3 x 3 minä kuvissa

Kun itse kuvaa paljon, on melko harvoin mukana kuvissa. Kolmen päivän ajan pyysin aktiivisesti toisia ottamaan kuvia, joissa myös minä olen. Kuvaajiksi pääsivät kaikki perheenjäsenet pienimmästä suurimpaan. Lisäksi pyysin muutamia muita ihmisiä nappaamaan kuvan. Valitsin jokaiselta päivältä kolme kuvaa teidän nähtäväksenne.

Torstai 30.11.

Aamulla valmistauduimme pyöräilemään koululle.

Iltapäivällä leikimme kuopuksen synttäreitä.

Illallisella.

Perjantai 1.12.

Vilkutimme aamulla töihin lähtevälle puolisolle.

Kuopuksen kanssa Harbornen kirjaston satu- ja leikkitunnilla.

Minun iltasatuvuoroni.

Lauantai 2.12.

Aamupäivällä paikallisjunassa matkalla kohti Suomi-koulua ja lasten Suomi 100 -juhlaa.

Lounaan väsäämistä.

Birminghamin Suomi 100 -juhlaillallisella. Vierustovereista sain uudet tuttavuudet. Vieressä toinen heistä, kuvaajana toinen. Puoliso oli lasten kanssa kotona.

Luettuja kasvatusvinkkejä

En ole koskaan ollut ahkera kasvatusaiheisen kirjallisuuden lukija. Ennen lasten syntymää ja esikoisen ollessa pieni kahlasin läpi neuvolasta jaetut Mannerheimin lastensuojeluliiton ikäkausiesitteet (sähköisenä niihin pääsee käsiksi tämän sivuston kautta). Lisäksi luin kirjan kiintymysvanhemmuudesta, lempeästä unikouluttamisesta sekä rennosta vanhemmuudesta, joita voin kyllä suositella, jos nämä aihepiirit kiinnostavat:

  • Tiina Kaitaniemi: Luonnollinen lapsuus
  • Elizabeth Pantley: Pehmeä matka höyhensaarille (The No-Cry Sleep Solution)
  • Tom Hodgkinson: Joutilaat vanhemmat (The Idle Parent)

Suurimmat kasvatusoppini olen saanut vanhemmilta sisaruksiltani sekä läheisiltä ystäviltäni, jotka saivat lapsia ennen minua. Olen heidän kasvatuksestaan poiminut itselle sopivat rusinat pullasta sekä tarvittaessa kysynyt neuvoa. Poimin kuitenkin jatkuvasti ideoita ja tukea omaan kasvatukseen myös eri puolilta tietotulvaa kuten lehdistä, tv-ohjelmista, kirjoista, netistä, blogeista ja muusta sosiaalisesta mediasta.

Nyt haluan jakaa kanssanne kaksi kasvatusvinkkiä, joihin törmäsin hiljattain ja otin ne jossain muodossa käyttöön omassa elämässä.

1. Jos lasta itkettää tai harmittaa, häntä voi vain pitää sylissä niin kauan, että paha mieli menee pois. Näin olen pääasiassa luontaisestikin toiminut, mutta silti olen nyt kiinnittänyt erityistä huomiota, etten esimerkiksi piristä herkuilla ja kasvata lapsista lohtusyöjiä. Tämän vinkin poimin Essi Kummun kirjasta Lasteni tarina.

2. Lapsella on itsemäärämisoikeus muun muassa omaan syömiseen ja pukeutumiseen liittyen. Tästä aiheesta luin Lulastic and the hippyshake -blogista. Blogia kirjoittava Lucy AitkenRead antaa lapsilleen hyvin vapaat raamit. Itse en halua, osaa ja jaksa ihan niin vapaaseen meininkiin heittäytyä, mutta hänen kirjoituksensa innoittamana aloin asennoitua syömis- ja pukeutumispulmiin rennommin. Kannustan kyllä yhä syömään lautaset tyhjiksi, mutta annan helpommin myös jättää ruokaa.

Lisäksi luotan aiempaa enemmän lapsen omaan kykyyn valita hänelle sopivat vaatteet. Etenkin kevyesti pukeutuva kuopus on saanut mennä aiempaa vähemmissä vaatteissa ulos. Olen vain pakannut varalta mukaan vaikkapa lisäpaidan ja hanskat, jotka voidaan pukea vilun yllättäessa. Ainoastaan kuravaatteiden osalta olen yhä tiukka: sadesäällä ne on puettava päälle, vaikka koulukaverit eivät vastaavia käytäkään.

Normipäivä

Hieman yli vuosi sitten tein blogiin jutun tavallisesta tiistaipäivästä. Koska tuosta on kulunut jo paljon aikaa, päätin jälleen kuvata tavallista arkipäivää hieman samassa hengessä. Tällä kertaa kyseessä oli normaali torstai. Varsin rauhallinen arkipäivä ilman harrasteita tai muita menoja.

Näin tämä päivä meni:

Lyyli kömpii sängystä kohti ovea. Katson kelloa: 6.22. Yritän houkutella Lyyliä vielä nukkumaan, mutta jääräpäisesti hän haluaa katsomaan ohjelmaa. Uotikin herää pian. Etsimme netistä ohjelman, joka kelpaa molemmille. Se on hankalaa, koska toinen haluaisi lähinnä Kaapoa ja Pipsa Possua ja toinen katsoisi vain Pokemon- ja Minecraft-videoita.

Keitän puuron. Katan pöydän. Kutsun lapset syömään. Uoti itkeskelee, ettei halua kouluun, eikä syömisestä meinaa tulla mitään. Se ei auta yhtään, että otan myös kuvia.

Jounikin on herännyt ja valmistautuu töihin. Lapset haluavat halailla ja sylitellä. Vilkutetaan isille ikkunasta klo 7.44.

Hammaspesut, pukemiset ja sitten pyörällä kohti koulua, jonne koululainen ei vieläkään haluaisi. Nykyään hän kuitenkin jää sinne reippaasti ilman itkua minun perääni. Halaukset, pusut ja vilkutukset riittävät.

Olemme Lyylin kanssa olleet niin monena aamupäivänä liikenteessä, että tänään suuntaamme koululta suoraan kotiin. Haluaisin tehdä puutarhatöitä, mutta Lyyli kinuaa sisälle.

Lyyli katsoo sohvalla lastenohjelmia. Minä laitan pyykit pyörimään, tiskailen, yritän saada tavaroita järjestykseen, keitän kahvit, värkkään tietokoneella. Laittelemme Lyylin kanssa pyykkejä.

Sitten onkin jo lounasaika. Lämmitämme eilisiä jämiä.

Lyyli nukkuu enää vain satunnaisesti päiväunet, vaikka usein tarvitsisikin lepoa. Viime viikkoina olen saanut hänet välillä puoliväkisin huijattua unille. Tällä kertaa torkahdan itsekin hetkeksi.

Joudun herättämään Lyylin päikkäreiltä, että ehdimme ajoissa hakemaan Uotia. Koululla on oltava klo 15.15. Juuri alkaa sataa, kun olemme lähdössä. En enää ehdi vaihtaa sadevaatteita.

Jäämme hetkeksi koulun pihaan leikkimään.

Käymme kotona vaihtamassa ulkohousut sekä kumpparit ja menemme lähimpään leikkipuistoon.

Palaamme kotiin. Lapset katsovat Pikku Kakkosta, ja minä teen ruokaa. Jounia ei kuulu kotiin.

Ruuan jälkeen tulee viesti, että kokous venyi ja bussi on myöhässä. Kiroan täkäläisen bussiliikenteen epäluotettavuutta. Lapset alkavat leikkiä Retki-Roopea (yksi tämän hetken ohjelmasuosikeista). Jouni saapuu viluissaan, lämmittää itselleen ruokaa, touhuaa hetken lasten kanssa.

Lapsilla on iltatoimien aika: iltapala, vessassa käynti, hammaspesu, tänään myös suihku, yöpuvun pukeminen, iltasatu ja nukkumaan.

Sukuni naisten ruokakulttuuri

Lapsen Maailman bloggaajien kesken ideoimme yhteisiä teemoja. Adoäidin elämää kirjoittava Tuula ehdotti aiheeksi sukupolvien jatkumoa. Aiheesta minulle tuli välittömästi mieleen ruuat ja ruokatavat, jotka ovat siirtyneet mummoltani omalle äidilleni ja äidiltäni edelleen minulle ja lapsilleni. Monet tavat ovat toki sellaisia, jotka kuuluvat yleisemminkin suomalaiseen ruokakulttuuriin, mutta silti mieltäni lämmittää, jos ajattelen niiden periytyvän meidän ruokapöytäämme ennen kaikkea mummolastani.

Mummo keitti aamupuuron navettatöiden jälkeen. Puuro oli kaurapuuroa tai ruisvelliä. Jälkimmäistä meillä on äärimmäisen harvoin, mutta kaurapuuroa syömme melkein joka aamu. Lisukkeet ovat toisinaan hieman eksoottisempia kuin mummollani aikanaan.

Suvussani tyypillisesti ruokaa syödään vähän kerralaan, mutta usein. Meidän perheessä Lyylillä on aina ensimmäisenä nälkä. Aamupäivälläkin syömme välipalaa noin kello 10. Ruokarytmi onkin hyvin vastaava kuin mummollani, joka keitti papalle kymmenkahvit.

Soppaa eli marjakiisseliä mummoni teki jälkiruuaksi. Meidänkin perheessä soppa menee kuin kuumille kiville, joskin syömme sitä tyypillisesti aamu-, väli- tai iltapalana.

Ruisleipä ja peruna olivat mummoni ruokavaliossa keskeisellä sijalla. Listaan kuului myös piimä, mutta sen juonti ei ole siirtynyt lapsilleni, ja itsekin juon piimää äärimmäisen harvoin. Mummoni söi perunaa etenkin keitettynä. Itse valmistan perunaa monin eri tavoin, enkä tiedä, olisiko mummoni pitänyt soijapyöryköistä.