Ei siitä ole kovin kauaa, kun jätimme jäähyväiset Helsingin Roihuvuorelle. Silloin hoidimme muuton Englantiin epäinhimillisellä aikataululla. Siinä kiireessä en ehtinyt kunnolla surrakaan kaiken tutun jättämistä taakse. Nyt, kun olemme palaamassa takaisin Suomeen ja Roihuvuoreen, aikataulu on rauhallinen. Olemme jo ehtineet varata muuttofirman, ostaa matkaliput, vuokrata asunnon sekä hankkia päiväkoti- ja koulupaikat lapsille. Kunhan vain pakkaamme, niin kaikki on valmista.
Silti stressaan hieman tälläkin kerralla. Iltaisin sydämeni tykyttää ja aivot hyrräävät enkä meinaa päästä uneen. Viime yönä näin painajaista, jossa pakkaus oli vielä kesken, kun muuttomies tuli hakemaan tavaroita. Sen verran hyvässä järjestyksessä asiat kuitenkin ovat, että olen jo ehtinyt haikailla ihmisiä ja asioita, joita täältä tulee ikävä. Tietty melankolia hiipii sisimpään etenkin, kun tapaamme tärkeiksi tulleita ihmisiä viimeistä kertaa. Ei toki välttämättä viimeistä kertaa ikinä, mutta viimeistä kertaa pitkään aikaan.
Odotan paluuta Suomeen, mutta palanen sydämestä jää tänne Englantiin. Muun muassa tämän Suomi-koulun kautta tutuksi tulleen perheen luo.
