Siirtymä

Takki on aika tyhjä. Väsyttää. Samalla olen haikea, kiitollinen ja onnellinen. Kuluneen viikon aikana olemme tyhjentäneet vanhan kodin Birminghamissa, eläneet pari päivää tyhjissä huoneissa makuupusseissa nukkuen ja lattialla syöden, lentäneet vatsatautisen lapsen kanssa Suomeen, majailleet sukulaisten luona, sairastaneet lisää vatsatautia, jännittäneet vapautuuko uusi koti ajoissa, kantaneet laatikot sisään ja lopulta syöneet muuttopitsat sekä nukkuneet ensimmäisen yön uudessa kodissa. Hengästyttävää. Kaiken tämän keskellä olen surrut Birminghamin ystävien hyvästelyä ja sitä, etten enää sano bussista noustessa “Thank you driver!” tai näe krookusten kukkivan helmikuussa. Ja sitten olen ollut lähes liikutukseen saakka onnellinen asioista täällä meille niin tutuissa, mutta samalla jollain tapaa uusissa ympyröissä. Kuinka niin moni tarjoaa spontaanisti apua. Kuinka lapsen luokkakavereita asuu samassa talossa. Kuinka lapset nauttivat lumesta ja jäästä. Kuinka meri on kaunis.

Viimeistä kertaa

Ei siitä ole kovin kauaa, kun jätimme jäähyväiset Helsingin Roihuvuorelle. Silloin hoidimme muuton Englantiin epäinhimillisellä aikataululla. Siinä kiireessä en ehtinyt kunnolla surrakaan kaiken tutun jättämistä taakse. Nyt, kun olemme palaamassa takaisin Suomeen ja Roihuvuoreen, aikataulu on rauhallinen. Olemme jo ehtineet varata muuttofirman, ostaa matkaliput, vuokrata asunnon sekä hankkia päiväkoti- ja koulupaikat lapsille. Kunhan vain pakkaamme, niin kaikki on valmista.

Silti stressaan hieman tälläkin kerralla. Iltaisin sydämeni tykyttää ja aivot hyrräävät enkä meinaa päästä uneen. Viime yönä näin painajaista, jossa pakkaus oli vielä kesken, kun muuttomies tuli hakemaan tavaroita. Sen verran hyvässä järjestyksessä asiat kuitenkin ovat, että olen jo ehtinyt haikailla ihmisiä ja asioita, joita täältä tulee ikävä. Tietty melankolia hiipii sisimpään etenkin, kun tapaamme tärkeiksi tulleita ihmisiä viimeistä kertaa. Ei toki välttämättä viimeistä kertaa ikinä, mutta viimeistä kertaa pitkään aikaan.

Odotan paluuta Suomeen, mutta palanen sydämestä jää tänne Englantiin. Muun muassa tämän Suomi-koulun kautta tutuksi tulleen perheen luo.

Kannattiko muuttaa ulkomaille?

Palasimme muutama päivä sitten kesälomareissulta Suomesta. Sitä ennen ehdimme asua tarkalleen puoli vuotta Birminghamissa. Jo ennen reissuun lähtöä yritin vetää yhteen tuntemuksia kuuden kuukauden ajalta. Jotenkin se itselläni tiivistyy kysymykseen: “Kannattiko?” Koska tämä on vasta ensimmäinen neljännes ajasta, jonka olemme suunnitelleet täällä asuvamme, en voi tietää, mitä puolentoista vuoden päästä ajattelen. Kotiutuminen vie aikaa – selvästikin enemmän kuin ajattelin.

Vasta loppukeväällä ja kesällä aloimme löytää muutamia kavereita omilta kotikulmilta. Esikoinen alkoi puhua jonkin verran englantia ja sai koulussa ensimmäiset ystävänsä. Minä puolestani tutustuin pariin äitiin leikkipuistossa ja kerhoissa, ja olemme silloin tällöin sopineet puistotreffejä. Itse kaipaan aikuista keskusteluseuraa, mutta en välttämättä tarvi täältä hurjan läheisiä ystäviä. Lapsille sellaisia kuitenkin toivon. Heidän näkökulmastaan kaksi vuotta on pitkä aika. Kuopuskin varmasti saa ikiomat sydänystävänsä viimeistään sitten, kun hän aikanaan aloittaa päivähoidon.

Moni on sanonut hyppyämme ulkomaille rohkeaksi. Meillä oli asiat hurjan hyvin Suomessa, ja olisimme voineet asettua aloillemme. Emme kuitenkaan osanneet. Jo yli kymmenen vuotta sitten seurustelumme alkuaikoina tiesin, että puoliso menisi jossain vaiheessa joksikin aikaa töihin ulkomaille. Ymmärsin, mikä hyöty siitä olisi tutkijalle, ja lupasin lähteä mukaan. Täällä nyt olemme, ja jos emme olisi, haikailisimme, miksi emme lähteneet.

Itselleni suuri motivaatio muuttoon oli varmasti myös halu kokea se, millaista on elää toisessa valtiossa. Maiden ja kaupunkien välillä on hurjasti eroja, eikä muutto saman maan sisälläkään välttämättä ole helppo. Kun muutin lukion jälkeen Seinäjoelta Ouluun, kunnolliseen kotiutumiseen meni reilusti yli vuosi. Sen jälkeen olen ollut paremmin jalat maassa. Tiedän, että uuteen paikkaan ei solahda välttämättä noin vain.

Tähän mennessä minulle kiinnostavinta on ollut maahanmuuttajan näkökulman oppiminen. Mitä kaikkea se vaatiikaan, että saa ihan tavalliset asiat rullaamaan uudessa kulttuurissa! Tällaisessakin tilanteessa, jossa kulttuurit eivät globaalissa mittakaavassa eroa juuri toisistaan ja osaan jo valmiiksi uuden asuinmaan kieltä! Olen myös oppinut muista maahanmuuttajista. Tämä on monikulttuurinen kaupunki, jossa asuu ihmisiä eri puolilta maailmaa. Uutisetkin konkretisoituvat eri tavalla, kun tuntee jonkun esimerkiksi Japanin Fukushimasta.

Suomen matkan aikana huomasin, että minulla todella on ollut ja on ikävä Suomea sekä ystäviä ja sukulaisia siellä. Toisaalta tuntui hyvältä palata kotiin. Täällä ei ole enää vähään aikaan tuntunut siltä kuin olisi ulkomailla. Lapsetkin pitävät tätä selvästi kotinaan, eivätkä enää kysele, milloin palaamme vanhaan kotiin tai miksi isin piti mennä ulkomaille töihin. Esikoisesta parasta uudessa kodissa on oma huone, jossa on kerrossänky. Ja nyt loppulomalla kuopus haluaa olla kotona, syödä pitsaa sekä käydä leikkipuistoissa. Heti paluun jälkeen löysimmekin lähipuistosta tuon hyvän kiipeilypuun, jossa lapset valokuvissa kiipeilevät.

Vihdoinkin uudessa kodissa

Lensimme viikko sitten Birminghamiin. Tavarammekin saapuivat perjantaina paikalliseen varastoon. Asunnon etsintä oli sen verran haastavaa, että tartuimme ensimmäiseen asuntoon, joka oli kelvollinen ja jota kukaan ei napannut nenämme edestä. Eilen – kuuden hotelliyön jälkeen – pääsimme vihdoin muuttamaan. Kaikki on vielä ihan sekaisin, mutta tuntuu ihanalta asettua. Väistelemme laatikoita, nukumme siskonpedissä, lapset leikkivät kahdestaan takapihalla ja esikoinen pukeutuu aina tilaisuuden tullen kirppikseltä löytyneeseen Frozen-mekkoon. Täälläkin on sama tunne kuin aina uudessa kodissa: miten tavarat asettuvat paikoilleen, kuinka löydän yöllä vessaan ja miten saamme lähiympäristön haltuun. Tästä se alkaa.

 

Jäähyväisiä

Huomenna lähdemme kohti Birminghamia. Viimeiset päivät tutuissa ympyröissä ovat olleet täynnä jäähyväisiä. Pala on ollut monta kertaa kurkussa, mutta hirmuisten järjestelykiireiden takia olen pitänyt itseni jotenkin kasassa. Täällä on ollut hyvä elää, ja monia tulee hurja ikävä. Ihmisten lisäksi jään kaipaamaan myös useita paikkoja. Roihuvuoren japanilaistyylinen puutarha on yksi niistä. Tuo satumainen puisto on odottanut meitä heti ikkunan takana.

Muuttovalmisteluja

Saimme viime viikolla kuulla, että Jounilla alkaa helmikuun alussa työt Birminghamin yliopistossa. Aiomme muuttaa koko perhe. Järjesteltävää tuntuu riittävän, ja aikataulu on tiukka. Moni on onneksi tarjonnut apuaan. Ukki ja Nanna ajoivat Seinäjoelta meitä auttamaan. Kuskasimme heidän autollaan tavaraa kierrätykseen, ja lähtiessään he ottivat muistotavaroita Pohjanmaalle säilytykseen. Lapset olivat onnessaan lisäsyleistä, leikkiseurasta ja ekstrahuomiosta. Kuluu tovi ennen kuin Lyyli pääsee seuravan kerran syömään paahtoleipää ukin syliin.

 

 

Talonrakentajat

Ystäväni Reetan perhe on painiskellut pari vuotta rakennusprojektin parissa – eikä urakka ole vieläkään täysin ohi. He rakentavat nykyaikaista rintamamiestaloa Vihdin Nummelan ekokylään. Alkukeväällä he pääsivät muuttaman talon alakertaan. Vaikka pikkujuttuja on yhä alakerrassakin tekemättä ja yläkerta vielä ihan kesken, niin jo nyt talo henkii  lämpöä ja avaruutta. En voi silti täysin olla haikailematta aikaa, jolloin he asuivat lähempänä. Noh, onpahan tullut bussilinja Helsingistä Nummelaan, ja koko Nummela, tämän myötä hitusen tutummaksi.
Reetan perheen taloprojekti

Reetan perheen taloprojekti

Reetan perheen taloprojekti
Reetan perheen taloprojekti
Reetan perheen taloprojekti
Reetan perheen taloprojekti
Reetan perheen taloprojekti

Reetan perheen taloprojekti

Reetan perheen taloprojekti
Reetan perheen taloprojekti
Reetan perheen taloprojekti

Muutto edessä

Blogissa on ollut hiljaista. Ja on varmaan vielä vähän aikaa. Isoin syy on muutto. Ensin etsimme vuokra-asuntoa, ja kun se löytyi, alkoi muuttoon valmistautuminen. Aiomme hieman maalata uudessa kodissa, ja pakatakin pitäisi. Hieman yli viikko on enää h-hetkeen. Jaiks!
Muuttoon valmistautuminen.

Muuttoon valmistautuminen.