Minulla on kolme sisarusta. Olen aina nauttinut siitä, että perheessä on paljon lapsia. Lapsena haaveilin äitiydestä ja suunnittelin hankkivani viisi lasta. Tuossa vaiheessa minulla ei toki ollut käsitystä siitä, mitä kaikkea lasten odottaminen, synnyttäminen ja kasvattaminen vaatii – tai että lapsia ei välttämättä saa, vaikka haluaisi.
Teininä ja nuorena aikuisena, kun olin herännyt maailman ympäristöongelmiin, pohdin, kannattaako tänne synnyttää lapsia lainkaan. He vain kasvattaisivat väkilukua entisestään ja länsimaisina lapsina kuluttaisivat rutkasti maapallon resursseja. En ollut siitäkään varma, löytäisinkö sopivan kumppanin, jonka kanssa lapsia voisin hankkia.
Puolison kanssa aloin heilastella, kun olin 24-vuotias. Asuimme eri paikkakunnilla, molempien opinnot olivat kesken emmekä muutenkaan olleet valmiita lasten hankintaan. Kun muutin samaan kaupunkiin ja yhteiseen asuntoon puolison kanssa, ryhdyimme jossain vaiheessa pohtimaan, haluammeko lapsia. Yhä podin maailmantuskaa, mutta biologinen vietti alkoi päästä voitolle. Jos ei nyt sitä viittä lasta, mutta ainakin joku tai muutama… Puolison näkemys myös lohdutti. Mitä ikinä maapallolle ja ihmisille tulevaisuudessa tapahtuisikaan, jälkikasvun kautta tapahtumien ketjussa voisi olla jollain tavoin mukana.
Esikoinen syntyi vähän sen jälkeen, kun olin täyttänyt 31-vuotta. Hän saapui maailmaan ilman suurempaa yrittämistä ja terveenä. Olimme kiitollisia ja onnesta soikeina. Heti emme jaksaneet toista lasta miettiä, mutta sisarusta kuitenkin esikoiselle toivoimme. Halusimme, että hänellä olisi joku, jonka kanssa jakaa sekä traumat että onnelliset muistot. Vajaa kolme vuotta myöhemmin tämä joku syntyi.
Välillä olemme pohtineet, pitäisikö vielä yrittää kolmatta lasta. Olemme kuitenkin päätyneet siihen, että kaksi lasta on meille just hyvä. Se sopii meidän elämän puitteisiin. Lähestymme neljääkymppiä, meillä ei ole varaa isompaan asuntoon, haluamme tulla toimeen ilman autoa ja minäkin haluaisin taas pian päästä aktiivisemmin mukaan työelämään. Ainakin meillä vauva on kummallakin kerralla laittanut myös parisuhteen joksikin aikaa koetukselle. En ole varma, kestäisikö se enää kolmatta.
Jos olisimme saaneet esikoisen aiemmin, jos asuisimme maalla tai lähempänä isovanhempia tai puitteet olisivat jotenkin muuten erilaiset, saattaisimme hankkia enemmänkin lapsia. Nyt näillä spekseillä kaksi on meille juuri sopiva… ja maapallonkin kannalta mielestäni kelvollinen kompromissi.
