Kun muutimme yhdeksän kuukautta sitten Englantiin, vakuutimme lapsille, että he kyllä oppivat kielen nopeasti. Esikoinen taisi odottaa todella nopeaa oppimista, koska jo parin viikon jälkeen häntä harmitti, miksei hän vieläkään osaa englantia. Moni vastaavassa tilanteessa ollut vanhempi lohdutti, että noin puolen vuoden jälkeen lapset todella alkavat puhua uutta kieltä. No, onhan puoli vuotta lapsen mittakaavassa varsin pitkä aika.
Esikoinen aloitti koulun maaliskuun lopussa. Kouluun mennessään hän ei osannut kuin muutaman fraasin englanniksi, ja koulun alku oli kova shokki. Parin kuukauden jälkeen alkoi onneksi helpottaa. Hän oppi hieman kieltä ja sai muutaman kaverin.
Kesäloman jälkeen suurimmat vaikeudet olivat takanapäin. Koulu, koulun tavat ja koulukaverit olivat tuttuja ja englantikin sujui paremmin. Nykyään esikoinen oppii uusia sanoja mielettömällä tahdilla. Säännöllisesti häkellyn hänen sanavarastostaan. Yhtenä päivänä koulun jälkeen hän esimerkiksi selitti minulle, kuinka oppitunnilla oli puhuttu about hairy mammals eli karvaisista nisäkkäistä.
Jo nyt hän tietää ja osaa käyttää sanoja, joita en itsekään aiemmin osannut. Hänen läksyistään opin, että fetch tarkoittaa noutaa ja hutch häkkiä, enkä olisi hoksannut sanoa matoa tutisevaksi (a wibbly worm). Kielen oppimisen rinnalla esikoinen oppii koko ajan yhä paremmin lukemaan ja kirjoittamaan. Kuvassa näkyvä tarina oli kerrottu hänelle koulussa, ja kotiin tullessaan hän halusi kirjoittaa sen itse.
Hauska lisä kielen oppimisessa on puheeseen tarttuva Birminghamin aksentti eli Brummie-aksetti. Ei se ole esikoisella kovin vahva, mutta murteen vaikutuksen huomaa hänen ääntämyksestään. Esimerkiksi maito ei ole milk vaan miuk. Aksentista saa pienen aavistuksen myös oheisesta videosta, jolla esikoinen laskee kolmeenkymmeneen. Hän laskee mielellään englanniksi. Olisi laskenut videollakin sataan asti, mutta 30 oli meitä molempia tyydyttävä kompromissi. Sen verran tekin saatatte jaksaa katsoa.