Joulupitsaa ja kiitollisuutta

Syysuupumus iski minuun onneksi vasta nyt joulunalusviikolla. Lapset olivat levottomia. En saanut nukuttua tarpeeksi. Illat olivat pimeitä ja märkiä.

Ja sitten se alkoi hellittää yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Eilen nimittäin, kun joululoma alkoi.

Tein illaksi pitsaa. Herkuttelimme kynttilänvalossa ilman kiirettä ja kippistimme joululoman kunniaksi.

Ruokailun loppuvaiheessa suoritimme myös yhden tehtävän Ihanien yhteisten juttujen joulukalenterista. Teimme kiitollisia lappuja eli kirjoitimme ja piirsimme hyviä asioita meidän elämästä:

  • perhe
  • äiti
  • viikonloppuretket puistoon
  • opettajat
  • Woodgate Primary School
  • kaksinpelit
  • ystävien tapaaminen
  • Linux
  • sateenkaari
  • tanssitunnit

Näistä ajatuksista ja tunnelmista on hyvä alkaa virittäytyä joulun viettoon. Ihanaa joulun aikaa kaikille!