Ainahan se on mielessä, mitä syötäisiin. Lounaita ja päivällisiä saan ideoitua varsin hyvin, mutta välipalat teettävät jatkuvaa päänvaivaa. Syynä on etenkin sukuni ruokakulttuurille tyypillinen piirre: ruokaa pitää saada vähän ja usein. Varsinkin perheemme pienin tulee nälkäiseksi noin kahden tai kolmen tunnin välein. Suomessa kannoin kassissa aina vähintään maissinaksuja tai riisikakkuja. Täältä en ole vielä maissinaksuja löytänyt, vaikka olen kuullut joidekin kauppojen niitä myyvän. Olemmekin luisuneet välipaloissa hieman epäterveellisempään suuntaan. Nykyään laukussa on yleensä suolakeksejä. Lisäksi kyllä usein myös omenapaloja tai jotain muuta hedelmää tai vihannesta.
Tässä joitain muita poimintoja välipalarepertuaaristamme. Välillä yhä uppoavat riisikakutkin – etenkin jonkun lisukkeet kera.
Paahtoleipää täältä saa kaupasta kuin kaupasta, ja olemme oppineet syömään sitä myös paahtamattomana. Maapähkinävoi ja tahini eivät valitettavasti maistu lapsille eli voi saa luvan kelvata.
Lyylin jugurttisuosikki on maustamaton soijajugurtti hillon kera.
Hedelmäpaloja, rusinoita ja paikalliset keksit.
Olen kohtuullisen herkuttelun kannattaja. Välipalakin saa mielestäni toisinaan olla makea. Kuvissa raparperipiirakkakauden avaus sekä smoothieta.
Lämpimän kelin (jopa melko terveellinen) herkkuvälipala on smoothiesta itse tehdyt mehujäät.
Kaipaisin lisää ideoita etenkin mukaan otettaviksi välipaloiksi. Jos sinulla on vinkkejä, niin kuulisin mielelläni.
Ja nyt lähdenkin tästä pilkkomaan omenoita mukaan.
