Kuluneella viikolla saimme maistiaisen ruuhkavuosista ja ekaluokkalaisen elämän haasteista. Puoliso on käynyt jo kaksi viikkoa töissä, mutta minä olin vasta nyt toisella Suomen viikolla neljä päivää koulutuksessa. Sen vuoksi aamut olivat aiempaa kiireisempiä ja lasten päivät pidempiä.
Esikoinen alkoi kulkea iltapäiväkerhossa. Kilometrin matka on tuntunut hänestä hieman raskaalta eikä kavereita ole heti kerhosta löytynyt, mutta ajan myötä hän varmasti tottuu ja tutustuu. Kuopus on onneksi nopeasti sopeutunut uuteen päiväkotiin. Hän lähtee sinne mielellään puoli kahdeksalta puolison saattelemana.
Joinain aamuina ehdin viedä esikoisen kouluun, mutta kahtena päivänä hän lähti sinne ihan itse. Vaikka olimme harjoitelleet oven avaamista, yhtenä päivänä esikoinen ei saanutkaan ovea auki. Onneksi naapuri huomasi tilanteen ja riensi apuun. Tästä lähin suunnittelemme aamut tarkemmin, ettei vastaava toistu.
Viikkoa kevensi se, että olin torstaina vapaalla ja perjantaina koulutus päättyi jo ennen yhtä. Ehdinkin hakea lapset ajoissa ja jäimme päiväkodin lähipuistoon ja kotimatkalle ulkoilemaan. Kävelymatka päiväkodilta kotiin rantoja pitkin on kaunis!