Viimeistä kertaa

Ei siitä ole kovin kauaa, kun jätimme jäähyväiset Helsingin Roihuvuorelle. Silloin hoidimme muuton Englantiin epäinhimillisellä aikataululla. Siinä kiireessä en ehtinyt kunnolla surrakaan kaiken tutun jättämistä taakse. Nyt, kun olemme palaamassa takaisin Suomeen ja Roihuvuoreen, aikataulu on rauhallinen. Olemme jo ehtineet varata muuttofirman, ostaa matkaliput, vuokrata asunnon sekä hankkia päiväkoti- ja koulupaikat lapsille. Kunhan vain pakkaamme, niin kaikki on valmista.

Silti stressaan hieman tälläkin kerralla. Iltaisin sydämeni tykyttää ja aivot hyrräävät enkä meinaa päästä uneen. Viime yönä näin painajaista, jossa pakkaus oli vielä kesken, kun muuttomies tuli hakemaan tavaroita. Sen verran hyvässä järjestyksessä asiat kuitenkin ovat, että olen jo ehtinyt haikailla ihmisiä ja asioita, joita täältä tulee ikävä. Tietty melankolia hiipii sisimpään etenkin, kun tapaamme tärkeiksi tulleita ihmisiä viimeistä kertaa. Ei toki välttämättä viimeistä kertaa ikinä, mutta viimeistä kertaa pitkään aikaan.

Odotan paluuta Suomeen, mutta palanen sydämestä jää tänne Englantiin. Muun muassa tämän Suomi-koulun kautta tutuksi tulleen perheen luo.

Lomalla omassa kaupungissa: Legoland Discovery Centre

Viime vuonna matkasimme minilomalle Nottinghamiin uuden vuoden aikaan. Myös tänä vuonna harkitsin järjestäväni meille samankaltaisen pikkuloman, mutta aikamme Birminghamissa alkaa käydä vähiin. Emme siis reissanneet tällä joululomalla mihinkään, vaan vietimme päivän turisteina omassa kaupugissa. Ei tämä toki ollut ensimmäinen kerta. Täällä ja monessa muussakin tutussa kaupungissa riittää nähtävää pitkänkin tuttavuuden jälkeen. Nyt valitsimme kohteeksi puoli vuotta sitten Birminghamiin avautuneen Legoland Discovery Centren.

En ole koskaan käynyt Tanskan Legolandissa, mutta täkäläinen paikka on varmasti hyvin pieni verrattuna siihen. Tarjolla oli muun muassa kaksi erilaista ajelua, työpaja halukkaille, lyhyitä 4D-elokuvia, sisäleikkipaikka sekä runsaasti mahdollisuuksia rakennella ja leikkiä legoilla. Oma suosikkini oli legoista tehty minimaailma, jossa oli Birminghamin rakennuksia pienoiskoossa. Esikoista viehättivät eniten suurikokoiset Lego Friends -hahmot, ja kuopus viihtyi parhaiten sisäleikkipaikassa.

Jos olisin ottanut kunnon eväät mukaan, olisimme viihtyneet Legolandissa vaikka koko päivän. Nyt kuitenkin nälkä ajoi meidät parin tunnin jälkeen lähimpään ruokapaikkaan The Distilleryyn, jota suosittelen lämpimästi, jos olette joskus vastaavassa tilanteessa.

 

Joulunajan päiväkirja

22.-23.12.2018

Rakas päiväkirja. Koko perhe on joululomalla. Teemme joulukoristeita sekä leivomme ja koristelemme pipareita. Lapset leikkivät keskenään ihmeen sopuisasti. Aatonaattoiltana käymme pimeän tultua lähipöpelikössä taskulamppuseikkailulla. Minä viihtyisin kauemminkin, mutta lapsia alkaa pelottaa.

24.12.2018

Rakas päiväkirja. Nyt on vihdoin se lasten kauan odottama joulu. Syömme riisipuuroa lounaaksi, suklaakakkua sekä joulupipareita välipalaksi ja meille tärkeimpiä jouluruokia päivälliseksi. Jouluruokailun jälkeen meille ilmestyy pikkuruinen joulupukki, joka jakaa muutaman paketin minukuusen alta. Illalla jätämme kuusen alle herkkulautasen oikeaa joulupukkia varten, sillä kuten kuopus sanoo: “Real Santa comes in the night.”

25.12.2018

Rakas päiväkirja. Esikoinen saa lahjaksi oman kännykän. Ei sillä voi vielä soittaa, mutta YouTube, sähköposti, pelit ja kamera toimivat. Kun iltapäivällä menemme lähipuistoon, saa esikoinen ottaa puhelimellaan valokuvia. Hänelle siis kiitokset kuvasta, jossa minä ja kuopus kävelemme lätäkössä. Sisällä kynttilöiden palaessa ja glögiä siemaillessa mieli virittäytyy joulutunnelmaan, mutta ulkona ei tunnu lainkaan talviselta.

26.12.2018

Rakas päiväkirja. Lapsilla ei enää leikit luista. Koko ajan tulee riitaa. Onneksi olemme sopineet toisen suomalaisen perheen kanssa lounastreffit pubiin. Mieliala kohenee heti, kun bussi nytkähtää matkaan. Pubi on kodikkaasti sisustettu: takkoja, nojatuoleja ja joulukuusia. Ruokailun jälkeen jatkamme vielä yhdessä puistoon ja ystäväperheen luo kyläilemään.

27.-28.12.2018

Rakas päiväkirja. Lasten kaveri on tulossa yökylään. Aamuyhdeksästä asti he laskevat, kuinka kauan on vielä siihen, kun ystävä saapuu. Siivoamme kotia, huollamme pyöriä ja keksimme mahdollisimman paljon touhua, että lapset jaksaisivat odottaa yökyläilyä. Voi sitä riemun määrää, kun ystävä saapuu! Illalla uni ei meinaa millään tulla, kun lapset ovat yliväsyneitä ja kierroksilla pyjamabileiden jäljiltä. Onneksi aamulla uni maistuu normaalia pidempään ja leikit jatkuvat siitä, mihin ne jäivät.

Joulupitsaa ja kiitollisuutta

Syysuupumus iski minuun onneksi vasta nyt joulunalusviikolla. Lapset olivat levottomia. En saanut nukuttua tarpeeksi. Illat olivat pimeitä ja märkiä.

Ja sitten se alkoi hellittää yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Eilen nimittäin, kun joululoma alkoi.

Tein illaksi pitsaa. Herkuttelimme kynttilänvalossa ilman kiirettä ja kippistimme joululoman kunniaksi.

Ruokailun loppuvaiheessa suoritimme myös yhden tehtävän Ihanien yhteisten juttujen joulukalenterista. Teimme kiitollisia lappuja eli kirjoitimme ja piirsimme hyviä asioita meidän elämästä:

  • perhe
  • äiti
  • viikonloppuretket puistoon
  • opettajat
  • Woodgate Primary School
  • kaksinpelit
  • ystävien tapaaminen
  • Linux
  • sateenkaari
  • tanssitunnit

Näistä ajatuksista ja tunnelmista on hyvä alkaa virittäytyä joulun viettoon. Ihanaa joulun aikaa kaikille!

Parasta ja pahinta 4- ja 7-vuotiaassa

Vietimme kuopuksen nelivuotissynttäreitä marraskuussa ja esikoisen seitsenvuotispäivää sunnuntaina. Aina, kun syntymäpäivät on saatu juhlittua, oloni on helpottunut. Lapsilla – etenkin vanhemmalla – on jo niin paljon odotuksia juhliin liittyen, että saan hieman stressiä toiveiden toteutumisesta. Olemme yhä pitäytyneet simppeleissä kotisynttäreissä, ja jälleen kerran totesin sen olevan toimiva konsepti. Etenkin täällä Englannissa suurin osa järjestää juhlat joko sisäleikkipaikassa tai vuokratussa tilassa, jonne on tilattu pomppulinna, taikuri tai muu viihdyke. Kotiin ei voi toki kutsua niin monta kaveria, mutta lapset ehtivät kunnolla leikkiä keskenään. Nytkin esikoisen synttäreillä pienten ohjelmanumeroiden alkaessa vieraat kyselivät: “Ehditäänhän me leikkiä vielä tämän jälkeen?”

Lasten syntymäpäivien myötä rupesin miettimään, mikä nykyisessä ikävaiheessa on kummallakin parasta ja pahinta. Osittain pohdinta lähti käyntiin myös siitä, kun neljä vuotta täytettyään kuopus alkoi saada raivareita lähes päivittäin. Luulin, että uhmaikä olisi jo taakse jäänyttä elämää, mutta ei ainakaan meillä. Onneksi vastapainona neljän vuoden ikään liittyy paljon kaikkea ihanaa.

Parasta 4-vuotiaassa:

  • Hän näyttää tunteet täysillä – niin hyvät kuin pahat. Tuloksena parhaimmillaan ihania hellyyspuuskia.
  • Hän ei välitä toisten mielipiteistä. Jos vaikkapa diskoillaan, hän tanssii varauksetta omalla tyylillään.
  • Hän jaksaa touhuta loputtomasti: leikkiä, maalata, liimata tarroja, tiskata, kiipeillä,…
  • Hän oppii valtavalla vauhdilla uutta. Kesällä onnistui nimen ensimmäinen kirjain, mutta nyt hän jo osaa kirjoittaa koko nimensä.
  • Hän on yhä melko pieni, minkä vuoksi kantaminen ja sylittely on vielä helppoa.

Pahinta 4-vuotiaassa:

  • Raivarit.
  • Ehdottomuus. Auta armias, jos lempimekko on pesussa, kun hän haluaisi käyttää sitä.
  • Jakamisen vaikeus (ainakin oman sisaruksen kanssa).
  • Pomottaminen (ainakin omassa perheessä).

Parasta 7-vuotiaassa:

  • Kiinnostavat keskustelut.
  • Keskittymiskyky. Hän jaksaa jo odottaa ja tehdä pitkäjänteisyyttä vaativia tehtäviä.
  • Luotettavuus. Jos sovimme jostain tärkeästä säännöstä, hän noudattaa sitä. Esimerkiksi kotona yksin ollessaan hän ei avaa ovea tai käytä kuumaliimapyssyä.
  • Lapsenmielisyys on yhä tallella eli leikkejä syntyy pikkusiskon ja kavereiden kanssa.

Pahinta 7-vuotiaassa:

  • Hän on jo niin iso, että haluaisi tehdä ja päättää kaiken itse. Konflikteja syntyy, jos (ja kun) minä tai puoliso rajoitamme hänen tekemisiään.
  • On paljon omissa maailmoissaan eikä kuuntele. Hänen itsensä kannalta tämä voi olla hyvä puoli, mutta se ajaa välillä muut perheenjäsenet raivon partaalle.
  • Ilmaisee negatiivisia tunteitaan herkästi huutamalla. Jos hän vaikkapa kokee, että häntä on kohdeltu epäreilusti, se kyllä kuuluu.

Valokuvissa lapset koristelevat tämän vuoden synttärikakkujaan.

Loppusyksyn tunnelmia

Täällä ne taas ovat. Englannin sumuiset talvipäivät nimittäin. Ainakin suomalaisesta tämä tuntuu yhä syksyltä. Kuopus viilettää vetistä asfalttia pitkin uudella potkulaudallaan päiväkodista esikoisen koululle. Tammet eivät millään meinaa luopua lehdistään. Aamulla sataa, välillä paistaa aurinko ja sitten taas sataa. Haravoimme lehtiä syksyn viimeiseen puutarhajätteiden keräykseen. Toivon, että ne kompostoidaan. Kuopus kastelee ja kylmettää lehtikasassa itsensä. Kuume nousee illalla. Hän sairastaa, puoliso sairastaa, esikoinen sairastaa, minun hermojani kiristää. Astun ovesta kosteaan syysilmaan. Heti on helmpompi hengittää. Tänä aamuna on kuuraa maassa ja viimeisenkin potilaan kuume laskenut.

Vinkkejä aineettomaan joulun odotukseen

Pidän monista jouluun liittyvistä jutuista kuten kynttilöistä, glögistä, piparkakuista, tortuista ja joulumusiikista. Oikeastaan ainut juttu, joka joulussa herättää ahdistusta, on siihen liittyvä kulutuksen ja tavaran määrä. Myönnän, että en itsekään osaa täysin olla antamatta lahjoja, mutta olen vähentänyt lahjottavien määrää ja heille yritän antaa jotain tarpeellista tai aineetonta. Eräänä vuonna annoin monelle lahjaksi yhteisen retken, ja yhtenä jouluna sain itse puolisolta lahjakortin, jolla sain kymmenen hartiahierontaa häneltä. Vinkkejä aineettomiin lahjoihin olen löytänyt HSY:n Annajotainmuuta.fi-sivustolta sekä Älä osta mitään -päivän nettisivuilta. Joskus olen antanut lahjaksi myös metsiensuojelua, palan ikimetsää tai Toisenlaisen Lahjan.

Tänä vuonna ilahduin, kun sattumalta törmäsin Ipanaisen nettisivuilla aineettomaan Ihanien yhteisten juttujen joulukalenteriin. Päätin heti, että kokeilemme sitä tänä jouluna. Aineettomaksi joulukalenteriksi voin tämän sijaan tai lisäksi suositella myös Tuutikki Tolosen ja Liisa Kallion kirjaa Joulusatuja, jossa on lyhyt satu joulukuun jokaiselle päivälle.

Täällä Englannissa joulukoristeet sun muut tuntuvat vyöryvän kauppoihin vielä aiemmin kuin Suomessa. Heti Halloweenin mentyä tai jo lokakuun puolella hyllyt ovat yht’äkkiä pullollaan joulutavaraa. Ihmiset valmistautuvat jouluun myös hyvissä ajoin – osa hyvinkin näyttävästi. Itse pyörittelen silmiä mahtipontisille ulkovaloille ja -koristeille, mutta lapset bongaavat niitä katukuvasta mielellään. Onneksi he eivät ole alkaneet vaatia meille vastaavia vaan tyytyvät lumihiutaleisiin, tontturivistöihin ja muihin vastaaviin itse tehtyihin koristeisiin.

Hyvää joulun odotusta kaikille! Ostamista vähemmän, läsnäoloa enemmän – jookosta?!

 

Hyviä hetkiä

Tuntuu, että olen viime aikoina valittanut liikaa – milloin vanhenemisesta, milloin liian tylsästä arjesta. Oikeasti minulla ja koko pesueella on pääasiassa kivaa. Siksi päätin poimia reilun viikon ajalta muutamia hyviä hetkiä.

Iltapalaksi jätskiä kynttilän valossa kuopuksen syntymäpäivän iltana. Tämänhän voisi toteuttaa myös jonain ihan tavallisena päivänä, jos kaipaa hemmottelua:

Rauhallista muovailua sunnuntaiaamupäivänä:

Viikonloppuna ulkoilua lähipuistossa kirpeässä, mutta ihanan aurinkoisessa säässä:

Koko muu perhe saateltu töihin, kouluun ja päiväkotiin. Oma kahvi- ja lukuhetki ennen päivän töihin ryhtymistä:

Vaikka aamun lähtö olisi vaikea tai takana olisi huonosti nukuttu yö, niin oma mielialani paranee joka kerta, kun pääsemme esikoisen koulumatkalla autoteiden varsilta niityn ja pusikoiden läpi kulkevalle polulle:

Kylpy keskellä päivää:

Tämän myötä hyvää marraskuun ja viikon loppua! Otan jatkossakin lääkkeeksi pimeyteen näitä samoja juttuja: ulkoilua valoisaan aikaan, kun siihen vain on mahdollisuus, kynttilän valoa iltaisin sekä pientä hemmottelua. Ehkä passais sullekin?!

 

38-vuotiaana

Olen ollut vähän yli viikon 38-vuotias. Viime vuosina olen potenut urakriisiä ja jonkin verran myös neljänkympin kriisiä. Omien vanhempien sukupolvi ikääntyy, itse vanhenen enkä tunne moneltakaan osin täyttäväni oletuksia tämänikäisen elämästä. Missä on vaikkapa omistusasunto tai vahva asema työelämässä?!

Kuitenkin sitä mukaa, kun neljäkymmentä on entistä lähempänä, kriiseily tuntuu laantuvan. Miksi minun pitäisi täyttää – viime kädessä kai omat – oletukset? Kuten vanhemmat ja viisaammat ovat kannustaneet: uran ei tarvitse olla mikään suora nousujohdanne yhdellä saralla vaan se voi olla sarja erilaisia vaiheita ja projekteja.

Vaikka peilistä katsoo aamuisin yhä se vanhentunut naama, en välitä vaan nautin siitä, mikä 38-vuotiaana on kivaa. Tietyt nuoruuden kriiseilyt ovat kuitenkin (toivottavasti) taakse jäänyttä elämää. Tämänikäisenä olen armollisempi itselleni. Hyväksyn vartaloni, otan rennommin enkä juurikaan enää välitä muiden mielipiteistä ulkonäköni tai tekemisteni suhteen. Voin käydä uimahallissa sheivaamatta sääri- ja kainalokarvojani ja katsoa illalla tv:tä vailla huonoa omaatuntoa.

ps. Vertaistueksi keski-ikäistymiseen suosittelen Pauliina Vanhatalon kirjaa Toinen elämä.

Viikonloppu Lontoossa

Lasten syyslomaviikon lopuksi reissasimme kahdeksi päiväksi Lontooseen. Olimme piipahtaneet siellä pari kertaa aiemminkin, muun muassa ihanassa Kew Gardensissa, mutta emme olleet ehtineet nähdä niin paljoa kuin halusimme. Ja pitihän Lontooseen mennä vielä nyt, kun sinne pääsee kotoa junalla! Emme me tälläkään kertaa ehtineet koluta kuin kourallisen nähtävyyksiä, mutta Regent’s Park, Buckingham Palace sekä Natural History Museum tuli sentään koettua. Lisäksi ehdimme tavata kaurismäkihenkisessä kasvispubissa ystäviä, jotka olivat myös käymässä Lontoossa, ja saunoa sekä yöpyä Lontoon merimieskirkolla. Lapsetkin pääsivät pitkästä aikaa saunaan, kun ikäraja ei ollut se perusbrittiläinen K-16. Väkeä Lontoossa oli välillä liikaakin – etenkin metrossa – eivätkä lapset jaksaneet tutkia museota niin kauaa kuin me aikuiset olisimme halunneet, mutta tällainen viikonlopun irtiotto pimenevän marraskuun aluksi teki kokonaisuudessaan meille kaikille hyvää.