Viikko sitten lauantaina olimme lähdössä Skotlantiin. Hain Birminghamin keskustasta auton vuokralle. Vasemmalla puolella ajaminen sujui hyvin ja vaihteiden vaihtaminen vasurilla onnistui, mutta auton mittasuhteiden hahmottaminen auton oikealta puolelta oli yllättävän vaikeaa. Heti matkalla perhettä ja tavaroita hakemaan onnistuin kolhimaan auton vasenta kylkeä. Onneksi tilanteessa ei ollut mitään vaarallista. Se sai vain minut hetkeksi hermoheikkoon tilaan. Kun puoliso oli apukuskina, ajaminen luonnistui kuitenkin hyvin. Selvisin niin kolmikaistaisten moottoriteiden jonoissa kuin kapeilla Skotlannin teilläkin. Ja meidän pitkiin automatkohin tottumattomat lapsemmekin istuivat autossa yllättävän kärsivällisesti. Ainakin ensimmäinen tunti tauon jälkeen sujui yleensä sopuisasti ja vasta myöhemmin alkoi kinastelu sekä kuopuksen jatkuva kysely: “Ollaanko jo siellä?”
Ensimmäiset kaksi yötä majailimme Loch Lomondin rannalla. Maisemat olivat kauniit, säät suosivat ja telttapaikka oli aivan järven rannassa. Ihan odotuksiani se ei kuitenkaan vastannut. Esikoinen oli lievässä kuumeessa, lähellä oleva tie oli vilkkaampi kuin olin ennalta kuvitellut ja moottoriveneet sekä vesiskootterit surrasivat järvellä.
Kun jatkoimme ystävien luo Ylämaille Kingussie-nimiseen kylään, esikoisen kuume oli onneksi laskenut. Lapset pääsivät purkamaan energiaansa leikkipuistoon, saunoimme, vaihdoimme kuulumisia pitkän tauon jälkeen ja valloitimme talon takana olevan vuoren.
Hieman arvoimme, jaksammeko ajaa melko pohjoisessa länsirannikolla sijaitsevaan Gairlochiin. Ystävät kuitenkin kannustivat, ja uskaltauduimme matkaan. Gairloch todella oli kaiken ajamisen arvoinen! Lampaat määkivät, kiurut liversivät, meri kohisi ja tuoksui huumaavasti. Aurinko porotti melkein liikaakin. Sands Caravan & Camping Park oli suuri, mutta kaikki teltat, matkailuvaunut, mökit sun muut olivat mukavan hajallaan pienten kumpareiden erottamina. Rauhaa ja yksityisyyttä riitti – myös rannalla!
Ainoastaan aamut olivat tahkeita. Lapset heräsivät liian aikaisin ja väsyneinä, kun teltassa alkoi olla kuumaa ja valoisaa. Kun laitoimme retkikeittimellä aamiaista, he olivat tuskissaan polttiaisista. Patistelimme heitä liikkumaan, mutta pienen kumpareen laellakin polttiaiset kuulemma kutittivat. Esikoinen huusi kilpaa kukon kanssa, ettei halua tällaista enää koskaan.
Kun aamiainen oli syöty ja pääsimme ensin leirintäalueen leikkikentälle ja sen jälkeen meren rantaan, aamun tuska oli jo unohtunut. Hiekka, aallot, simpukankuoret, kivet ja muut olivat oivallista terapiaa. Lämmennyt ilma ja pienoinen tuuli olivat hätistelleet polttiaisetkin pois. Sinne olisin halunnut jäädä pidempään!
