Vappuaattona munkkiöverit ja tänään vappupiknik Roihuvuoren vesitornin kallioilla. Pitäkäähän hauskaa, vaikka isoissa porukoissa emme voikaan vappua tänä vuonna juhlistaa!





Valokuvablogi lapsiperheen elämästä ja ehkä vähän muustakin
Vappuaattona munkkiöverit ja tänään vappupiknik Roihuvuoren vesitornin kallioilla. Pitäkäähän hauskaa, vaikka isoissa porukoissa emme voikaan vappua tänä vuonna juhlistaa!
Saimme vappuviikonlopuksi tänne Birminghamiin ensimmäiset viraamme Suomesta. Siskoni saapui nuorimpien lastensa ja äitini kanssa. Serkkujen leikit ovat aina sujuneet hyvin, mutta nyt suomenkielinen leikkiseura oli normaaliakin suuremmassa arvossa. Kolmessa päivässä ehdimme kaikenlaista. Paljon olimme ihan tässä kotikulmilla, mutta kävimme ihmettelemässä myös kasvitieteellistä puutarhaa ja keskustaa.
Eilisaamuna siskoni lähti tyttärineen. Lyyli olisi halunnut heidän mukaansa. Kotiin jäämistä helpotti vähän se, että mummi jäi vielä loppuviikoksi kylään.
Vapusta alkoi ainakin täällä Etelä-Suomessa ihan kunnon kevät – tai melkein kesä. Vappupäivää juhlistimme ystäväperheen luona Nummelassa useamman perheen voimin. Lähes koko päivä kului ulkosalla. Hyvää ruokaa, munkkeja, skumppaa, simaa, kesäkanoja, lasten leikkejä ja aikuisten keskusteluja. Ihana kevät!