Realiteetteja osa 4: Kotityöt

Niin se vain on. Kuten monessa muussakin parisuhteessa ja perheessä niin myös meillä kotitöiden jakautuminen aiheuttaa välillä kitkaa. Aiemmin jo myönsin, ettei tasa-arvo meillä täysin toteudu. Toisaalta yritämme löytää perheen molempia vanhempia tyydyttävän tilanteen arjen kuorimituksen suhteen. Kummallekin pitää jäädä hengähdysaikaa.

Arkemme on Suomeen muuton myötä hieman muuttunut ja tulee varmasti yhä muuttumaan. Puoliso tekee töitä 100 prosenttisella työajalla kuten ennenkin, mutta nyt myös minulla on aiempaa enemmän työpäiviä. Englannissa olin pääasiassa kotona, ja silloin oli luontevaa, että tein pääosan kotitöistä.

Uudessa tilanteessa meidän pitää olla tarkkana, että puoliso ottaa enemmän kotitöitä vastuulleen. Onneksi työnjako on lähes itsestään lähtenyt oikeaan suuntaan. Puoliso muun muassa vie kuopuksen aamuisin päiväkotiin ja hoitaa joka viikko ainakin yhden kauppareissun töistä tullessaan.

Välillä silti koen, että puoliso tiskaa, pyykkää ja siivoaa liian vähän. Tällaisissa tilanteissa olen harjoitellut pyytämään apua. En siis jää mököttämään, vaan kysyn: “Voisitko ripustaa pyykit tai tyhjätä tiskikoneen?” Ja toisaalta tiedän myös sen, etten aina huomaa niitä tilanteita, kun toinen tekee kotihommia ja itse voin keskittyä johonkin muuhun. Hiljattain puoliso esimerkiksi pesi edellisten asukkaiden sotkuiseksi jättämän huoneen lattiasta kattoon.

Työnjakoon kannattaa kiinnittää säännöllisesti huomiota, sillä kuten Rupista rakkautta -blogin Tuija kirjoittaa pahimmillaan taakanjaon tyriminen voi johtaa jopa eroon.

Käsittelen tässä juttusarjassa arjen realiteetteja.

Juttusarjan aiemmat osat:

Realiteetteja osa 1: Talous
Realiteetteja osa 2: Viiden päivän ruokalista
Realiteetteja osa 3: Ruutuaika

Uusi arki

Kuluneella viikolla saimme maistiaisen ruuhkavuosista ja ekaluokkalaisen elämän haasteista. Puoliso on käynyt jo kaksi viikkoa töissä, mutta minä olin vasta nyt toisella Suomen viikolla neljä päivää koulutuksessa. Sen vuoksi aamut olivat aiempaa kiireisempiä ja lasten päivät pidempiä.

Esikoinen alkoi kulkea iltapäiväkerhossa. Kilometrin matka on tuntunut hänestä hieman raskaalta eikä kavereita ole heti kerhosta löytynyt, mutta ajan myötä hän varmasti tottuu ja tutustuu. Kuopus on onneksi nopeasti sopeutunut uuteen päiväkotiin. Hän lähtee sinne mielellään puoli kahdeksalta puolison saattelemana.

Joinain aamuina ehdin viedä esikoisen kouluun, mutta kahtena päivänä hän lähti sinne ihan itse. Vaikka olimme harjoitelleet oven avaamista, yhtenä päivänä esikoinen ei saanutkaan ovea auki. Onneksi naapuri huomasi tilanteen ja riensi apuun. Tästä lähin suunnittelemme aamut tarkemmin, ettei vastaava toistu.

Viikkoa kevensi se, että olin torstaina vapaalla ja perjantaina koulutus päättyi jo ennen yhtä. Ehdinkin hakea lapset ajoissa ja jäimme päiväkodin lähipuistoon ja kotimatkalle ulkoilemaan. Kävelymatka päiväkodilta kotiin rantoja pitkin on kaunis!

Realiteetteja osa 2: Viiden päivän ruokalista

Yritämme syödä kaksi kunnon ruokaa päivässä. Välillä on kuitenkin vaikea keksiä lounas ja päivällinen jokaiselle päivälle. Kerran eräs äitikaveri kertoi, että heillä on joka viikko kutakuinkin samat ruuat. Se jotenkin helpotti. Toki vaihtelu virkistää ja uusia ruokia on kiva kokeilla aina silloin tällöin, mutta sen ei tarvitse olla itsetarkoitus – etenkin, jos aikaa ja energiaa on niukasti ja ne samat pastat, keitot sun muut perheelle maistuvat.

Ruuanlaittorumbaan hieman helpostusta tuo se, että teen yleensä päivällistä niin ison satsin, että sitä voi lämmittää seuraavana päivänä lounaaksi. Arkisin teen pääasiassa ruokia, jotka valmistuvat alle puolessa tunnissa. Viikonloppuisin sitten saatamme puolison kanssa yhdessä kokkailla susheja, pitsoja, lasagneja ja muita työläämpiä ruokalajeja.

Listasin viime viikolla kaikki lounaat ja päivälliset maananaista perjantaihin. En suunnitellut niitä erityisesti etukäteen. Sen jälkeen, kun osallistuin maaliskuussa vegaanihaasteeseen, olemme syöneet entistä vegaanisemmin. Nämäkin ruuat ovat koululounasta lukuun ottamatta täysin vegaanisia.

MAANANTAI 15.10.

Lounas: Edelliseltä päivältä tähteeksi jääneet tortillat kikhernekastikkeella ja salaatilla höystettynä. Unohdin ottaa annoksesta kuvan.

Päivällinen: Viikonloppuna tehtyä pastaa soijabolognese-kastikkeella, kreikkalaistyylistä tofusalaattia ja ruisleipää.

TIISTAI 16.10.

Lounas: Esikoisen luokan vanhemmat oli kutsuttu koululounaalle. Tarjolla oli perinteinen “roast dinner“. Porkkanoiden, paahdettujen perunoiden ja Yorkshire puddingin lisäksi kasvisversioon kuului soijaleike. Jälkiruuaksi oli kakkua.

Päivällinen: Edellisen päivän salaattia, tuoreita papupyöryköitä ja sämpylöitä.

KESKIVIIKKO 17.10.

Lounas: Sämpylät papupyörykkä- ja tofutäytteellä.

Päivällinen: Soijanakkikeittoa.

TORSTAI 18.10.

Lounas: Eilistä soijanakkikeittoa lämmitettynä.

Päivällinen: Tofu-kasviswokkia ja nuudeleita.

PERJANTAI 19.10.

Lounas: Spagettia ja tiistailta yli jääneitä papupyöryköitä ketsupin kera sekä tuorepaloja.

Päivällinen: Spagettia tofu-tomaattikastikkeella ja salaattia. Perjantain kunniaksi ruokajuomana aikuisille lasilliset viiniä ja lapsille tuoremehua.

Millaista arkiruokaa teillä syödään?

Käsittelen tässä juttusarjassa arjen realiteetteja.

Juttusarjan aiemmat osat:
Realiteetteja osa 1: Talous

Realiteetteja osa 1: Talous

Aina välillä sitä tulee mietittyä. Rahaa nimittäin. Elämme käytännössä yhden henkilön eli puolison tuloilla. Lisäksi meille maksetaan paikallista lapsilisää, ja minä saan aina silloin tällöin pieniä korvauksia freelance-hommista. Tulemme ihan hyvin toimeen, eikä raha-asioita tarvitse murehtia. Pystymme suosimaan ruokaostoksissa luomua, käymme säännöllisen epäsäännöllisesti ulkona syömässä tai kahvittelemassa, meillä on harrastuksia ja säästöjen turvin voimme reissatakin välillä vaikkapa autolla Skotlantiin tai junalla Suomeen. Muuten kulutamme varsin vähän. Emme omista autoa ja vaatteet ostamme pääasiassa käytettyinä.

Viime aikoina säästöjä on kertynyt sen verran niukasti, että päätin kuukauden ajan seurata, mihin rahamme oikein menevät. Tässä perheemme menot 7.9.-6.10.2018:

  • Vuokra 889,20 €
  • Asumisen sivukulut (kiinteistövero, sähkö, kaasu, vesi) 296,39 €
  • Netti 64,97 €
  • Puhelinlaskut 36,69 €
  • Netflix 6,83 €
  • Kotivakuutus 22,69 €
  • Pankkien palvelumaksut 12,54 €
  • Bussi- ja junaliput 133,61 €
  • Ruokaostokset 615,14 €
  • Ravintolassa ja kahvilassa käynnit 65,78 €
  • Vaate- yms. hankinnat 15,47 €
  • Harrastusmaksut (uinti, karate, jooga, Suomi-koulu) 126,65 €
  • Päiväkodin ruoka- ja koulun välipalamaksut 46,17 €
  • Kuukausilahjoitukset järjestöille 17,00 €

Yhteensä 2349,60 €

Olin ihan unohtanut, miten paljon nopea nettiyhteys täällä maksaa ja kuinka kallis kaasulämmitys on. Niihin emme voi juurikaan vaikuttaa. Olen toisinaan miettinyt, kuluuko kahvilassa käynteihin ja satunnaisiin ulkona syömisiin liikaa rahaa, mutta tämän seurannan perusteella en ole enää niin huolissani. Toki, jos pitää aloittaa tiukempi talouskuri, siitä on mahdollista vähän nipistää. Tiedän myös, että ruokaostoksiin menevää summaa voisi hilata alemmas, jos kävisimme entistä enemmän lähiseudun halvimmassa marketissa. Ainakin toistaiseksi voimme kuitenkin jatkaa samoilla linjoilla.

Kuvat ovat syyskuulta, kun kävimme läheisessä kaupunginosassa Arts:)mile -taidetapahtumassa. Lapset pääsivät itse kahviloissa, pubeissa ja muissa liiketiloissa askartelemaan ja taiteilemaan. Siinä touhun ohessa söimme lounaan pubissa. Lounaan hinta (45,26 €) juomineen päivineen on mukana tässä talousseurannassa.

Käsittelen tässä juttusarjassa arjen realiteetteja. Myöhemmin luvassa asiaa ainakin ruutuajasta sekä viikon ruokalistasta.

Arkirutiinit rullaavat taas

Olen jatkanut kuvien skannaamista filmiltä. Arki on yhä varsin samanlaista kuin näissä huhti- ja toukokuussa ottamissani kuvissa. Jos emme jaksa tai ehdi lähteä kauemmas ulkoilemaan, lapset touhuavat omassa pihassa. En muista, mitä he leikkivät keväällä, mutta tällä hetkellä suosituin pihaleikki on supersankarikoulu.

Itse alan helposti luoda arkeen rutiineja. Kuopus käy päiväkodissa maanantaista keskiviikkoon. Hän pääsee tuntia ennen kuin haemme esikoisen koulusta. Joskus piipahdamme kotona, mutta maanantaisin käymme yleensä lähitienoon ainoassa kelvollisessa kahvilassa, tiistaisin kirjastossa ja sen jälkeen jossain ulkoilemassa ja evästelemässä. Kahvilassa kuopus syö lähes poikkeuksetta jättimäisen suklaamuffinsin.

Koulun jälkeen pyöräilemme joko suoraan kotiin tai jäämme läheiseen puistoon leikkimään. Aurinkoisella säällä sinne saattaa ajella jäätelöauto, josta aina silloin tällöin ostan lapsille pehmikset. Nyt syksylläkin olemme nähneet jäätelöauton pari kertaa liikkeellä, mutta se ei ole pysähtynyt sopivasti, ja jätskit ovat jääneet ostamatta.

Välillä kyläilemme jonkun kaverin luona tai saamme kavereita meille kylään. Joskus ehdimme ihan pikkuisen harrastaakin. Ihan sopivan leppoisia arkirutiineja, eli näillä mennään!

“Cheese!”

Liian(ko) tylsää arkea

Olen jo parin viikon ajan herännyt kelloradion soittoon kello seitsemän, mutta jos lapset ovat olleet unessa, vain puolison on tarvinnut kömpiä sängystä ylös. Eilen piti minunkin nousta, sillä edessä oli esikoisen ensimmäinen koulupäivä loman jälkeen. Hän nousi unisena katsomaan lastenohjelmaa. Kuopus jatkoi uniaan, ja jouduin herättämään hänet, kun aamupala oli valmis.

Esikoista selvästi hermostutti edessä oleva koulupäivä, sillä moni pikkuasia oli hänen mielestään huonosti. En ollut muistanut korjata hänen lempikouluhousujaan. Hoputin kuulemma turhaan pukemisessa. Ja miksi ei saanut laittaa shortseja?! Kaikki sujui kuitenkin hyvin siitä alkaen, kun lähdimme pyöräilemään kohti koulua.

En jaksanut eiliselle suunnitella mitään erityistä ohjelmaa, ja palasimme kuopuksen kanssa koululta suoraan kotiin. Hän on lomalla maanantaihin asti. Aurinko paistoi mukavasti puutarhaan. Hain meille pientä välipalaa ulos ja kaadoin itselleni kupillisen kahvia termarista.

Kahvittelun jälkeen laitoin pyykkikoneen pyörimään, selvittelin asioita tietokoneella ja tiskasin.

Aamulla kuopus oli marissut, että haluaisi leikkiä isoveljen kanssa. Heti perään hän oli halannut veljeä tiukasti ja vaatinut: “Älä mene.” Nyt, kun esikoinen oli koulussa ja minä puuhasin muuta, hän sai yllättävän hyvin omat leikit käyntiin pihalla.

Viime aikoina olen ollut vähän puutunut arkeeni. Kotityöt ja lasten kanssa touhuaminen eivät tunnu tarjoavan tarpeeksi haastetta. Inspiraatio valokuvaamiseen ja kirjoittamiseen on myös hukassa. Tuntuu kuin olisin jo kuvannut ja sanonut lähes kaiken meidän elämästä. Ketä kiinnostaa, että pesenpä vielä toisen koneellisen pyykkiä? Tai että lapsen jalka on taas kasvanut?! En meinaa kiinnostua itsekään. Luojan kiitos luen taas kirjoja aktiivisesti. Niistä löytyy toisinaan ripaus inspiraatiota, toisinaan vertaistukea.

Olen myös päättänyt syksyn aikana tehdä edes joitain verkko-opintoja avoimessa yliopistossa. Niistäkin saan toivottavasti lisää virtaa aivotoimintaan.

Ja silti. Nyt, kun arki on alkamassa, ei se tällaisenaankaan tunnu yhtään hassummalta. Jollain tavalla myös nautin tästä pitkittyneestä kotiäitiydestä. Ei ole ihan vielä pakko tietää, mitä aion seuraavaksi, ja ehdin päivittäin olla läsnä mukavissa pienissä hetkissä lasten kanssa.

Kun esikonen pääsee koulusta, käymme ostamassa jätskit ekan koulupäivän kunniaksi. Aurinko pilkahtelee yhä puutarhaan. Lapset alkavat leikkiä yhdessä, ja vetäydyn takavasemmalle puuhaamaan omia juttujani.

Näpsykuvia viikon varrelta

Olemme saaneet suurimman osan ryöstön jälkiselvittelyistä tehtyä, ja arki on rullannut varsin normaalisti. Nyt olen saanut ystävän vanhan järkkärin käyttöön, mutta vielä menneen viikon kuvasin lasten pokkarilla. Tässä muutama näpsy viime viikolta.

Maanantaina 18.6. esikoinen on toipilaana kotosalla. Illalla hän jaksaa omaan pihaan hetkeksi leikkimään:

Tiistaina 19.6. kuopus haluaa päiväkodin jälkeen potkupyöräillä lähikahvilaan. Nykyisin hän säännöllisesti piiloutuu kuvaustilanteessa:

Torstai-iltaisin esikoinen käy kaverinsa kanssa karatetunneilla. Pikkusisko yleensä tyytyväisenä saattelee ja hakee karatekat:

Saamme juhannusviikonlopuksi ystävän Suomesta kylään. Perjantaina 22.6. syömme aamiaista yhdessä:

Lauantaina 23.6. käymme kaupungilla, ulkona syömässä ja matkaamme vielä bussilla Cadbury World:iin eli sulkaamaailmaan. Kun ei ole kiirettä ja aurinko paistaa, myöhässä olevan bussin odottelu ei haittaa:

Lauantai-illan ateria – uudet perunat kevätsipulikastikkeella – tuo ripauksen juhannustunnelmaa:

Sairastelua ja kevätväsymystä

Olen ollut Suomen reissun jälkeen henkisesti virkistynyt. Maaliskuu oli silti uuvuttava kuukausi. Puoliso oli koko kuukauden enemmän tai vähemmän kipeänä. Hän pääsi aina muutamaksi päiväksi töihin. Sitten taas kuume nousi ja yskä yltyi, ja hänen oli jäätävä kotiin lepäämään. Olin päävastuussa lapsista ja kotitöistä. Emme voineet ulkoilla tai harrastaa muuta kivaa koko perhe yhdessä viikonloppuisinkaan.

Teen tällä hetkellä hyvin vähän töitä: freelance-hommia korkeintaan 15 tuntia viikossa. Sen verran kuopus on päiväkodissa. Muuten elän varsin leppeää elämää kotona, ja itse asiassa työtkään eivät ole olleet stressaavia. Olenkin ihmetellyt, miten olen uupunut niin kovasti siitä, kun toinen aikuinen on ollut lähestulkoon poissa pelistä. Mikä ihmeen kevätväsymys minuun iski?! Kellojen siirto kesäaikaankin tuntui niin raskaalta. En meinannut saada silmiä auki aamuisin ja iltaisin olin ihan naatti.

Viime aikoina on onneksi alkanut helpottaa. Sää on kääntymässä (ehkä) vähemmän sateiseksi, koleaksi ja mutaiseksi, ja puolisokin on jo melkein terve. Pääasiäisenä, kun myös hänellä oli muutama ylimääräinen lomapäivä, jaksoimme käydä koko perhe kaupungilla humputtelemassa, siivosimme yhdessä ja teimme pitkästä aikaa itse sushia. Olen nukkunut väsymystä pois ja hermoni ovat vähemmän kireällä.

Tämä positiivinen suuntaus jatkukoon nyt huhtikuussa. Valoa päin!

ps. Kuvat ovat eiliseltä, kun kävimme sadepäivän keskustahumputtelureissulla myös pääkirjaston näköalatasanteella.

Vuosi Birminghamissa

Nyt on tasan vuosi siitä, kun muutimme Birminghamiin. Elämäni uuvuttavimman kahden viikon muuttojärjestelyrupeaman jälkeen tuntui helpottavalta lähteä Helsingistä. Myöhään illalla kömmimme Birminghamin lentokentällä taksiin, joka vei meidät hotellille. Oli harmaata ja kosteaa. Kaikki alueet ja talot näyttivät samanlaisilta. En saanut kaupungista otetta.

Asunnon etsiminen oli haastavaa. Myöhemmin olen kuitenkin tajunnut, että olimme varsin tehokkaita ja onnekkaita, kun viikossa löysimme kelvollisen vuokrakodin.

Millaista elämä täällä sitten on ollut ja on.

Asumme sellaisessa kaksikerroksisessa talossa, jollaisissa valtaosa perheistä täällä elää. Alakerrassa keittiö ja olohuone. Kapeat portaat vievät yläkertaan, jossa on makuuhuoneet ja kylpyhuone. Takana oma aidattu piha. Hiljattain remontoiduissa taloissa voi olla modernimmat hanat, mutta tavallisesti kuuma- ja kylmävesihana ovat erikseen – kuinka epäkäytännöllistä! Vessaan valo sytytetään narua vetämällä. Monilla on ikkuinoissa pitsiverhot.

Arkielämä on meillä kuitenkin varsin samanlaista kuin Suomessa. Heräämme, lapset katsovat hetken ohjelmaa, jos ehtivät, syömme aamupalaa, valmistaudumme töihin ja kouluun ja muihin päivän askareisiin. Illalla syömme päivällisen, kun puoliso palaa töistä. Niitä samoja perusruokia kuin ennekin: pastaa, wokkia, riisiä kastikkeella, soijanakkikeittoa ja niin edelleen. Viikonloppuna ulkoilemme yhdessä, ja joskus käymme ravintolassa tai kahvilassa.

Juuri kukaan muu ei käytä Englannissa ulkohousuja. Haalareita ihmetellään. Leikkipuistoissa ei tapaa muita huonolla säällä. Lähes joka päivä sataa ainakin vähän vettä, ja sää voi muuttua nopeasti. Opettajia puhutellaan sukunimellä ja eteen lisätään herra, neiti tai rouva. Emme edes tiedä esikoisen opettajien etunimiä. Kuopuksen päiväkodissa opeja sentään kutsutaan etunimillä.

Autot ajavat vasemmalla puolella tietä. Vähintään viikon ajan olin ihan kauhuissani. Autot tuntuivat aina tulevan väärästä suunnasta, ja oli vaikea hahmottaa, mille bussipysäkille piti mennä päästäkseen haluamaansa suuntaan. Autoilu on täällä SE JUTTU, eikä julkinen liikenne toimi lähimainkaan niin hyvin kuin Helsingissä. Tiet ovat ruuhka-aikoina tukossa. Bussien aikataulut tuntuvat olevan suuntaa-antavia, ja vuoroja jää välistä. Teoriassa puolison pitäisi päästä puolessa tunnissa töihin, mutta käytännössä matkaan voi etenkin illalla mennä jopa kolminkertainen aika. Stressaavaa silloin, kun pitäisi ehtiä ajoissa.

Ihmiset tervehtivät ystävällisesti, mutta ovat muuten pidättyväisempiä kuin etukäteen luulin. Vanhat ihmiset ovat puheliaampia. Etenkin he saattavat lisätä tervehdykseen rakas tai kulta, esimerkiksi “Good morning love!” tai “Have a nice day darling!”. Kuulumisia kysellään paikalliseen tapaan “Are you alright?” eli “Oletko kunnossa?”. Alussa hämmennyin. Mietin, näytönkö siltä kuin jokin olisi vialla. Nyt olen jo tottunut, mutta itse kysyn sinnikkäästi: “How are you?”.

Palvelu pelaa täällä hyvin. Paketit tuodaan kotiovelle tai jos kukaan ei ole kotona, ne jätetään naapuriin tai meidän ilmoittamaan salapaikkaan. Joustavaa. Kaupan kassoilla on vain yksi linja, jolla voi rauhassa pakata, vaikka muut jonottavat. Joskus myyjät auttavat pakkaamisessa. Ravintoloissa on enemmän työntekijöitä kuin Suomessa. He tulevat helposti kysymään, maistuuko ruoka ja onko kaikki kunnossa. Pubit ovat koko kansan olohuoneita. Varmasti jotkut menevät niihin juopottelemaan, mutta pääasiassa pubeihin mennään viihtymään ja tapaamaan tuttuja. Ja pubeista saa kunnon ruokaa! Lapsille saattaa olla oma ruokalista. Usein myös värityskuvia ja leluja.

Kaiken alkubyrokratian jälkeen täällä on varsin helppo elää ulkomaalaisena. Lääkäripalvelut, koulutus, lapsilisä ja muut vastaavat kuuluvat myös meille. Enkä toistaiseksi ole omalla kohdallani törmännyt rasismiin, vaikka tiedän, että sitäkin täällä on. Olen oppinut paikallisen tyylin tavata ihmisiä. Jos haluaa seuraa, on turha odotella sitä puistossa. Parempi sopia suoraan leikkitreffejä toisten perheiden kanssa tai mennä johonkin kerhoon, sisäleikkipaikkaan tai vastaavaan.

Paljon on vielä näkemättä ja kokematta. Mutta ehtiihän tässä tulevan vuoden aikana vielä kaikenlaista! Kuten maistaa Birminghamille ominaista aasialaista balti-currya.

3 x 3 minä kuvissa

Kun itse kuvaa paljon, on melko harvoin mukana kuvissa. Kolmen päivän ajan pyysin aktiivisesti toisia ottamaan kuvia, joissa myös minä olen. Kuvaajiksi pääsivät kaikki perheenjäsenet pienimmästä suurimpaan. Lisäksi pyysin muutamia muita ihmisiä nappaamaan kuvan. Valitsin jokaiselta päivältä kolme kuvaa teidän nähtäväksenne.

Torstai 30.11.

Aamulla valmistauduimme pyöräilemään koululle.

Iltapäivällä leikimme kuopuksen synttäreitä.

Illallisella.

Perjantai 1.12.

Vilkutimme aamulla töihin lähtevälle puolisolle.

Kuopuksen kanssa Harbornen kirjaston satu- ja leikkitunnilla.

Minun iltasatuvuoroni.

Lauantai 2.12.

Aamupäivällä paikallisjunassa matkalla kohti Suomi-koulua ja lasten Suomi 100 -juhlaa.

Lounaan väsäämistä.

Birminghamin Suomi 100 -juhlaillallisella. Vierustovereista sain uudet tuttavuudet. Vieressä toinen heistä, kuvaajana toinen. Puoliso oli lasten kanssa kotona.