Joulunajan päiväkirja

22.-23.12.2018

Rakas päiväkirja. Koko perhe on joululomalla. Teemme joulukoristeita sekä leivomme ja koristelemme pipareita. Lapset leikkivät keskenään ihmeen sopuisasti. Aatonaattoiltana käymme pimeän tultua lähipöpelikössä taskulamppuseikkailulla. Minä viihtyisin kauemminkin, mutta lapsia alkaa pelottaa.

24.12.2018

Rakas päiväkirja. Nyt on vihdoin se lasten kauan odottama joulu. Syömme riisipuuroa lounaaksi, suklaakakkua sekä joulupipareita välipalaksi ja meille tärkeimpiä jouluruokia päivälliseksi. Jouluruokailun jälkeen meille ilmestyy pikkuruinen joulupukki, joka jakaa muutaman paketin minukuusen alta. Illalla jätämme kuusen alle herkkulautasen oikeaa joulupukkia varten, sillä kuten kuopus sanoo: “Real Santa comes in the night.”

25.12.2018

Rakas päiväkirja. Esikoinen saa lahjaksi oman kännykän. Ei sillä voi vielä soittaa, mutta YouTube, sähköposti, pelit ja kamera toimivat. Kun iltapäivällä menemme lähipuistoon, saa esikoinen ottaa puhelimellaan valokuvia. Hänelle siis kiitokset kuvasta, jossa minä ja kuopus kävelemme lätäkössä. Sisällä kynttilöiden palaessa ja glögiä siemaillessa mieli virittäytyy joulutunnelmaan, mutta ulkona ei tunnu lainkaan talviselta.

26.12.2018

Rakas päiväkirja. Lapsilla ei enää leikit luista. Koko ajan tulee riitaa. Onneksi olemme sopineet toisen suomalaisen perheen kanssa lounastreffit pubiin. Mieliala kohenee heti, kun bussi nytkähtää matkaan. Pubi on kodikkaasti sisustettu: takkoja, nojatuoleja ja joulukuusia. Ruokailun jälkeen jatkamme vielä yhdessä puistoon ja ystäväperheen luo kyläilemään.

27.-28.12.2018

Rakas päiväkirja. Lasten kaveri on tulossa yökylään. Aamuyhdeksästä asti he laskevat, kuinka kauan on vielä siihen, kun ystävä saapuu. Siivoamme kotia, huollamme pyöriä ja keksimme mahdollisimman paljon touhua, että lapset jaksaisivat odottaa yökyläilyä. Voi sitä riemun määrää, kun ystävä saapuu! Illalla uni ei meinaa millään tulla, kun lapset ovat yliväsyneitä ja kierroksilla pyjamabileiden jäljiltä. Onneksi aamulla uni maistuu normaalia pidempään ja leikit jatkuvat siitä, mihin ne jäivät.

Kato lunta!

Mielenkiinnolla olen odottanut, sataako tänne Birminghamiin ollenkaan lunta tänä talvena. Alkuviikolla sain puhelimeeni säävaroituksia lähestyvistä lumisateista. Ennusteet pitivät kuin pitivätkin paikkansa, ja viime yönä maa peittyi pieneen lumikerrokseen. Lapset hihkuivat heti herättyään ikkunassa: “Äiti – kato lunta! Isi – lunta!” Olimme jo lähdössä kävelemään kohti koulua, kun sain viestin, että koulu on kiinni “huonon” sään vuoksi. Huvittavaa suomalaisesta näkökulmasta, mutta olemmepa jo aamupäivän aikana saaneet otettua ilon irti lumesta. Ensin touhusimme omalla takapihalla ja myöhemmin menimme lähipuistoon lumipalloja pyörittämään.

Huvipuistossa

Muistan omasta lapsuudestani sen kuplivan tunteen, kun Suomen Tivoli saapui toukokuussa Seinäjoen raviradalle. Aikuisena aloin pitää huvipuistoja melko turhina energiasyöppöinä, mutta omien lasten myötä olen taipunut siihen, että voihan tivolissa käydä huvittelemassa vaikkapa kerran kesässä. Viime viikolla paikallinen pikkuhuvipuisto saapui ihan meidän lähipuistoomme. Siitä asti, kun laitteita alettiin kasata, lapset odottivat, koska huvipuistoon oikein pääsee. Eilen kävimme ihmettelemässä huvipuiston meininkiä. Pari ajelua, pomppulinna ja hattara riittivät hyvin tämän ikäisille, eikä pieni kämäsyys häirinnyt heitä.