Olen jo parin viikon ajan herännyt kelloradion soittoon kello seitsemän, mutta jos lapset ovat olleet unessa, vain puolison on tarvinnut kömpiä sängystä ylös. Eilen piti minunkin nousta, sillä edessä oli esikoisen ensimmäinen koulupäivä loman jälkeen. Hän nousi unisena katsomaan lastenohjelmaa. Kuopus jatkoi uniaan, ja jouduin herättämään hänet, kun aamupala oli valmis.
Esikoista selvästi hermostutti edessä oleva koulupäivä, sillä moni pikkuasia oli hänen mielestään huonosti. En ollut muistanut korjata hänen lempikouluhousujaan. Hoputin kuulemma turhaan pukemisessa. Ja miksi ei saanut laittaa shortseja?! Kaikki sujui kuitenkin hyvin siitä alkaen, kun lähdimme pyöräilemään kohti koulua.
En jaksanut eiliselle suunnitella mitään erityistä ohjelmaa, ja palasimme kuopuksen kanssa koululta suoraan kotiin. Hän on lomalla maanantaihin asti. Aurinko paistoi mukavasti puutarhaan. Hain meille pientä välipalaa ulos ja kaadoin itselleni kupillisen kahvia termarista.
Kahvittelun jälkeen laitoin pyykkikoneen pyörimään, selvittelin asioita tietokoneella ja tiskasin.
Aamulla kuopus oli marissut, että haluaisi leikkiä isoveljen kanssa. Heti perään hän oli halannut veljeä tiukasti ja vaatinut: “Älä mene.” Nyt, kun esikoinen oli koulussa ja minä puuhasin muuta, hän sai yllättävän hyvin omat leikit käyntiin pihalla.
Viime aikoina olen ollut vähän puutunut arkeeni. Kotityöt ja lasten kanssa touhuaminen eivät tunnu tarjoavan tarpeeksi haastetta. Inspiraatio valokuvaamiseen ja kirjoittamiseen on myös hukassa. Tuntuu kuin olisin jo kuvannut ja sanonut lähes kaiken meidän elämästä. Ketä kiinnostaa, että pesenpä vielä toisen koneellisen pyykkiä? Tai että lapsen jalka on taas kasvanut?! En meinaa kiinnostua itsekään. Luojan kiitos luen taas kirjoja aktiivisesti. Niistä löytyy toisinaan ripaus inspiraatiota, toisinaan vertaistukea.
Olen myös päättänyt syksyn aikana tehdä edes joitain verkko-opintoja avoimessa yliopistossa. Niistäkin saan toivottavasti lisää virtaa aivotoimintaan.
Ja silti. Nyt, kun arki on alkamassa, ei se tällaisenaankaan tunnu yhtään hassummalta. Jollain tavalla myös nautin tästä pitkittyneestä kotiäitiydestä. Ei ole ihan vielä pakko tietää, mitä aion seuraavaksi, ja ehdin päivittäin olla läsnä mukavissa pienissä hetkissä lasten kanssa.
Kun esikonen pääsee koulusta, käymme ostamassa jätskit ekan koulupäivän kunniaksi. Aurinko pilkahtelee yhä puutarhaan. Lapset alkavat leikkiä yhdessä, ja vetäydyn takavasemmalle puuhaamaan omia juttujani.
