20/52: Hanami (ainakin) kerran vielä

Asumme aivan Japanilaistyylisen puutarhan ja Kirsikkapuiston lähellä. Ne ovat huikean kauniita kirsikkapuiden kukkiessa. Tänä “koronakeväänä” puistot ovat olleet parhaimman kukinnan aikaan niin täynnä, ettemme ole uskaltautuneet sinne sekaan. Nyt, kun kukkien terälehdet ovat alkaneet hiljalleen tippua, ruuhka on hellittänyt. Uskaltauduimmekin kuopuksen kanssa eilen Kirsikkapuistoon kukinnan loppua ihailemaan, ja tänä aamuna kävin itsekseni Japanilaistyylisen puutarhan lumipeitteisiä kukkia kuvaamassa.

ps. Hanami on japania ja tarkoittaa kukkien katselemista.

Kevättä ilmassa

Tänä vuonna kevät täällä Birminghamissa on ollut täkäläisittäin melko viileä. Luonto on kuitenkin selvästi valmis kukoistukseen. Heti, kun viimeisin lumi suli, narsissit ja luumupuut avasivat nuppujaan, linnut alkoivat liverrellä ja ensimmäisiin pensaisiin ilmestyi hiirenkorvia. Eilen kuopuksella oli vapaapäivä päiväkoista. Ilma oli aurinkoinen ja paikoin jopa lämmin. Kaupassa käynnin jälkeen teimme puutarhakahvilan omaan pihaan, ja kuopuksen toiveesta pysytytin teltan lepäily- ja leikkipaikaksi. Näköjään onkin hyvä ottaa tilaisuuden tullen ilo irti keväisestä säästä, sillä tänään taas tuuli vihmoo ja lunta tupruttaa.