Tai eihän hän enää ole edes pieni. Kolmevuotias jo, mutta taidamme yhä pitää häntä hieman vauvanamme. Hän aloitti tällä viikolla nursery schoolissa eli päiväkodissa. Hän on selvästi päiväkotikypsä: monessa asiassa omatoiminen ja kaipaa kavereita. Ja osaa kuopus onneksi jo jonkin verran englantiakin, niin ei tarvi jännittää, saako hän ilmaistua tarpeitaan.
Alku oli kuitekin tahmea. Kuopus oli maanantaina harjoittelemassa tunnin. Hän itki, kun lähdin, ja itki, kun saavuin. Tiistaina hän meni päiväkotiin toisen kerran tunniksi. Hän päätti, ettei aio itkeä, ja aika sujui mukavasti leikkien. Nyt perjantaina hän oli ensimmästä kertaa viisi tuntia päiväkodissa. Jo aamulla alkoivat vaikeudet. Erehdyin kinastelemaan hänen kanssaan vaatetuksesta. Siitä lähtien hän itki: “Ei nursery schooliin”. Päiväkodin ovella kuopus yritti lähteä karkuun, ja kun olin vaivoin saanut itkevän ja rimpuilevan lapsen ulkovaatteet riisuttua, hoitaja ei meinannut saada häntä pysymään sylissään.
Tiedän, että yleensä lapset rauhoittuvat melko pian oman vanhemman lähdettyä. Silti sisälleni jäi kalvava olo. Koko viiden tunnin ajan Lyyli oli mielessäni. Katsoin kelloa ja mietin, mitä he tekevät päiväkodissa juuri sillä hetkellä. Murehdin, itkeekö hän yhä.
Hyvin päivä oli lopulta mennyt, ja vastassa oli hymyilevä lapsi. Eiköhän tämä siis tästä pian helpommaksi muutu! Kolme viiden tunnin päivää viikossa on varsin pehmeä alku päiväkotitaipaleelle. Sain nyt vielä sovittua päivät peräkkäisiksi, niin ei tule kahta kankeaa alotuspäivää samaa viikkoon.
Tsemppiä! Kyllä se helpottuu. Lapsillahan tunteet helposti “lyövät yli laidan”, mutta myös tyyntyvät nopeasti. Voi olla yhtä aikaa hauskaa päästä uuteen ympäristöön leikkimään ja jännittää/ikävöidä, mutta niitäkin tunteita oppii sitten käsittelemään.
Kiitos Inka! Varmasti se on just noin niin kuin sanot. Aikusillakin on samoja fiiliksiä, mutta tunteita ei (ainakaan kovin usein) ilmaista niin äärimmäisesti. Esim. uudet tilanteet voivat jännittää, mutta eivät enää aiheuta itkuhepulikohtausta. Miten muuten teidän lapset ovat sopeutuneet paikalliseen päiväkotiin?