppisenä useamman matkan reilaten. Syinä junamatkailuun olivat seikkailunhalu, säästäminen ja oman hiilijalanjäljen minimointi. Noidenkin reissujen jälkeen välttelin ilmastosyistä lentämistä, ja melko hyvin onnistuinkin kunnes muutimme ulkomaille.

Tänä vuonna olen jo kerran lentänyt lasten kanssa Suomeen. Jotta lentämisen määrä ei riistäytyisi käsistä, päätimme tehdä kesälomareissun reilaten. Jos tämä reissu onnistuu hyvin, voimme ehkä tulevaisuudessakin lomailla Euroopassa junaillen. Esimerkiksi puolison kanssa haaveilemme vielä jonain päivänä syövämme pitsaa Italiassa.

Koska meillä ei ole omaa autoa, olemme aina matkustaneet lasten kanssa paljon junalla ja muilla julkisilla. Kuopus reissasi yöjunalla Helsingistä Ouluun alle kuukauden ikäisenä, ja esikoinenkin aloitti junamatkailun parikuukautisena. Varsinaisella interraililla emme ole perheenä aiemmin olleet, mutta syksyllä 2015 matkustimme Kööpenhaminasta Helsinkiin junalla ja laivalla. Karttakuvaa lukuun ottamatta valokuvat ovat tuolta reissulta.

Sopivasti Lapsen maailman kesänumerossa (6-7/2018) oli juttu neljättä reilimatkaa suunnittelevasta Koskisen ja Peltosen perheestä. Otin heti perheen antamat neuvot hyötykäyttöön. Opin, että lasten kanssa matkatessa reitti ja majoittumiset on hyvä suunnitella etukäteen. Pidemmille junamatkoille kannattaa lisäksi varata paikkaliput valmiiksi. Yllättävän monissa junissa paikkalipun varaaminen on myös pakollista. Meidän reissulle tarvittavat paikat olen saanut varattua e-lippuina Rail Planner -sovelluksen sekä SJ:n ja DB:n nettisivujen kautta.

Jo lippuja varatessa olen itsekin oppinut reilimatkan suunnittelusta jotain uutta. Matkabudjetissa kannattaa huomioida paikkalippujen hinnat. Useimmissa junissa paikkavaraukset ovat kohtuuhintaisia, mutta joidenkin erikoisjunien paikat ovat yllättävän kalliita. Esimerkiksi meidän perheeltä pelkän eurotunnelin käyttö kahteen suuntaan maksaa noin 200 euroa Intterrail-lippujen päälle. Reililiput kannattaa myös tilata ajoissa, koska joissain paikkavarauksissa saattaa tarvita lipun numeroa.

Näillä eväillä olemme nyt lauantaina lähdössä eurotunnelin kautta Manner-Euroopan puolelle ja siitä muutaman etapin kautta Suomeen. Pienin täällä jo päivittäin kysyy, koska lähdetään. Pari yötä vielä, mutta tänään tai huomenna voimme jo alkaa pakata.

Emilian pesueen varustelista reilimatkalle:

VIRALLISET
Interrail-liput
paikkaliput ja varausnumerot
passit
eurooppalaiset sairaanhoitokortit
kännykkä
lompakko

VAATTEET
vedenpitävä takki
lenkkarit (ja sandaalit tai kumpparit)
shortsit tai hame
pitkät housut
T-paitoja
pitkähihainen paita
huppari tai villapaita
yöpuku
uikkarit
pyyhe
vaihtoalkkareita
vaihtosukkia
villasukat
lippis tai huivi

VIIHDYKKEET
tabletti
kuulokkeet kaikille
e-kirja
kirjoja
äänikirjoja (Vinkkejä löytyy mm. Kiikkuvan kirjapyllyn postauksesta.)
piirustuslehtiöt
puuhakirja kummallekin lapselle
kyniä
tarroja
UNO-pelikortit
unikaverit
leluja

RUOKAILUTARVIKKEET
juomapullot
retkiaterimet
kestokahvikuppi
pieni puukko
(eväsrasiat)

MUUT VARUSTEET
kamera
vara-akku ja USB-piuha
läppäri
laturit
hygieniatarpeet (hammasharjat, shampoot, rasvat, kuukautissuojat yms.)
nenäliinoja
ensiapupakkaus (särkylääke, laastarit, punkkipihdit, side, desinfiointilaput, kyypakkaus)
kynsisakset
kuumemittari
ompelutarvikkeet

Hmm… Onko jokin turhaa? Tai mitä muuta kannattaisi ottaa mukaan?