Perheen kanssa reilaamaan

Tein noin kaksikymppisenä useamman matkan reilaten. Syinä junamatkailuun olivat seikkailunhalu, säästäminen ja oman hiilijalanjäljen minimointi. Noidenkin reissujen jälkeen välttelin ilmastosyistä lentämistä, ja melko hyvin onnistuinkin kunnes muutimme ulkomaille.

Tänä vuonna olen jo kerran lentänyt lasten kanssa Suomeen. Jotta lentämisen määrä ei riistäytyisi käsistä, päätimme tehdä kesälomareissun reilaten. Jos tämä reissu onnistuu hyvin, voimme ehkä tulevaisuudessakin lomailla Euroopassa junaillen. Esimerkiksi puolison kanssa haaveilemme vielä jonain päivänä syövämme pitsaa Italiassa.

Koska meillä ei ole omaa autoa, olemme aina matkustaneet lasten kanssa paljon junalla ja muilla julkisilla. Kuopus reissasi yöjunalla Helsingistä Ouluun alle kuukauden ikäisenä, ja esikoinenkin aloitti junamatkailun parikuukautisena. Varsinaisella interraililla emme ole perheenä aiemmin olleet, mutta syksyllä 2015 matkustimme Kööpenhaminasta Helsinkiin junalla ja laivalla. Karttakuvaa lukuun ottamatta valokuvat ovat tuolta reissulta.

Sopivasti Lapsen maailman kesänumerossa (6-7/2018) oli juttu neljättä reilimatkaa suunnittelevasta Koskisen ja Peltosen perheestä. Otin heti perheen antamat neuvot hyötykäyttöön. Opin, että lasten kanssa matkatessa reitti ja majoittumiset on hyvä suunnitella etukäteen. Pidemmille junamatkoille kannattaa lisäksi varata paikkaliput valmiiksi. Yllättävän monissa junissa paikkalipun varaaminen on myös pakollista. Meidän reissulle tarvittavat paikat olen saanut varattua e-lippuina Rail Planner -sovelluksen sekä SJ:n ja DB:n nettisivujen kautta.

Jo lippuja varatessa olen itsekin oppinut reilimatkan suunnittelusta jotain uutta. Matkabudjetissa kannattaa huomioida paikkalippujen hinnat. Useimmissa junissa paikkavaraukset ovat kohtuuhintaisia, mutta joidenkin erikoisjunien paikat ovat yllättävän kalliita. Esimerkiksi meidän perheeltä pelkän eurotunnelin käyttö kahteen suuntaan maksaa noin 200 euroa Intterrail-lippujen päälle. Reililiput kannattaa myös tilata ajoissa, koska joissain paikkavarauksissa saattaa tarvita lipun numeroa.

Näillä eväillä olemme nyt lauantaina lähdössä eurotunnelin kautta Manner-Euroopan puolelle ja siitä muutaman etapin kautta Suomeen. Pienin täällä jo päivittäin kysyy, koska lähdetään. Pari yötä vielä, mutta tänään tai huomenna voimme jo alkaa pakata.

Emilian pesueen varustelista reilimatkalle:

VIRALLISET
Interrail-liput
paikkaliput ja varausnumerot
passit
eurooppalaiset sairaanhoitokortit
kännykkä
lompakko

VAATTEET
vedenpitävä takki
lenkkarit (ja sandaalit tai kumpparit)
shortsit tai hame
pitkät housut
T-paitoja
pitkähihainen paita
huppari tai villapaita
yöpuku
uikkarit
pyyhe
vaihtoalkkareita
vaihtosukkia
villasukat
lippis tai huivi

VIIHDYKKEET
tabletti
kuulokkeet kaikille
e-kirja
kirjoja
äänikirjoja (Vinkkejä löytyy mm. Kiikkuvan kirjapyllyn postauksesta.)
piirustuslehtiöt
puuhakirja kummallekin lapselle
kyniä
tarroja
UNO-pelikortit
unikaverit
leluja

RUOKAILUTARVIKKEET
juomapullot
retkiaterimet
kestokahvikuppi
pieni puukko
(eväsrasiat)

MUUT VARUSTEET
kamera
vara-akku ja USB-piuha
läppäri
laturit
hygieniatarpeet (hammasharjat, shampoot, rasvat, kuukautissuojat yms.)
nenäliinoja
ensiapupakkaus (särkylääke, laastarit, punkkipihdit, side, desinfiointilaput, kyypakkaus)
kynsisakset
kuumemittari
ompelutarvikkeet

Hmm… Onko jokin turhaa? Tai mitä muuta kannattaisi ottaa mukaan?

Touhuja mummolassa

Yöjuna toi meidät Tervolaan. Matka Helsingistä tänne on sen verran pitkä, että tapaamme harmillisen harvoin isovanhempia. Lapsilla oli jo kova hinku tapaamaan mummoa ja pappaa sekä touhuamaan mummolajuttuja. Aika paljon jo yhdessä päivässä ehdimme, ja onneksi on vielä monta jäljellä. Kaikkein pienimpään serkkuunkin ehtii siis tutustua rauhassa lisää.

Tervolan mummolassa

Tervolan mummolassa

Tervolan mummolassa

Tervolan mummolassa

Tervolan mummolassa

Tervolan mummolassa

Tervolan mummolassa

Tervolan mummolassa

Tervolan mummolassa

Tervolan mummolassa

Kesäinen Biskopsö

Orastava kevät ja tuleva kesä alkavat olla jo mielessä. Samalla, kun suunnittelee uutta, tulee myös muisteltua mennyttä. Viime heinäkuussa olimme lapsuudenystävieni ja heidän perheidensä kanssa lomailemassa Taalintehtaan edustalla Biskopsössä. Majapaikkanamme oli metsäystävien kautta tutuksi tullut Gästgiveri Andrea. Mainio paikka rantoineen, metsineen, kanoineen, vattupensaineen ja hulppeine tiloineen! Sekä lapset että aikuiset viihtyivät.
Biskopsö, kesä 2013.

Biskopsö, kesä 2013.

Biskopsö, kesä 2013.

Biskopsö, kesä 2013.

Biskopsö, kesä 2013.
Biskopsö, kesä 2013.

Biskopsö, kesä 2013.

Biskopsö, kesä 2013.
Biskopsö, kesä 2013.
Biskopsö, kesä 2013.
Biskopsö, kesä 2013.

Biskopsö, kesä 2013.

Biskopsö, kesä 2013.
Biskopsö, kesä 2013.
Biskopsö, kesä 2013.
Biskopsö, kesä 2013.
Biskopsö, kesä 2013.
Biskopsö, kesä 2013.
Biskopsö, kesä 2013.