Posted on

Loppusyksyn tunnelmia

Täällä ne taas ovat. Englannin sumuiset talvipäivät nimittäin. Ainakin suomalaisesta tämä tuntuu yhä syksyltä. Kuopus viilettää vetistä asfalttia pitkin uudella potkulaudallaan päiväkodista esikoisen koululle. Tammet eivät millään meinaa luopua lehdistään. Aamulla sataa, välillä paistaa aurinko ja sitten taas sataa. Haravoimme lehtiä syksyn viimeiseen puutarhajätteiden keräykseen. Toivon, että ne kompostoidaan. Kuopus kastelee ja kylmettää lehtikasassa itsensä. Kuume nousee illalla. Hän sairastaa, puoliso sairastaa, esikoinen sairastaa, minun hermojani kiristää. Astun ovesta kosteaan syysilmaan. Heti on helmpompi hengittää. Tänä aamuna on kuuraa maassa ja viimeisenkin potilaan kuume laskenut.

Posted on

Arkirutiinit rullaavat taas

Olen jatkanut kuvien skannaamista filmiltä. Arki on yhä varsin samanlaista kuin näissä huhti- ja toukokuussa ottamissani kuvissa. Jos emme jaksa tai ehdi lähteä kauemmas ulkoilemaan, lapset touhuavat omassa pihassa. En muista, mitä he leikkivät keväällä, mutta tällä hetkellä suosituin pihaleikki on supersankarikoulu.

Itse alan helposti luoda arkeen rutiineja. Kuopus käy päiväkodissa maanantaista keskiviikkoon. Hän pääsee tuntia ennen kuin haemme esikoisen koulusta. Joskus piipahdamme kotona, mutta maanantaisin käymme yleensä lähitienoon ainoassa kelvollisessa kahvilassa, tiistaisin kirjastossa ja sen jälkeen jossain ulkoilemassa ja evästelemässä. Kahvilassa kuopus syö lähes poikkeuksetta jättimäisen suklaamuffinsin.

Koulun jälkeen pyöräilemme joko suoraan kotiin tai jäämme läheiseen puistoon leikkimään. Aurinkoisella säällä sinne saattaa ajella jäätelöauto, josta aina silloin tällöin ostan lapsille pehmikset. Nyt syksylläkin olemme nähneet jäätelöauton pari kertaa liikkeellä, mutta se ei ole pysähtynyt sopivasti, ja jätskit ovat jääneet ostamatta.

Välillä kyläilemme jonkun kaverin luona tai saamme kavereita meille kylään. Joskus ehdimme ihan pikkuisen harrastaakin. Ihan sopivan leppoisia arkirutiineja, eli näillä mennään!

“Cheese!”

Posted on

Yö ulkona

Olimme touko-kesäkuun vaihteessa telttailemassa Skotlannissa. Haaveilin tuolloin, että järjestäisin pienen telttaretken myös tälle syksylle. Interrailin jälkeen olen ollut sen verran uupunut matkajärjestelyihin, että telttaretki taitaa nyt jäädä organisoimatta. Lapset, varsinkin kuopus, ovat kuitenkin toivoneet telttailua. Kun huomasin, että Suomen Latu järjestää jälleen Nuku yö ulkona -tempauksen, päätin, että nukkuisimme yön teltassa meidän omalla takapihalla.

Puoliso auttoi minua teltan pystytyksessä, mutta yön hän sai tällä kertaa nukkua yksin sisällä. Lasten kanssa kannoimme telttaan makuualustat, makuupussit, tyynyt (kerrankin!) ja taskulamput. Iltatoimien jälkeen hipsimme takaovesta kumpparit jalassa telttaan. Kun lapset olivat hetken leikkineet taskulampuilla varjoleikkejä, he rupesivat nukkumaan. Itse luin otsalampun valossa vielä hetken kirjaa ja kuuntelin ulkoa kantautuvia ääniä. Tuntui melkein siltä kuin olisimme kauempanakin retkellä.

Posted on

Lapsuuden metsä mystiseksi muuttui

Yksi elämäni metsistä on kapea metsäkaistale lapsuudenkotini takapihalla. Kirjoitin siitä enemmän metsäblogiin. Kuvasin metsää viime marraskuussa yhdellä elämäni kameroista: filminäpsykamera Konica C35 EF3 :lla. Tämän kameran kanssa yllättyy aina! Etsimestä ei näy sama näkymä, mikä objektiivin kautta tallentuu, ja optiikka on sopivasti kehno. Kun yhdistin kameran ominaisuudet vanhentuneeseen mustavalkofilmiin, metsäkin muuttui mystisemmäksi.
Lapsuudenkodin takapihametsä.
Lapsuudenkodin takapihametsä.
Lapsuudenkodin takapihametsä.