Otin varaslähdön äitienpäivään maalikuussa. Täkäläinen Mother’s Day osui maaliskuun lopulle. Esikoinen oli juuri aloittanut koulun ja askarrellut siellä herttaisen kortin. Päätimme siis juhlistaa äitiyttäni jo silloin. Lapsuuden jälkeen minulla ei ole ollut kovin suuria odotuksia merkkipäivieni suhteen. Toki on mukavaa, jos niihin liittyy jotain normaalista poikkeavaa. Meillä jonkinasteiseksi traditioksi on muodostunut ylellisempi aamiainen.
Tulevan sunnuntain äitienpäivään olemme varautuneet askartelemalla ja postittamalla mummoille kortit. Muutoin emme näillä näkymin aio äitienpäivää viettää. Rupesin kuitenkin pohtimaan äitienpäivän merkitystä. Tavallaan olen sitä mieltä, että äitien (ja kaikkien muidenkin) päivä on ihan joka ikinen päivä. Niistä se varsinainen äitiys koostuu ja sieltä ne helmet putkahtelevat. Toisaalta kiittäminen ja positiivisen palautteen antaminen helposti unohtuu arjessa. Äitienpäivä ja muut vastaavat merkkipäivät voivat auttaa sanomaan ääneen hyvää, mikä muuten jää sanomatta. Tai jos sanominen on vaikeaa, kiitollisuuttaan voi osoittaa muulla tavoin.
Omalle äidilleni olen kiitollinen etenkin siitä, että hän uskoo minuun ja valintoihini. Hän tukee eikä arvostele, vaikka hän itse valitsisi tai toimisi toisin. Enkä voi olla olematta kiitollinen siitä, että hän synnytti minut tähän maailmaan. On hurjasti muutakin, mutta näihin se tässä vaiheessa elämääni kiteytyy. Kiitos äiti!
