Jos haluat nähdä Roihuvuoren japanilaistyylisen puutarhan ja kirsikkapuiston kirsikkapuut kukassa, kannattaa kiiruhtaa. Rusokirsikat ovat nyt vaaleanpunaisenaan, mutta terälehtiä tippuu jo. Luultavasti kukkia on ainakin jonkin verran jäljellä myös ensi sunnuntain hanami-juhlan aikaan.
Nuput kirsikkapuissa
Roihuvuoren japanilaistyylisessä puutarhassa ja kirsikkapuistossa on lukuisia koristekirsikkapuita. Tänä keväänä minä kuvaan niiden kukinnan Roihuvuori-Seuralle (kukintakuvat löytyvät täältä). Eilen kirsikkapuiston puissa oli jo paljon nuppuja. Kukinta on siis jo lähellä! Toivottavasti puissa on kukkia yhä hanami-juhlan aikaan. Hanamia, kukkien katselemisen juhlaa, vietetään 18.5. klo 12-17.30 kirsikkapuistossa. Nähdään siellä!